Jälleen läpiajo

22.10.2023

Yövyimme siis jonkun hotellin vieressä parkkipaikalla. Yö oli muuten rauhallinen, mutta pakkasen pelossa oli säädetty auton sisälämmitin vähän turhan kuumalle, eikä liian kuumassa ole ihmisen kiva nukkua. Koska parkkeeraus oli ilmaista yhdeksään asti, oli kello herättämässä ennen auringonnousua, jota sitten tietysti T-paitasiltaan aamun viileydessä ihasteltiin. Suomalainenhan ei pakkasta pelkää, perkele.

Ihminen on jännä kokonaisuus. Olen pitkillä vaelluksilla oppinut sen, että pitkäkestoinen liikkuminen vie nälän, sama tapahtuu näköjään myös, kun kiipeän korkeampiin ilmanaloihin. Eipä sillä, että aamupala olisi joku pakollinen asia omassa elämässä, mutta ottaen huomioon, että edellisenäkään päivänä en ollut syönyt juuri mitään (kaksi leipää), niin olettaisi sitä jo ruoan maistuvan. Vaan ei. Mutta ei sitä tässä autourheilussa niin pakottaa tarvitsekaan, odotetaan että päästään alemmas ja alkaa taas ruoka maistua.

Kun autossa on nyt hetken kaikki toiminut kuten kuuluu, niin johan on aika ongelmien ilmaantua. Jo eilen infotainment hukkasi itsensä muutamaan otteeseen, mutta oletimme sen johtuvan siitä, että ollaan vuorilla. Tänään heti aamusta se aloitti saman pelin ja lopulta hukkasi itsensä kokonaan. Hävisi äänet, kuvat ja auto ilmoitti, että hätäpuhelujärjestelmä ei saa yhteyttä ja pitää hetimmiten ajaa korjaamolle. Kokeilimme sitten vähän ennen Espanjan rajaa, josko auton sammuttaminen auttaisi (se toimii aika moneen asiaan, kun on volkkarin sähköjärjestelmistä kyse). Sattumoisin siinä samassa parkissa oli kaksi suomalaista matkalla myöskin Espanjan lämpöön ja vaihdettiin kuulumiset ja matkasuunnitelmat.

Auton sammuttaminen ei järjestelmää korjannut, mutta espanjalainen rajatarkastaja oli oikein mukava. Ei edes syynännyt autoa mahdollisten ostosten varalta (joita ei ollut) vaan kertoili hyviä vinkkejä Espanjaan matkaavalle ja kyseli, millaista ilmaa Suomessa tällä hetkellä nyt on.

Koska navigaattori ei toiminut, piti minun suunnistaa ja vaikka se erämaassa multa onnistuukin, on google mapsin seuraaminen ylivoimainen tehtävä. Niinpä ajoimme harhaan. Se tietysti korjaantuu kääntymällä ympäri. Samalla reissulla kokeiltiin, että josko päävirran katkaisu autosta hetkeksi auttaisi infotainment järjestelmää saamaan itsensä kasaan. Tuloksena oli toimiva järjestelmä mutta kolme muuta vilkkuvaa valoa mittaristossa. Auto kuitenkin kulkee, joten ei muuta, kun kovaa ajoa ja kattellaan, josko ne korjaantuisivat itsestään. Ja näinhän ne tekikin, kun auto sammutettiin seuraavan kerran. Sen sijaan alkuperäinen ongelma ei poistunut. Järjestelmä siis ilmoittaa nyt seitsemän minuutin välein, että se ei saa sijaintitietoja, kadottaa radion ja buuttaa itsensä. Tehtyään tämän vajaa kymmenen kertaa, koko järjestelmä sammuu eikä käynnisty ennen kuin auto on sammutettu ja käynnistetty uudestaan. Eri kätevää.

Ei siis auta kuin minun opetella navigoimaan, ja mahdollisesti laulamaan.

Huomioita Ranskasta

Ranskassahan puhutaan ranskaa ja sitä olisi varmaan pitänyt joskus viitsiä vähän opetella (ei sillä, aionkin, mutta ensisijalla on espanja). Englantia aika heikosti puhuttiin missään niissä paikoissa, joissa me pysähdyimme, mutta perusfraasit ja käsimerkit toimii kaikkialla.

Autoiluun Ranskassa liittyy muutamia kummallisuuksia: jos on yli 3,5 tonninen auto tarvitaan molempiin kylkiin ja taakse tarrat, joissa varoitetaan kuolleista kulmista (tähän on muitakin ohjeita, mutta nämä koski meitä). Lisäksi Ranskan monissa kaupungeissa on käytössä ympäristövyöhykkeet, joille ajamista tietynikäisillä ja tiettyjä polttoaineita käyttäviltä autoilta voidaan rajoittaa, mikäli ilmanlaatu menee oikeen sankaksi. Tätä varten jokaisen on rekisteröidyttävä Ranskan valtion johonkin järjestelmään ja ostettava autoonsa ympäristötarra, joka kertoo, mihin luokkaan auto kuuluu. Tarroja (molempia) voi tilata näppärästi kotiinsa ennen reissuun lähtöä. Me ei tilattu. Ympäristötarrasta muodostuikin meille mielenkiintoinen haaste. Ajettiin meinaan Ranskan läpi ilman sitä pirun tarraa. Internetissä kerrotaan, että niitä voi ostaa rajalla huoltoasemilta ja joistakin autokorjaamoista ja automyyntiliikkeistä. Käytiin kyselemässä muutamasta, ja ilmeisesti ranskalaisillekin tuli yllätyksenä, että niitä myydään jossain muuallakin kuin netissä (katsastusasemalta olisi ehkä voinut saada, ei löydetty sellaista). Yksi huoltomies tiesi meillä kääntäjän avulla kertoa, että voisi ehkä riittää, jos vaan rekisteröidytään ja tilataan tarra sitten sinne, minne ollaankin menossa. Hyvä idea, mutta kun ei tiedetä mihin ollaan menossa, niin ajettiin sitten ilman tarraa ympäristövyöhykkeet kiertäen helevetin kyytiä pois maasta (no ei vaan, sateita me karkuun mentiin).

Liikennekulttuuri Ranskassa on yhtä ärsyttävää kuin Suomessakin; kukaan ei tiedä mihin on menossa, arvotaan eikä ajeta ja jos ajetaan, niin ajetaan miten sattuu, ”minä itte sianpaskamättäällä”- periaatteella. Vaan siihenhän suomalainen on tottunut, että ei mitään uutta siinäkään. Vinkkinä kotimaahan; tiettävästi ajatuksia ei kyetä vielä lukemaan, käytä siis ajoneuvossasi olevia merkkivaloja aikeidesi tiedottamiseksi muille. Se, minkä ranskalaiset taitaa paremmin, on hätävilkkujen käyttö. Niitä käytetään järkevästi varoittamaan takana tulevia siitä, että jotain on meneillään. Tämä tietysti osataan myös muissakin maissa, joissa olemme ajaneet. (Tai R on ajanut, mä seuraan sivusta ja kuuntelen kiroilua. Enkä valita, mukavahan se on istua ja maisemia katella. Jos ajaisin, olisin tietysti täydellinen kuljettaja.)

Ranskassa on paljon maatiloja, joihin saa karavaanarit ja muuta vastaavat mennä yöpymään ilmaiseksi. Ajatuksena lienee, että ostavat sitten tilan myymälästä tuotteita. Ja näin varmasti paljon tapahtuukin ja niin teimme mekin silloin, kun ostettavaa löytyi. Kiva systeemi ja jos haluaa sniiduilla, ei Ranskassa(kaan) tarvitse yöpymisestä paljon maksella, me maksettiin 0€ (no okei, 27,70 jos ostetut tuotteet lasketaan).

Muutenhan meillä jäi näkemättä vaikka ja mitä. Että eiköhän se ole tultava takaisin Ranskaan jossain kohtaa kuitenkin. Vaikka ensi vuonna.

Andorraan

 21.10.2023

Rauhallinen yö ja hyvin nukuttu sellainen. Toiset alueella olleet tosin käynnistelivät autojaan siinä kohtaa, kun me vasta herättiin, mutta jokainen kai saa tulla ja mennä oman rytminsä mukaan.

Katsottiin kartasta, että tässähän on ihan hyvät mahdollisuudet hurauttaa seuraavaan maahan jo tänään. Ajetaan siis Andorraan. Koska meiltä puuttuu edelleen se ympäristötarra ja koska olimme jostain syystä päättäneet kiertää maksutiet, ajoimme jälleen noin seitsemän sadan miljoonan liikenneympyrän kautta hitaasti mutta varmasti kohti rajaa. Lopulta säästö ei varmaan ole kummoinenkaan; sen minkä tiemaksuissa säästää polttoaineen kulutuksessa häviää, että ihan fiiliksen mukaan voinee tämän valita.

Olen muuten aika varma, että liikenneympyrät on keksitty Ranskassa. Ranskalaisethan haluaa muutenkin olla vähän erilaisia kuin kaikki muut, joten varmaan ovat ajatelleet, että tehdäänpä jotain muuta, kuin perinteinen teiden risteys ja voilá, syntyy liikenneympyrä. Sinänsähän niissä ei mitään sen ihmeellisempää ole (paitsi jossain pikkukylissä voi olla niin, että oikealta tulevaa väistetään, eli jo ympyrässä olijat väistävät sinne tulijoita), muistaisivat vain nämä ranskalaiset(kin) vilkuttaa myös poistumista. Ja ajoissa. Mutta tietysti kun niitä ympyröitä on kymmenen kilometrin matkalla noin kaksitoista, niin onhan se vähän hassua.

Päivän ajokokemus tuli kuitenkin siitä, kun saavuttiin Pyreneiden juurella ja aloitettiin kipuaminen kohti Andorran rajaa. Kyllähän se vielä tuollaisella seitsenmetrisellä ihan kivasti sujui, vaikka meidän perässä ajaneet saattaa olla erimieltä. Mutkaista vuoristotietä yhä ylöspäin kävi matka, ja maisemat muuttui sitä huikeammiksi mitä ylemmäksi päästiin. Lumihuippujakin nähtiin! Oli onni, että käytiin alavalla Ranskan maalla nauttimassa kahdenkympin mittarilukeman lämmöstä, sillä Andorran rajalla lämpöä oli enää neljä ja puoli astetta. Tästä johtuen, aikomani yöpaikka muuttui vähän alemmaksi vuoren rinteillä, sillä meillä on autossa vedet sisällä ja ne ei ehkä ihan hirveesti tykkää, jos on kovasti pakkasta. Muutama aste on luvattu yöksi, mutta se tuskin vielä rikkoo putkia ja säiliöitä.

Totuttelua puskaparkkeiluun

 20.10.2023

Ei se sitten niin rauhallinen puskaparkki ollutkaan. Tai no, oli, mutta omassa päässä ei ollut. Viereen tuli kymmenen aikaan joku omituinen pakettiauto. Ja kun puolilta öin muistui mieleen, että ikkuna oli jätetty auki ja sieltähän helposti joku tulee sisään, niin oli tuo unenpäästä kiinni saaminen vähän hankalaa, vaikka ikkuna laitettiinkin kiinni.

Kun nukkuu huonosti, on kaikki vähän huonosti: tie on liian kuoppainen, autosta alkaa kuulua jotain outoa natinaa, vettä sataa ja muut ihmiset on perseestä. Asiaan auttaa aika, aurinko ja autopesu. Tiekin muuttui heti paremmaksi ja huoltoasemalla oli mahtava systeemi, jossa kahviautomaattiin maksettiin suoraan, eikä tarvinnut olla sosiaalinen henkilökunnan kanssa (paitsi sen verran, että sai muut ostokset maksettua, mutta noin niin kuin teoriassa).

Eikä haitannut enää iltapäivästä kohdalle osunut rankkasadekaan. Enpä muista, milloin viimeksi taivaalta on tullut noin paljon vettä kerralla! Ranskassa isommilla teillä vesi kertyy tienpinnalle eritavalla kuin kotimaassa, en tiedä, mistä se johtuu. Kallistuksien puutteesta, materiaalin eroista vai mistä, mutta näin se nyt kuitenkin tuntuu olevan. Rankkasateen lisäksi, meitä nauratti liikenneruuhkassa viereisellä kaistalla ollut pariskunta pakettiautossaan. Vänkärillä oli selkeästi mennyt ruuhka tunteisiin ja hetken näytti siltä, että hän ottaa laukkunsa ja lähtee jatkamaan matkaa kävellen. Huvitimme ruuhkassa itseämme keksimällä heille vuoropuhelun, joka perustui käsien heilutteluun ja muuhun elekieleen, jonka salakavalasti kurkkimalla havaitsimme. (Mainittakoon, että seistiin ruuhkassa ehkä 15min, ei mitään Saksan ruuhkiin verrattavaa siis.)

Yöksi ajoimme jälleen maatilalle. Todella hieno parkki, johon mahtui yli 40 autoa (nyt toki vain vähän toistakymmentä), ja jälleen täysin ilmainen. No, palveluista piti maksaa, eli vessan tyhjennyksestä ja harmaiden vesien tyhjennyksestä huimat 3€. Kirkonkellojen etäiseen kumuun on hyvä nukahtaa, ehkä tänä yönä nukuttaakin vähän paremmin.

Ei Ranskan ympäri- vaan läpiajo

 19.10.2023

Heräsimme hämärään aamuun ilman herätyskelloa. Tarkistus säätiedoista vahvisti havaitun; aurinko nousee nyt myöhemmin ja laskee myös myöhemmin kuin mihin Suomessa ehti tottua. Siellähän toki aikataulut on jo ihan omissa sfääreissään, mutta kahdeksalta on vielä hämärää. Ainakin Ranskassa.

Seuraksemme matkaparkkiin oli illalla saapunut ranskalainen matkailuauto, joka myös lähti ennen kuin olimme aamukahvit ehtineet juoda. Me taas tuumailimme, mihin suuntaan sitä mentäisiin. Ranskassa halusin nähdä Normandian ja hotellin respa oli antanut (ranskalaisena) hyvät suositukset paikoista missä käydä. Säätiedotus kuitenkin lupasi Ranskan rannikolle seuraavat seitsemän päivää sadetta, ja en ole ihan varma, että tuleeko historiaa muisteltua Normandiassa, jatkuvassa sateessa, kuinkakin tarkasti. Autenttista saattaisi toki olla. Toisaalta, R:n kaveri olisi Barcelonassa seuraavalla viikolla..

Todettiin, että ollaan koko matka ajettu siinä syksyn reunalla, ei ihan siellä, mutta melkein kuitenkin. Koska lähdettiin ehkä enemmän hakemaan sitä kesää, niin käännettiin nokka kohti etelään ja hurautellaan Ranskan (ja Andorran) läpi Espanjaan ja Barcelonaan sopivasti oluille, jotka meille luvattiin tarjota.

Siitä Ranskan ympäristötarrasta: sellaista ei tänäänkään onnistuttu löytämään. Pysähdyttiin isolla huoltoasemalla ja toisella isolla autokorjaamolla, mutta kummassakaan ei oltu kuultukaan mistään muusta vaihtoehdosta, kuin sen tilaamisesta internetistä. Autokorjaamolla kyllä kertoi, että voisimme rekisteröityä ja tilata sen johonkin tulevaan osoitteeseen ja se olisi ihan riittävää, mutta kun ei meillä nyt oikeen ole tietoa mistään osoitteesta, niin turha sitä on mihinkään tilata. Toki Ranskassa voi ajaa ilman ympäristötarraakin, pitää vaan välttää kaupunkien ympäristövyöhykkeet. Näin se on varmaan tehtävä siihen asti, kunnes jostain löytyy paikka, joka niitä myy. Hauskaa sinänsä, että ranskalaisillekin tuntuu olevan epäselvää, että niitä voi ylipäätään ostaa jostain muualta kuin nettisivuilta.

Koska laatimani excel-taulukko tiesi kertoa, että ollaan humpsuteltu viimeisen kolmen viikon aikana ja kun tuloja ei meillä ole, niin ajateltiin hotelliöiden vastapainoksi vähän puskailla Ranskassa. Toki edellisyön maatila oli ilmainen, mutta ostettiinhan me siitä kaupasta tuotteita kuitenkin. Tulevaksi yöksi katsoin että Orlèansissa oli keskustassa yksi ihan ilmainen matkaparkki. Ja tietysti ihan täynnä kello viisi. Tai no. Olisi sinne yksi meidän auton kokoinen menopeli mahtunut, mutta näin suomalaisittain olisi ollut vähän turhan läheiset tunnelmat. Niinpä ajoimme puolituntia eteenpäin seuraavaan kylään, jossa oli vastaava palvelu ja parkissa ei yhtään ketään. Niinpä saimme itsellemme rauhaisan puskaparkin jossa on lajittelupiste ja vesipalvelut vieressä.

Huomiona, jos tulkitsin lajittelupisteen oikein, kaiken muun saa lajiteltua säiliöihin, mutta sekajätteestä pitää erikseen maksaa. Roskiksen kansi ei aukene, jollei näytä korttia lukulaitteelle. Jos siis halutaan saada ihmiset lajittelemaan jätteensä, niin ehkä tämä voisi olla toimiva systeemi?

Tervetuloa Annen retkikeittiöön. Tänään syödään nuudeleita ja poron ulkofileetä.

Huomioita Belgiasta

 Belgiassakin vietimme aika lyhyen ajan, joten mitään suuria huomioita ei ole tässä kohtaa odotettavissa tältäkään piipahdukselta. Mutta ehkä sentään jotain.

Asiakaspalvelu oli jälleen hyvää kaikissa paikoissa, joissa asioimme. Ihmiset ovat mukavia ja avuliaita ja puhuvat englantia oikein hyvin ja usein pyytämättä. Näinhän on toki ollut matkallamme koko ajan, ja jos yhteistä kieltä ei ole löytynyt niin asiat on silti aina selvinneet.

Liikennekulttuuri on aika samanlainen kuin Alankomaissakin, ei mitään uutta ja ihmeellistä sillä rintamalla. Belgian teitä on mainostettu huonokuntoisiksi, mutta ei ne sitä nyt minusta kovasti olleet. Ei ainakaan yhtään sen huonommat kuin kotimaassakaan.

Siinäpä ne tärkeimmät. Ohkasta on, kuten lupasinkin.

Etiäpäin, sano..

 18.10.2023

Kolmantena aamuna opin, että kahviautomaatista kannattaa ottaa tupla espresso, jos haluaa että kahvi maistuu kahville. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan ja kohtahan sitä saa taas omalla pannulla keitettyä kunnollista kahvia.

Tänään ajetaan Ranskaan. Ensin on kuitenkin löydettävä huoltoasema, josta voi ostaa meidän raskassarjalaiseen kuolleista kulmista varoittavat tarrat. Sen jälkeen on Ranskan puolella löydettävä huoltoasema, jossa myyvät ympäristötarroja. Nämä kaikki lärpäkkeethän voi tilata netistä etukäteen kotiinsa, mutta eipä tullut mieleen siinä muuttohässäkässä ja nyt niitä on turha tilailla yhtään mihinkään.

Huoltoasemalla, johon pysähdyttiin ei tarroja näkynyt. Vanhana kaupantätinä kuitenkin kysyin asiaa myyjältä ja kas, tiskin altahan niitä myydään. Saatiin tarrat ja liimailtiin ne auton kylkeen puolalaisen rahtarin hyväksyvän katseen alla. Rahtari tarjosi myös mahdollisuutta tankata auto hänen alennuskortillaan, mutta kohteliaasti kieltäydyimme tästä anteliaasta tarjouksesta.

Valtion rajan ylitys oli jälleen helppo nakki, mitä nyt muutama paikallinen yritti ajaa motarin rampilta kylkeen. Käsittääkseni kärkikolmio merkitsee samaa Ranskassakin, mutta ehkä nämä eivät huomanneet tulevansa kolmion takaa. Opaskirjan mukaan ranskalainen ajotyyli on letkeämpi esim. saksalaiseen verrattuna, ehkäpä. Tai sitten vaan jo enemmän etelä-Eurooppalaisen "vähän sinne päin".

Loppumatka väiteltiin navigaattorin kanssa siitä, mitä reittiä meidän tulisi kohteeseen ajaa. Jostain syystä se itsestään ja salakavalasti muuttaa reittiä sen loppupäästä niin, että suoraksi katsomamme reitti kiertääkin yht´äkkiä kylien ja maitolaitureiden kautta. Sinänsähän sillä ei ole niin väliä, mutta joskus saattaa tulla vastaan matala sillan alitus tai painorajoitettu silta, josta ei välttämättä päästäkään tällä menopelillä ajelemaan. Siksipä pitänee ottaa käyttöön hyväksi havaittu tapa suunnistaa ihan itse, niin me on ennenkin pärjätty ja ei sen luulisi olevan sen vaikeampaa nytkään.

Yöksi tultiin Conserverie St Christophe nimisen maatilamyymälän pihaan. Yöpyä saa ilmaiseksi, mutta tietenkään palveluita ei juuri ole, vessa sentään, jos ei omaa halua käyttää. Paikalla on monipuolinen myymälä, josta saa viinit, siiderit, oluet, keksit ja makeiset, tuhatta erilaista pateeta ja jotain muita säilöttyjä juttuja, jotka eivät näyttäneet tutuilta enkä ranskankielisiä nimiä ymmärtänyt. Mutta varmasti hyviä jos tykkää. Raaka-aineina erilaiset hedelmät ja vihannekset, hunaja sekä oletettavasti ankanmaksa nyt ainakin.

Joten ollaan nyt yö tässä ja kattellaan, missähän sataisi vähän vähemmän.

Auton korjausta ja kaupunkikierroksia

16. ja 17.10.2023

Olipa omituista nukkua sängyssä. Huoneessa, joka on talossa, jossa ei ole pyöriä. Mutta ihan hyvin nukutti kuitenkin.

Ensimmäinen tehtävä aamupalan jälkeen oli ajaa auto korjaamolle (5km). Matkaan meni puolituntia, kun osuttiin juuri koululaisten ruuhkaan. Korjaamolla olivat ystävällisiä, laittoivat auton sähköön, ettei jääkaapin antimet mätäne ja varmistivat, että pääsemme takaisin majapaikkaan. Olisimme, kuten ajattelinkin, saaneet myös yöpyä korjaamon pihalla autossa. Viiden kilsan reipas aamulenkki oli ihan mukava, paikoitellen pyöräkaistaa kävellen, kun jalkakäytävä puuttui.

Hetken palauttelu hotellilla ja sitten lähdimme tutustumaan Gentin keskustaan. Tarjolla on muuten myös citycard, kohtuulliseen 38€/48h hintaan. Kortilla saa ajella ratikalla niin paljon, kun sielu sietää, vuokrata pyörän päiväksi, pääsee kerran kaikkiin tarpeellisiin museoihin ja vaihtuviin taidenäyttelyihin sekä kerran tunnin kestävälle veneajelulle kanaaleita pitkin. Suosittelen tätä lämpimästi, vaikka emme sitä itse ottaneetkaan käyttöön. Syynä se, että ei jaksanut mennä museoihin. Harkitsin sitä kuitenkin hetken ja pidän hintaa näillä eduille vähintäänkin kohtuullisena (kun jo yksistään linnaan sisään pääsy maksoi 13€).

Me nyt kuitenkin otimme omatoimisen kävelyretken. Matka vei keskuspuiston lävitse ja miten valtavan hieno puisto se olikaan! En tietenkään muistanut ottaa yhtään valokuvaa, mutta verkkokalvoille tallentui sitäkin hienompia puita ja rakennelmia. Joen vartta kävelimme kohti keskustaa ja linnaa ja ihasteltavaa riitti silläkin taipaleella. Gentin alueella on ollut asutusta jo ilmeisesti pronssikaudella ja kaupungin historia katsotaan alkaneeksi 500-luvulla kun ensimmäiset luostarit alueelle perustettiin. Gent oli myös 1000-1200- luvuilla Euroopan toiseksi suurin kaupunki Pariisin jälkeen. Katukuvassa on siis historian havinaa. Gent on myös yliopistokaupunki, joten se tuo turistien lisäksi oman vilinänsä katukuvaan.

Takaisin hotellille palasimme vielä kasvitieteellisen puutarhan kautta. Hotellimme sijaitsee muuten, ainakin hotellin respan mukaan, ns. paremmalla alueella. Tarkoittaen sitä, että talot ovat enimmäkseen art deco- tyylisuunnan mukaisia ja näin ollen myös vähän isommalla rahalla ostettavissa. Vaan hienohan tuo on tuo hotellirakennuskin. (Hauskasti kuitenkin hotelli ei ollut hinnaltaan kalliimmasta päästä.) Jälleen mistään mitään tietämättä, voin kuitenkin todeta, että hienoja ovat rakennukset ihan tässä naapurissa ja muutenkin Gentissä.

Jälleen hyvin vuoteessa nukutun yön jälkeen, oli tarkoitus käydä kävelyllä läheisessä puistossa, mutta jäimmekin hotellihuoneeseen selvittämään, mihin matkamme seuraavaksi meidät veisi. Ranska on edessä lopulta kuitenkin, mutta kiertäisimmekö vielä kuitenkin Saksan ja Luxemburgin kautta? Säiden puolesta asia näyttäisi olevan se ja sama, sadetta on luvassa kaikkialle mistä keksin katsoa.

Auton korjaus oli kuin olikin nopsa homma ja soittelivat korjaamolta jo puolilta päiväin, että valmista on. Päätimme hakea auton samoin tein hotellin pihaan, eipähän tarvitsisi sitten seuraavana päivänä aamulla aikaisin lähteä kävelemään korjaamolle ja ruuhkassa ajella takaisin hakemaan tavaroita. Sitä paitsi päivä on aurinkoinen ja huomenna saattaa jo sataa. Uusi hana oli vaihdettu, homma meni takuun piikkiin eikä maksanut meille siis muuta kuin hotellin ja muutamat roinat, jotka kaupasta piti tietenkin ostella. Erittäin tärkeänä osana pehmolelu, josta ehkä näette kuvan joskus jossain.

Rauhallisen päivän päätteeksi kävimme viereisessä italialaisessa ravintolassa syömässä. Sole d’Italia oli kovasti kehuttu ja ei tuottanut pettymystä. Paikka oli tiistai-iltanakin täynnä ja hommaa pyöritti kokki sekä yksi tarjoilija. Ja hyvin se tuntui pyörivän. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta italialaisethan ovat tottuneet käsimerkkeihin. Jälleen arvostettu ja harvinainen suositusmerkkini tällä ravintolalle.

Huomioita Alankomaista

Alankomaiden teiden kuntoa väitetään toiseksi parhaaksi maailmassa (en tiedä missä on parhaat) ja hyvässä kunnossa ne ovatkin. Jälleen oli ilo ajella, kun ei tarvinnut pelätä rikkovansa autonsa johonkin reikään tai rotkoon tiellä. Ajokulttuuri sen sijaan on erilainen kuin Saksassa ja luonnehtisin sitä ehkä itse hätäisemmäksi. Polkupyöräilijät ja jalankulkijat otetaan kyllä oikein kivasti huomioon, mutta ehkä energiaa ei sitten enää riitä muille autoilijoille. Mene ja tiedä, vaan ei se nyt niin hankalaa Hollannissakaan ollut tuo ajaminen.

Polkupyöräilijöitä on muuten paljon. Jos Saksassa oli paljon rekkoja niin Hollannissa on ihan todella paljon pyöräilijöitä. Ja miksi ei olisi. Tiet on hyvät ja pyöräilijöille kunnolliset kaistat huristella, joten jos asuisin maassa, varmaan itsekin pyöräilisin.

Puskaparkkeilu on Hollannissa kielletty, sakon uhalla. Leirintäalueita on kuitenkin paljon ja varsinkin matkaparkit ovat edullisia ja yleensä oikein hyvin varusteltuja. Niinpä yövyimmekin matkaparkissa huokeaan hintaan ja toistaiseksi se on paras maksullinen yöpaikka missä ollaan oltu.

Vaikka pidänkin siitä, että ulkomaille lähtiessä pitää opetella käyttämään erilaista valuuttaa ja laskea koko ajan päässään, että mitä tämä nyt oikeesti maksaa, niin onhan tuo hintojen vertailu helpompaa, kun on sama valuutta käytössä. Aika samoissa hinnoissa asiat oli kuin kotomaassakin, alkoholi ja tupakka nyt tietysti halvempia. Ei myöskään alkoholin myyntirajoituksia, joten marketista saa viiniäkin. Asioiden maksaminen toki voi ulkkikselle olla hankalampaa, sillä yhdistelmäkortteja ei juurikaan ole, pankki- luottokortti on erikseen ja kaikkialla ei käy luottokortti. Varmuuden välttämisen ehkäisemiseksi pieni summa käteistä on ehkä hyvä olla matkassa.

Ja taas vaihdetaan valtiota

15.10.2023

Jostain syystä täällä Weespissä olomme aikana joka ikinen yö on satanut kaatamalla vettä. Siitä huolimatta aamu oli aurinkoinen ja lehmät siirtyivät laitumelta toiselle kuten aikaisemminkin.

Tänään oli ohjelmassa ajoa Belgian puolelle Gentiin. Saksalaiset eivät koskaan vastanneet tiedusteluihin auton keittiön hanan korjauksesta, mutta belgialaiset sen sijaan vastasivat heti seuraavana päivänä. Menemme siis sinne korjauttamaan automme ja jos saksalaiset ikinä palaavat asiaan, niin päästäänpä sanomaan, että unohtakaa koko juttu. Parin tunnin ajo, valtiosta toiseen siirtyminen ja poikkeama majoitukseen. Varmasti voitaisiin siis nukkua myös omassa autossa korjaamon pihalla, se lienee ihan tavallista, mutta varattiin nyt kuitenkin hotellihuone. Kolmeksi yöksi. Että jos vaikka siinä korjaamisessa menee se arvioitu kaksi päivää.

Jostain syystä muuten Gentin alueella hotellit on ihan pirun kalliita (tietysti) ja niihin ylikalliisiin hintoihin ei edes kuulu aamupala. Ei, vaikka kyseessä olisi B&B- majoitus. Ehkä saan selvitettyä tämänkin mysteerin, että mistä moinen hintataso johtuu. Kun noin muuten olen ymmärtänyt, että ei se Belgia nyt ihan niin kallis maa sitten kuitenkaan ole.

Siirtymisessä ei ole mitään ihmeellistä raportoitavaa, kohtalaisen tylsää tietä pitkin ajamista muutama tunti. Hotelli löytyi helposti, pihaan sai auton parkkiin oikein mukavasti ja vastassa oli maailman asiakaspalveluhenkisin respa johon olen koskaan törmännyt. Ei enää harmita niin paljon hotellin hintakaan. Vaikka täytyy ehkä tässä kohtaa sanoa, että en ole saanut huonoa palvelua oikein missään vielä kertaakaan tällä matkalla (paitsi ne saksalaiset autoliikkeet, jotka eivät vastanneet yhteydenottopyyntöön). Aina ei ole ollut edes yhteistä kieltä, mutta asiat on silti hoituneet hyvin ja ihmiset muistaa hymyillä. Voi olla, että olen jäävi tai liian tarkka näissä asioissa, mutta kokemukseni kotimaassa on viime aikoina ollut sellainen, että jos hyvää palvelua saa, niin raksin voi piirtää seinään. Keskinkertainenkin tuntuu olevan jo kiven alla. Mutta kuten sanottua, tämä on taas oma subjektiivinen kokemukseni asiasta. (Ja noita hommia joskus tehneenä, olen toki sitä mieltä, että osalla asiakkaistakin olisi asenteessaan parantamisen vara.)

Ensimmäistä kertaa pidempään parkissa

 13. ja 14.10.2023

Aamulla heräsin lehmien aamulauluun. Ihan auton nokan edestä näyttäisi aamuisin marssivan jokin erikoislehmien kolonna laitumelta toiselle. Vaan mikäs se on lehmänlauluun herätä, jonkun toisen laulu voisi olla pahempi kokemus.

Henkilökohtainen oppaamme oli suunnitellut meille ohjelman täyteisen päivän, jonka aloitimme tutustumalla weespiläiseen kotiin ja vaihtamalla kuulumisia. Sen jälkeen kävelimme Weespin keskustaan, josta vuokrasimme pyörät ja hurautimme naapurikaupunkiin katsomaan keskiaikaista linnaa ja nauttimaan paikallisen kulmakuppilan antimia. Paluumatkalla oli, tietenkin, vastatuuli ja vettäkin satoi, joten takaisin Weespiin saavuttaessa piti pysähtyä kirkkoon. Kyseinen kirkko toimi tosin nykyään panimona ja ravintolana, ja saipa kirkon tornista vuokrata itselleen myös huonemajoituksen.

Vaatteiden kuivuttua uskaltauduimme palauttamaan pyörät ja suunnistimme syömään napolilaista pizzaa. La Base Pizza on sertifioitu napolilainen pizzeria ja kyllä vain olikin hyvää pizzaa. Itsehän en ole mikään asiantuntija saati, että tietäisin mikä on napolilainen ja mikä jonkin muun alueen pizza mutta osaan kyllä erottaa mielestäni hyvän ja keskiverron toisistaan ja tämä oli hyvää. Suosittelen lämpimästi jos olette joskus huudeilla.

Seuraavana aamuna oli vuorossa Amsterdam. Hurautimme kaupunkiin kavereiden kyydillä ja saimme henkilökohtaisen opastuskierroksen johon historian lisäksi kuului käynti lauantaitorilla, kahvit kulmakuppilassa ja tarinat alueen kasvusta ja kehityksestä, kalaa kioskista, nähtävyyksiä ilman muita turisteja ja vähän myös niitä kansoitetumpia turistikohteita, sillä kierroksen päätti oluet pienessä baarissa joka sattui sijaitsemaan ihan ytimessä, niin sanoakseni.

Oppaamme poistuivat omiin rientoihinsa ja me jäimme harhailemaan Amsterdamin kaduille. Ihmisvilinän väsyttäminä päätimme kuitenkin siirtyä rauhallisempaan Weespiin ilta-aterialle. Hetken kiertelyn jälkeen siis suunnistimme juna-asemalla ja ihan näppärästi sieltä löytyi oikea juna ja lipun ostokin oli oikein helppoa puuhaa automaatista. Kunnon tukevan päivällisen jälkeen kävelimme vielä Weespin keskustasta sen nelisen kilometriä autolle. Matkahan ei ollut pitkä, mutta alan ymmärtää, miksi ihmiset roudaa niitä polkupyöriä autoissaan ympäri Eurooppaa..

Huomioita Saksasta

Kokonaisella kahden päivän läpiajolla ei paljon huomioita ehtinyt kertyä, mutta jotain sentään.

Autoilukulttuuri on itseasiassa aika kiva Saksassa. Vaikka autobaanalla saa ajaa miljoonaa, ei se silti tuntunut mitenkään erityisen vaaralliselta. Toki joukkoon mahtuu aina typeryksiä, mutta noin yleisesti oma vaikutelmani saksalaisesta liikennekulttuurista on se, että siellä otetaan myös muut tienkäyttäjät huomioon. Annetaan tilaa, ei poukkoilla ruuhkassa kaistalta toiselle, kaistan loppuessa vetoketjuperiaatteella liitytään käytössä olevalle kaistalle silloin kun on ruuhkaa, nämä nyt ainakin. Mutta samoin kuin kotomaassa, isommasta autosta on aina päästävä ohi, vaikka sen isomman auton perässä olisi kilometreittäin tyhjään ajokaistaa.

Rekkojakin on muuten ihan järjetön määrä liikenteessä. Siis ihan järjetön määrä. Paitsi sunnuntaisin, jolloin ne ei saa olla liikenteessä. Tiet on pääsääntöisesti ihan hyvässä kunnossa ja niillä on kiva ajaa. Opasteet on ymmärrettäviä, mutta katujen nimet kun saisi vielä sen verran isolla, että näkee ennen kuin ajaa ohi. Olisi kiva.

Englannilla pärjää. Ne jotka ei sitä kieltä puhu kommunikoivat elekielellä ja se onnistuu oikein mainiosti. Muutenkin tuntuvat saksalaiset olevan oikein kohteliaita, paitsi turisteina Tanskassa, mutta se on eri juttu.

Yövyimme siis vain yhden yön ja senkin puskassa, joten siitä ei varsinaisesti ole mitään kerrottavaa. Ehkä palaamme aiheeseen myöhemmin jos ja kun palaamme Saksaan.

Läpikulkumatkalla

 12.10.2023

Yöllä tuuli niin, että auto heilui ja sadettakin ropisi kattoon sellaisella voimalla, että piti ihan valvoa ja vartioida, että katto varmasti kestää.

Aamupuhteena koitimme saada sivuoven sähköistä askelmaa toimimaan. Se oli edellisenä päivänä päättänyt olla enää avautumatta ja autoon kiipeämisen ja sieltä laskeutumisen lomassa onnistuin kolauttamaan polveni sivuoveen niin, että siinä on nyt varmaan viikkoja mojova mustelma. Pienellä sähköjärjestelmän buutauksella (päävirrat sulki ja kojelaudan alta jokin johto hetkeksi irti) askelma suostui taas yhteistyöhön ja allekirjoittaneen polvilumpiot on hieman paremmassa turvassa.

Määränpäänä tänään Weesp, joka on kaupunki ihan Amsterdamin kupeessa. Kaverini on asustellut siellä suunnalla jo tovin, ja tahtotila on ollut päästä käymään. Nyt sekin sitten järjestyy, kun voidaan hurauttaa paikalle. Päivämatka ei ollut pitkä ja ajoaikakin vain nelisen tuntia, mutta erinäiset autonpesut, tankkaukset ja se tosiasia, että valtion rajalla auton nopeus tippui 20km/h johtivat yhdessä siihen, että pelipaikoilla oltiin vasta kuuden aikaan illalla. Ennen auringon laskua kuitenkin.

Olin löytänyt mielestäni hyvän matkaparkin maatilan pihalta. Tilaakin oli vielä ja kun kohtuulliseen 19€ vuorokausihintaan sisältyi kaikki palvelut pyykinpesua lukuun ottamatta, katson, että hintalaatusuhteeltaan tämä on tähän astisista paras. Ja vielä erittäin hyvien yhteyksien päässä: Weespiin 4km, Amsterdamiin 14km. Weespistä kulkee juna Amsterdamiin, matka aika ehkä jotain kymmenisen minuuttia ja lipun hinta taisi olla 3,90€. Ja jos omaa polkupyörän, jota meillä ei tietenkään ole, voi surutta pyöräillä vaikka Amsterdamiin saakka. Tai johonkin lähikylään/ -kaupunkiin.

Parkin lähellä oli myös Thai- ravintola, josta kävimme hakemassa illallista. Maksaminen olikin sitten jännittävä juttu, sillä luottokortti ei käynyt, ei myöskään debit- kortti ja tässä kohtaa tarjoilijakin jo vähän ihmetteli, että mistähän nyt kenkä puristaa. PayPal- tiliä meillä ei ole ja suomalaisesta pankista maksusuoritus ulkomaiselle tilille vaatii sen verran erilaisia tunnisteita ja numeroyhdistelmiä, että oli jo lähellä, että toinen meistä ei jäänyt tiskaamaan. Lopputulemana minulla on nyt PayPal- tili, lasku tuli maksettua ja muistimme taas, miksi sitä käteistä pitikin käydä nostamassa automaatista. Ei vaan olla saatu aikaiseksi.

Huomioita Tanskasta lokakuussa 2023

Ensin ajateltiin, etta ajellaan Tanskastakin vain läpi suoraan Saksaan, mutta jäätiinkin sitten vähän kiertelemään valtakuntaa. Tanska oli oikeinkin kiva, maisemallisesti jo vähän eri meno kuin kotomaassa ja Ruotsissa, kasvillisuudesta ensimmäiseksi erotti, että on tultu uuteen maahan.

Häpeäkseni tunnusta, ettei minulla ollut Tanskasta oikeen mitään mielikuvia. Tiesin, että siellä on se pieni merenneito (jota ei käyty katsomassa) ja Legolandi. Muuten ei ollut varsinaisesti tiedossa Tanskan nähtävyydet. Ehkä siksi luonto ja etenkin dyynit ja hiekkarannat pääsi vähän yllättämään. Oikein olivat hienoja ja jännittäviä elementtejä ne. Lisäksi tanskalaisilla pelloilla kasvatetaan, ilmeisesti tuotantokasvien välissä, jotakin kasvia josta en päässyt selvyyteen, mikä se oli. Jäipähän siis selvitettävää seuraavaankin kertaan.

Autoilijalle Tanska on unelma. Tieto ovat niin hyvässä kunnossa, että ei ole koskaan niin hyvä kuntoista tietä vielä vastaan tullut. Ihan ilokseen ajelisi ympyrää, kun ei ole kuin tasaista maantietä renkaiden alla. Myös pienet kylätiet on hyvässä kunnossa ja varmaan korjaavat heti, kun pienikin halkeama ilmaantuu. Myös polttoaine oli kohtuu hintaista, diesel oli tämän päivän kurssilla sellaiset 1,77€. Kovasti olivat myös kohteliaita ja mukavia autoilijoita nuo tanskalaiset, ärsyttävästi vaan jarruttavat kameratolpan kohdalla, niin kuin kotomaassakin on tapana tehdä.

Tanskassahan ruokakaupassa saa myydä viiniä ja viinaa. Tykkään. Erikoista on tosin se, että alkoholi ja tupakka on aika edullista, mutta kun ostat ihan tavan ruokaa, niin kauppalaskun hinta kohoaakin aika nopsaan yli kahden kympin (vertailuna viinipullo ja aski tupakkaa hinta noin 14€ yhteensä). Ja sitten se panttipullojen palautus: en käsitä, missä niissä muissa kaupoissa se palautusautomaatti voi olla, vai oliko sitä ollenkaan. Mutta onhan se vähän kummallista, jos palauttaa saa mutta automaatteja ei löydy mistään. Paitsi Lidlistä. Jossa muuten kaupan omista pulloista ei saanut (eikä veloitettu) panttia, mutta muista pulloista kyllä sai. On erikoista. Luultavasti en vain ymmärtänyt jotain hyvinkin yksinkertaista toimintalogiikkaa.

Yövyttiin parilla leirintäalueella ja muutamassa puskassa. Taso leirintäalueiden välillä oli aika maltillinen, mutta korkeampi hinta ei aina taannut parempaa palvelua. Keski- Euroopalle tyypillinen hinnoittelu, jossa jokainen palvelu on hinnoiteltu erikseen, oli aika tavanomaista. Sinänsä tämä on ihan järjellinen systeemi; miksi maksaa pesukoneesta, jos ei tarvitse sitä käyttää, mutta ongelmaksi muodostui se, että monet vempaimet toimivat paikallisella rahalla, jota meillä ei tietenkään ollut. Jos onnistui saapumaan sellaiseen aikaan, tai sellaiseen paikkaan, jossa on henkilökuntaa, niin rahanvaihto onnistui toki ihan näppärästi. Mutta monet paikat olivat myös ns. miehittämättömiä ja niissä ei rahan vaihto onnistunut. Lisäksi olen vähän sitä mieltä, että jos parkkipaikka maksaa yli neljäkymppiä, niin kyllä siihen hintaan voisi jo jotain palveluja saada ilman erillisveloitusta. Vaikka nyt edes sähkön.

Ennakkoon lukemani kirjallisuuden mukaan puskaparkkeilu on Tanskassa kielletty, ellei maanomistaja anna lupaa olla omalla maallaan parkissa. Valtion mailla ei saa olla. Eikä parkkipaikoilla. Ja siitä huolimatta moni näyttää näillä paikoilla yönsä viettävän myös Tanskassa. Oman näkemykseni mukaan, jos parkki on kaukana asutuksesta eikä näin ollen häiritse ketään, sinne voi mennä. Mitään leirinuotiotahan ei tietystikään silloin laiteta auton viereen eikä lauleta nuotiolauluja, vaan ollaan siivosti omassa autossa omassa rauhassa. Kukaan ei tullut meitä häätämään niistä paikoista joissa oltiin, joten ihan mukavasti sekin siis sujui.

Paras paikka oli kuitenkin viimeisen yön maatilamajoitus. Helppoa ja yksinkertaista, ei mitään krumeluureja ja selkeä hinnoittelu. Kymppi maksettiin, kun ei sähköä tarvittu ja kaupan päälle sai paijata kissanpentuja.

Saksaan

 11.10.2023

Maatilan pihalla tammenterhosateessa oli ihan rauhallista nukkua, kun sai unenpäästä kiinni.

Tänään ajettiin Saksaan. Sateessa. Koska ilmeisesti meidän aiotulla reitillä sataa koko loppu viikon. Mutta ilmoillehan ei oikein muuta voi, kun mennä johonkin, jossa ne on miellyttävämmät. Rajan ylitys oli jälleen aika koruton, kaipaan edelleen leimoja passiin, vaikka kankeita rajamuodollisuuksia ei ole ikävä (eipä sillä, että niistä mitään erityisiä kokemuksia olisikaan, kunhan kuvittelen, että ne ei olleet mukavia). Maisemallisesti valtion vaihtumista ei heti juurikaan huomannut, mutta toki liikennemerkit ja tienviitat olivat erilaisia. Ja liikennettä oli heti enemmän Saksan puolella.

Ehkä on hyvä pikkuhiljaa asennoitua siihen, että pohjola on jäänyt taakse ja vilkas ja kansoitettu keski- Eurooppa on edessä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun törmättiin ensimmäiseen ruuhkaan (josta ilmeisesti radiossa kovasti oltiin varoiteltu, mutta kun eihän me reppanat osata saksaa), muistui mieleen, että ollaan maassa, jossa asuu vähän enemmän ihmisiä kuin kotiseudulla. Ja lähes samaan hengenvetoon sitä alkoi ihmetellä, että miten se autoilu Suomessa on niin hankalaa, kun saksalaisetkin onnistuu siinä ihan suvereenisti. Ja täällä nyt autojakin on miljoonia enemmän.

No, menihän sitä ruuhkaa kiertäessä mukavasti tunti ja tuli nähtyä Hampurin esikaupunkialuetta. Ehkä paras aika ohittaa isoa kaupunkia ei ole siinä neljän aikaan iltapäivällä. Vaan mikäs meillä ajellessa, kun ei varsinaisesti ole aikatauluja. Epävirallisena tosin on se, että olisi kiva päästä leiripaikalle valoisan aikaan. Ja niin vaan päästiin tänäänkin. Saksassa kun ollaan ja lain puitteissakin uinua saa melkein missä vaan (kunhan ei kenenkään kotipihaan sentään mene leireilemään), niin tokihan napattiin sopiva puskaparkki riittävän kaukana suurkaupungista ja näppärästi motarin lähettyvillä. Ainakin vielä on ollut rauhallista.

Ajelua

 10.10.2023

Rauhallisesta yöpaikasta huolimatta, nukkuminen oli vain ihan ok, ilmeisesti siihenkin pitää totutella ja mulla on vähemmän kokemusta autoissa nukkumisesta kuin R:llä. Sinänsähän nukkuminen onnistuu kyllä, mutta nukahtaminen on vaikeampaa. Oletan, että se ajan myötä helpottaa.

Tästä päivästä ei varsinaisesti ole mitään erityistä raportoitavaa, ajettiin paikasta A paikkaan B. Matkalla tankattiin auto ja ihmiset. Yöpaikaksi valikoitu maatilan takapiha, jossa sai yöpyä 10€ hintaan (ja kyllä, eurot kävivät maksuvälineenä, ollaan vissiin riittävän lähellä Saksan rajaa). Paikka oli oikein rauhallinen, mitä nyt tammenterhot välillä kolahtelivat kattoon, vaan kukaanhan ei pakottanut parkkeeraamaan puun alle.

Se mikä päivässä aiheutti ihmetystä, oli tyhjien tölkkien/pullojen palautus. Tölkin kyljessä lukee, että panttia saa ja on sitä kuitin mukaan veloitettu ostohetkelläkin. Vaan pullonpalautusautomaatit on erityisen hyvin piilotettu kaupoissa, en onnistunut niitä löytämään sitten niin minkään hyllyn takaa. Enkä tietenkään kysynyt, että mihinhän ovat sijoittaneet. Lidlissa oli heti ulko-oven vieressä, joten sinne se on sitten pullonsa ihmisen palautettava, jos mielii palauttaa.

Lisäksi ihmettelin taas roskisjuttuja. Täällä on vähän sama systeemi kuin Norjassa, että tietyt kamat laitetaan samaan laariin ja sitten erottelevat ne loppusijoituspaikassa. Vaan esimerkiksi levähdyspaikalle hienosti laitetut lajittelupisteet eivät ole vielä rantautuneet kaikille leirintäalueille. Siellä kun on vain sekajäte ja lasinkeräys. Ehkä pahvi, jos oikein hyvin käy. Muutenkin ahtaissa tiloissa ei viitsisi ihan hirveen kauaa kuljetella erilaisia pussukoita milloin millekin jätteelle, ja on se nyt vähän kummallista, että levähdyspaikoilla on monipuolisemmat mahdollisuudet lajitella jätteensä kuin hienoilla leirintäalueilla. Mutta näin se nyt oli. Onneksi maatilamajoituksessa sentään oli kunnollista, ja sai ihminen lajitella jätteensä kuten kuuluu.

Ensimmäisen kerran tuli muuten istuttua ”sohvalla” ja luettua kirjaa, muutenhan olen lukenut vain ennen nukkumaanmenoa sängyssä. Sinänsä raivokas lukeminen olisi tarpeen, sillä autossa saattaa olla vähän ylipainoa eikä mukaan raahaamani miljoona kirjaa varsinaisesti helpota tilannetta. Ollaan kuitenkin matkalla Saksaan ja siellä saattaa jo jotain kiinnostaakin kuinka paljon tämä meidän menopeli painaa. Kirjan lukeminenhan ei tietysti sitä kevennä, mutta jos luettuani voisin vaikka luopua siitä, niin se jo vähän auttaisi.

Lisää majakoita

 9.10.2023

Ihan hyvin nukutun yön jälkeen suunnitelmissa oli käydä katsomassa vielä yhtä majakkaa. Kyseessä oli Rubjerge Knude, jota oli siirretty 70m rannasta sisämaahan päin, ettei mokoma majakka vallan kellahtaisi mereen. Tänne majakkaan pääsi myös kiipeämään ja tasanne oli ylhäällä sellainen, ettei tarvinnut koko aikaa pitää putoamisen pelossa kiinni kaiteesta. Jälleen mukavaa merenrantamaisemaa.

Meri siis kuluttaa rantaa ja se pikkuhiljaa murtuu ja huuhtoutuu mereen. Hiekan seassa oli myös kaikenlaisia vanhoja tiilirakennelmia, jotka nekin aika pian katoavat meren aaltoihin.

Majakalta lähtiessä pysyteltiin mahdollisimman lähellä läntistä rannikkoa maisemien toivossa ja ajeltiin kohti etelää. Ajatuksena katsella jostain kohtaa sellainen yöpaikka, jossa olisi pyykin pesu mahdollisuus. Sellainen löytyikin ja oli tämän reissun kallein vaihtoehto, yli 40€ yöpyminen ja hintaan ei edes kuulunut suihku, sähkö tai pyykinpesu vaan kaikesta veloitettiin erikseen. Palvelu oli toki muuten ensiluokkaista ja fasiliteetit ihan ok, toki tuolla hinnalla voisi ehkä toivoa vähän parempaa, mutta menköön, pyykit tuli pestyä.

Yöllisen tähtitaivaan lisäksi käytiin läheisellä rannalla katsastamassa myös auringonlasku, vähän oli pilvet edessä, vaan minkäs teet.

Dyyneillä

 8.10.2023

Edellisenä iltana huomasin ensimmäisen kerran kuinka paljon yötaivaalla onkaan tähtiä. Valosaastetta ei juurikaan ole ja vessareissulla kipeytyy niska kun pitää toljotella taivaalle. Täytyy muistaa kaivaa planisfääri kaapista ja ruveta tunnistamaan tähtikuvioita.

Aamu oli aurinkoinen ja lähes tuuleton, oikein mainio sää kiipeillä dyynillä. Råbjerg Mile on Tanskan ainoa vaeltava dyyni (ja pohjois- Euroopan suurin). Se liikkuu noin 18m vuodessa lännestä idän suuntaan. Vaeltavat dyynit aiheuttivat aikanaan pohjois- Tanskassa hankaluuksia, kun ne pirulaiset tulla puskivat talojen ja teiden yli miten tahtoivat, niinpä suurin osa on mm. ruohoa ja muuta kasvillisuutta istuttamalla sidottu paikoilleen, mutta tämä yksi on jätetty vaeltamaan mielensä mukaan. Valtavan kokoinenhan tuo hiekkakasa oli ja en epäile sen valtavaa voimaa jyrätä alleen tielle tulevat esteet.

Luontevasti seuraava nähtävyys olikin sitten hiekkaan hautautunut kirkko. Todellisuudessa kirkko ei hiekkaan hautautunut, vaan kun porukka kyllästyi taistelemaan hiekan vääjäämätöntä kulkua vastaan, he purkivat kirkon hiekan alta pois. Kirkon torni kuitenkin jätettiin ikään kuin muistomerkiksi ja tuonne torniin pääsee kiipeämään julmetun kapeita portaita pitkin. Onneksi matka oli lyhyt, kun suurin osa tornista oli jo maan alla. Näkymät oli kuitenkin ihan kivat.

Ja sitten matka vei meidät Greneen, eli ihan pohjoisimpaan kärkeen ihmettelemään rannalla lojuvia bunkkereita, hylkeitä ja kahden meren myllertävää kohtaamista niemen nokassa. Ja olihan sinne mentävä kastelemaan kenkänsä. Ne kaksi merta ovat muuten Pohjanmeri ja Itämeri. Tanskan pohjoisin kohta taas on hiukan tuosta kärjestä itään. Alueella on myös majakka, jonne tietysti kiipesimme. Raput olivat kapeat, niitä oli yllättävän paljon ja rannalla käyskentelyn jälkeen kiipeäminen kävi ihan kohtuullisesta porrastreenistä. Lisäksi tasanne ylhäällä vietti vähän ulospäin, joten tuli todettua, ettei korkealla olekaan aina kivaa ja kuviakin oli vaikea ottaa, kun toisella kädellä piti koko ajan pitää jostain kiinteästä rakennelmasta kovasti kiinni. Mutta olihan se maisema sielläkin oikein kiva.

Koko päivähän siinä vierähti luontoa ihmettelemässä. Samaan paikkaan ei kuitenkaan huvittanut mennä toiseksi yöksi, mutta ei myöskään ajaa kovin kauas. Onneksi lähistöltä löytyi useampikin paikka valittavaksi ja meidän valinta kohdistui tällä kertaa sellaiseen alueeseen jossa on kiitelty suihkumahdollisuus.

Legolandiin

 7.10.2023

Jälleen kohtalaisesti nukuttu yö. Nyt vähän valvotti tuuli, joka metsäisestä parkkipaikasta huolimatta heilutteli autoa pitkin yötä.

Aamutoimien jälkeen suuntasimme Legolandiin, joka olikin sopivasti seitsemän minuutin ajomatkan päässä. Sää oli pilvinen, mutta ei sateinen. Kaulaliinaa kuitenkin jo tarvittiin, ulkoilmassa kun pääosin ollaan. Lippu on järkevää ostaa etukäteen netistä, saa hiukan halvennusta. Siitä huolimatta se kustantaa kahdelta aikuiselta siinä 100€ pintaan. Jännästi mitään lastenlippua ei ole, vaan hinta on sama. En toki tullut tutkineeksi, onko jotain perhepaketteja erilaisella hinnoittelulla. Lipun hintaa kuuluu kaikki vempeleet alueella ja subjektiivisen mielipiteeni mukaan, jonot laitteisiin etenivät sutjakammin, kun henkilökunnan ei tarvinnut tarkastaa josko jonottaja on maksanut oikeudesta käyttää vempelettä.

Lapsillehan tämä on sellainen paikka, että varmasti viihtyvät päivän jos toisenkin, mutta kyllä siellä aikaihminenkin saa kulutettua muutamia tunteja. Ihan kaikkia laitteita ei koluttu ja kaikkia rakennelmia ei jaksettu niin tarkkaan nuuskia,mutta kolme tuntia kului silti ihan mukavasti. Toki kesäinen keli olisi varmaan ollut mukavampi, mutta se tietysti olisi tarkoittanut myös huomattavasti enemmän ihmisiä, nyt jonotus laitteisiin pysyi kohtuudessa ja rakennelmien ihastelukin onnistui ilman että tarvitsi kurkkia kenenkään olan yli.

Lyhyt tuumaus hodarien merkeissä tuotti päätöksen ajella kohti pohjoista. Halusimme käydä katsastamassa Skagenin ja Tanskan pohjolan, joten raikkaassa ilmassa vietetyn kolmetuntisen jälkeen ei muuta kuin cruise päälle ja ajoa kohti pohjoista. Vähän ennen auringonlaskua saavuimme Råbjerg Milen parkkipaikalle, johon jäimme yöksi. Aamulla sitten tutustutaan tähän dyyniin ja ajellaan ihan Tanskan pohjoisimpaan kärkeen katselemaan hiekkarantoja.

Kakkajuttuja

 6.10.2023

Herättiin hiukan harmaaseen aamuun ihan kohtalaisesti nukutun yön jälkeen.

Aamutoimiin kuului tänään myös kemssan, eli oman vessan tyhjennys ensimmäistä kertaa. Heti sen jälkeen, kun olin sanonut ettei vessaa ole vielä otettu käyttöön, se jouduttiin ottamaan käyttöön. Mutta toisaalta, sitä vartenhan se autossa on, että käytetään kun on tarvis. Sinänsä tähän ensikertalaisuuteen ei liity dramatiikkaa; kemssalaatikko otetaan autosta irti, kannetaan tyhjennyspaikalle, avataan korkki ja sitten kipataan sisältö putkeen, altaaseen, pönttöön tai mikä nyt kulloisenkin tyhjennyspaikan käytäntö on. Kemialliseen vessaan on tapana laittaa kemikaalia, joka hajottaa tuotokset hyvinkin nestemäiseen muotoon, joten mitään erityistä nähtävää ei tyhjennys tarjoa, jos nyt joku haluaisi tarkemmin tutkia. Hajukin on, no, kemiallinen.

Ihmisillähän on erilaisia tapoja käyttää kemssaa, ja jokainen tekee tietysti niin kuin itse parhaaksi näkee. Osa ei käytä ollenkaan isommille tarpeille, toiset ei käytä kemikaaleja ollenkaan eivätkä laita edes papereita säiliöön ja osa käyttää niin kuin vessaa nyt talossakin käytetään. Itse nään asian niin, että asioille mennään kun tarve on ja jos ei ole yleistä vessaa käytössä, niin sitten käytetään omaa vessaa. Pari vuotta sitten olisin ehkä ollut erimieltä, mutta muutama vuosi työskentelyä vanhustenhuollossa on totuttanut eritteisiin, eikä se ruskea vesi nyt niin ihmeellistä ole. Ruskeeta se on Vantaanjoessakin, toki toivottavasti eri syystä. Mutta kuten sanottua, jokainen tehköön tavallaan.

Päivän ajomatka oli suhteellisen lyhyt, alle 200km. R lupasi viedä mut Legolandiin ja jäimmekin puskaan muutaman kilometrin päähän erään luontopolun parkkialueelle. Ymmärtääkseni puskaparkkeilu Tanskassa ei ole varsinaisesti sallittua, mutta en saanut selville mikä siitä olisi sanktio ja kun kerran moni muukin on puskissa yöpynyt, päätettiin, että jos paikka ei ole asutuksen lähellä ja on kohtalaisen syrjäinen muutenkin, jäädään sinne silläkin uhalla, että joku tulee häätämään pois. Sittenhän vain poistutaan jos käsketään, ei siinä sen kummempia. Oikeuttaaksemme puskailun, kävimme luontopolulla käveleskelemässä ja läheisellä dyynillä ihmettelemässä maisemia ja hirmuista tuulta

Maisemia dyynin laelta

Vihreä polku

Huomioita Ruotsista lokakuussa 2023

Ruotsi oli meille alun perin läpiajomaa ja vaikka matkasta tulikin vähän pidempi, sellaiseksi se sitten kuitenkin myös jäi. Sinänsä Ruotsista ei tule mieleen mitään erityistä, maisemat olivat vielä aika saman tyyppisiä kuin kotomaassa, joskin ei ihan samoja tietenkään.

Polttoaine oli kallista ja diesel vielä kalliimpaa kuin bensiini. Ohituskaistoja oli isommilla teillä vähän väliä ja se oli hyvä, ei harmittanut jumittua traktorin perään, kun tiesi, että kohta pääsee kuitenkin ohi. Vastakkaisten kaistojen välissä kulki vaijerikaide useallakin tiellä, eikä se näyttänyt hirveen miellyttävältä onnettomuuksia ajatellen. Kaide sai myös tien vaikuttamaan kapeammalta ja esimerkiksi leveiden kuljetusten ohittaminen saattaisi olla aika mielenkiintoista. Niin leveää kuljetusta ei meille kuitenkaan tullut ohitettavaksi, etteikö oltaisi mahduttu ihan hyvin.

Leirintäalueilla ei käyty, muutamalla matkaparkilla kylläkin. Hinnat olivat kohtuulliset 10-15€ vaikkakin yhdessä satamassa maisemasta piti maksaa kymppi lisää. Tai no, ehkä se oli paikallisten yrittäjien tukemista, mene ja tiedä, maksoi kuitenkin 25€. Toki hintaan sisältyi kaikki suihkusta pesukoneeseen, että siinä mielessä se ei varsin kallis ollut, tulevaisuudessa kun niistä palveluista pitää maksaa erikseen (tulemme huomaamaan). Varsinaisesti puskissa ei oltu, vaikka yksi satamaparkki olikin ilmainen ja yksi matkaparkki ei halunnut hyväksyä luottokorttia ja jäi siksi maksamatta.

Pohjoisempana ilmasto on sitä mitä se nyt on Suomessakin ja ei varsinaisesti yllättänyt. Kääntöpuolena tietysti se, että matkailijoita on lokakuussa vähän vähemmän kuin heinäkuussa ja saa olla aika rauhakseen. Muita ulkkiksia meidän lisäksi oli saksalaiset, joita näyttäisi karavaaneillaan suhaavan joka puolella Eurooppaa. Paljon oli myös ruotsalaisia karavaanareita ja törmättiin me muutamiin retkipakuihinkin.

Tanskaan

5.10.2023

Tänään ajetaan Tanskaan. Itse en ole koskaan käynyt, R on kuulemma joskus lapsena ollut Legolandissa.

Halusimme ajaa Juutinrauman sillan yli ja näin myös teimme. Kallista touhua yksi sillan ylittäminen, 115€ suunta, mutta tulihan ajettua. Samoin Ison-Beltin silta ylitettiin ja siitä ilosta maksettiin 84€, halpaa kuin saippua. Onhan siltojen yli mukava ajella, mutta nyt kun sen on kerran tehnyt, niin ei varsinaisesti ole tarvetta uudelle ajelulle, varsinkaan näillä hinnoilla. Mutta ei ne tietysti muutkaan ylitysvaihtoehdot ilmaisia ole. 

Juutinrauman silta

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin ainakin Ruotsissa ja Norjassa joidenkin siltojen ja tunneleiden rakennus rahoitetaan tietulleilla. Ja kun rakentamiseen käytetty summa on tullimaksuina saatu kasaan, maksu poistuu ja sillasta tahi tunnelista saa huristella menemään ilman huolen häivää. Veikkaan silti, että kumpikin näistä tänään ylitetyistä silloista on maksanut niin monta rahaa, että niistä ei koskaan pääse yli maksutta.

Tanskassa oli vähän enemmän liikennettä kuin Ruotsin puolella, jouduttiin oikein ruuhkaan, joka vastaa ehkä Kehä III ruuhkia silloin, kun sitä Hämeenlinnan liittymää rempattiin. Paitsi että täällä motarilla oli viisi kaistaa Kehän kolmen sijaan. Jälkeen päin luin opaskirjasta, että Tanskassa motarille liittyvillä ei aina ole väistämisvelvollisuutta, vaan että heidän pitää turvallisesti liittyä ja motarilla ajajien tulee antaa tilaa hiljentämällä nopeutta. Onnettomuus tilanteissa molemmat ovat vastuullisia, jos kyseessä on sattunut onnettomuus tielle liityttäessä. Hyvä tietää.

Ajeltiin tosiaan enimmäisestä saaresta läpi, eikä jääty Kööpenhaminaa ihmettelemään. Olin etsinyt meille ihka ensimmäisen caravan- alueen, ihan vaan, jos vaikka pääsisi käymään suihkussa välillä. Alueella oli tilaa ja vastaanotto oli mukava. Saatiin paikka etäisellä merinäköalalla ja vakiasukkaatkin vaikuttavat mukavilta. Suihkusta ei veloitettu erikseen, mutta saatiin poletti per nenä ja sillä sai 3min vettä suihkusta. Näköjään siinäkin ajassa ehtii pestä hiukset ja itsensä ihan hyvin.

Matka jatkuu

 4.10.2023

Hanaepisodi jäi toistaiseksi odottamaan vastausta saksalaiselta autokorjaamolta ja me jatkoimme matkaa kohti etelää.

Laitoimme navigaattoriin Jönköping ja ohjeeksi kiertää maksulliset teit. Ja sitten vaan kovaa ajoa. E4 tietähän se pääosin oli, mutta Tukholma kierrettiin pikkuteitä pitkin. Tiet oli hyvässä kunnossa ja maisemat oikein mukavia, joten mikäs se on ihmisen ajellessa. Jönköping sijaitsee Ruotsin toiseksi suurimman järven Vättenin eteläpäässä ja E4 kulkee loppumatkan järven rantaa pitkin. Maisemat pääsi yllättämään positiivisesti, joten ei se motarilla ajaminen aina niin yksitoikkoista puurtamista olekaan.

Löysin meille matkaparkin jälleen ihan järven rannasta, mutta koska saavuimme kolmen jälkeen, oli rantamaisemapaikat tietenkin jo varattu. Onneksi meillä oli sen verran voimavaroja vielä ajopäivän jälkeenkin, että jaksettiin kävellä kymmenen metriä rannalle ihastelemaan maisemia.

Tämä yö oli meille ilmainen, sillä maksuautomaatti ei halunnut hyväksyä luottokorttia. Antoi kuitenkin koodin vessoihin eikä kukaan tullut ajamaan meitä pois parkista, joten jäätiin siihen ja odottelen laskua saapuvaksi. Sen verran ollaan jo etelämmäksi tultu, että puissa on vielä lehdet ja päivälämpötila on siinä 15 asteen hujakoilla. Tuuli järveltä oli kyllä melkoinen, mutta ei kylmä. Eli ehkä onnistumme saamaan kesän kiinni vielä jossakin kohtaa.

Mitään ihmeellistä ei tällä pysähdyksellä tehty, vaan ne perusjutut mitkä tässä kaikkien kuuden päivän aikana on ehtinyt muotoutua. Auto parkkiin, kokkaamista ja syömistä, seuraavan päivän kohteen valintaa, vähän somettamista (ja ehkä kirjoittamista), iltatoimet, kirjan lukua ja nukkumaan. Yhden yön pysähdyksellä ei ihan mahdottomia ehdi kohteessa tehdä, ja jos jossain haluaa hengata ja kierrellä kylillä, niin sitten pitää jäädäkin jo vähän pidemmäksi aikaa parkkiin. Nyt ei olla vielä siihen ryhdytty, lähinnä sen takia, että halutaan päästä kohtalaisen nopeasti lämpimämpiin ilmanaloihin. Ja koska ei olla vielä kyllästytty ajamaan autolla.