Huomioita Saksasta

Kokonaisella kahden päivän läpiajolla ei paljon huomioita ehtinyt kertyä, mutta jotain sentään.

Autoilukulttuuri on itseasiassa aika kiva Saksassa. Vaikka autobaanalla saa ajaa miljoonaa, ei se silti tuntunut mitenkään erityisen vaaralliselta. Toki joukkoon mahtuu aina typeryksiä, mutta noin yleisesti oma vaikutelmani saksalaisesta liikennekulttuurista on se, että siellä otetaan myös muut tienkäyttäjät huomioon. Annetaan tilaa, ei poukkoilla ruuhkassa kaistalta toiselle, kaistan loppuessa vetoketjuperiaatteella liitytään käytössä olevalle kaistalle silloin kun on ruuhkaa, nämä nyt ainakin. Mutta samoin kuin kotomaassa, isommasta autosta on aina päästävä ohi, vaikka sen isomman auton perässä olisi kilometreittäin tyhjään ajokaistaa.

Rekkojakin on muuten ihan järjetön määrä liikenteessä. Siis ihan järjetön määrä. Paitsi sunnuntaisin, jolloin ne ei saa olla liikenteessä. Tiet on pääsääntöisesti ihan hyvässä kunnossa ja niillä on kiva ajaa. Opasteet on ymmärrettäviä, mutta katujen nimet kun saisi vielä sen verran isolla, että näkee ennen kuin ajaa ohi. Olisi kiva.

Englannilla pärjää. Ne jotka ei sitä kieltä puhu kommunikoivat elekielellä ja se onnistuu oikein mainiosti. Muutenkin tuntuvat saksalaiset olevan oikein kohteliaita, paitsi turisteina Tanskassa, mutta se on eri juttu.

Yövyimme siis vain yhden yön ja senkin puskassa, joten siitä ei varsinaisesti ole mitään kerrottavaa. Ehkä palaamme aiheeseen myöhemmin jos ja kun palaamme Saksaan.

Läpikulkumatkalla

 12.10.2023

Yöllä tuuli niin, että auto heilui ja sadettakin ropisi kattoon sellaisella voimalla, että piti ihan valvoa ja vartioida, että katto varmasti kestää.

Aamupuhteena koitimme saada sivuoven sähköistä askelmaa toimimaan. Se oli edellisenä päivänä päättänyt olla enää avautumatta ja autoon kiipeämisen ja sieltä laskeutumisen lomassa onnistuin kolauttamaan polveni sivuoveen niin, että siinä on nyt varmaan viikkoja mojova mustelma. Pienellä sähköjärjestelmän buutauksella (päävirrat sulki ja kojelaudan alta jokin johto hetkeksi irti) askelma suostui taas yhteistyöhön ja allekirjoittaneen polvilumpiot on hieman paremmassa turvassa.

Määränpäänä tänään Weesp, joka on kaupunki ihan Amsterdamin kupeessa. Kaverini on asustellut siellä suunnalla jo tovin, ja tahtotila on ollut päästä käymään. Nyt sekin sitten järjestyy, kun voidaan hurauttaa paikalle. Päivämatka ei ollut pitkä ja ajoaikakin vain nelisen tuntia, mutta erinäiset autonpesut, tankkaukset ja se tosiasia, että valtion rajalla auton nopeus tippui 20km/h johtivat yhdessä siihen, että pelipaikoilla oltiin vasta kuuden aikaan illalla. Ennen auringon laskua kuitenkin.

Olin löytänyt mielestäni hyvän matkaparkin maatilan pihalta. Tilaakin oli vielä ja kun kohtuulliseen 19€ vuorokausihintaan sisältyi kaikki palvelut pyykinpesua lukuun ottamatta, katson, että hintalaatusuhteeltaan tämä on tähän astisista paras. Ja vielä erittäin hyvien yhteyksien päässä: Weespiin 4km, Amsterdamiin 14km. Weespistä kulkee juna Amsterdamiin, matka aika ehkä jotain kymmenisen minuuttia ja lipun hinta taisi olla 3,90€. Ja jos omaa polkupyörän, jota meillä ei tietenkään ole, voi surutta pyöräillä vaikka Amsterdamiin saakka. Tai johonkin lähikylään/ -kaupunkiin.

Parkin lähellä oli myös Thai- ravintola, josta kävimme hakemassa illallista. Maksaminen olikin sitten jännittävä juttu, sillä luottokortti ei käynyt, ei myöskään debit- kortti ja tässä kohtaa tarjoilijakin jo vähän ihmetteli, että mistähän nyt kenkä puristaa. PayPal- tiliä meillä ei ole ja suomalaisesta pankista maksusuoritus ulkomaiselle tilille vaatii sen verran erilaisia tunnisteita ja numeroyhdistelmiä, että oli jo lähellä, että toinen meistä ei jäänyt tiskaamaan. Lopputulemana minulla on nyt PayPal- tili, lasku tuli maksettua ja muistimme taas, miksi sitä käteistä pitikin käydä nostamassa automaatista. Ei vaan olla saatu aikaiseksi.

Saksaan

 11.10.2023

Maatilan pihalla tammenterhosateessa oli ihan rauhallista nukkua, kun sai unenpäästä kiinni.

Tänään ajettiin Saksaan. Sateessa. Koska ilmeisesti meidän aiotulla reitillä sataa koko loppu viikon. Mutta ilmoillehan ei oikein muuta voi, kun mennä johonkin, jossa ne on miellyttävämmät. Rajan ylitys oli jälleen aika koruton, kaipaan edelleen leimoja passiin, vaikka kankeita rajamuodollisuuksia ei ole ikävä (eipä sillä, että niistä mitään erityisiä kokemuksia olisikaan, kunhan kuvittelen, että ne ei olleet mukavia). Maisemallisesti valtion vaihtumista ei heti juurikaan huomannut, mutta toki liikennemerkit ja tienviitat olivat erilaisia. Ja liikennettä oli heti enemmän Saksan puolella.

Ehkä on hyvä pikkuhiljaa asennoitua siihen, että pohjola on jäänyt taakse ja vilkas ja kansoitettu keski- Eurooppa on edessä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun törmättiin ensimmäiseen ruuhkaan (josta ilmeisesti radiossa kovasti oltiin varoiteltu, mutta kun eihän me reppanat osata saksaa), muistui mieleen, että ollaan maassa, jossa asuu vähän enemmän ihmisiä kuin kotiseudulla. Ja lähes samaan hengenvetoon sitä alkoi ihmetellä, että miten se autoilu Suomessa on niin hankalaa, kun saksalaisetkin onnistuu siinä ihan suvereenisti. Ja täällä nyt autojakin on miljoonia enemmän.

No, menihän sitä ruuhkaa kiertäessä mukavasti tunti ja tuli nähtyä Hampurin esikaupunkialuetta. Ehkä paras aika ohittaa isoa kaupunkia ei ole siinä neljän aikaan iltapäivällä. Vaan mikäs meillä ajellessa, kun ei varsinaisesti ole aikatauluja. Epävirallisena tosin on se, että olisi kiva päästä leiripaikalle valoisan aikaan. Ja niin vaan päästiin tänäänkin. Saksassa kun ollaan ja lain puitteissakin uinua saa melkein missä vaan (kunhan ei kenenkään kotipihaan sentään mene leireilemään), niin tokihan napattiin sopiva puskaparkki riittävän kaukana suurkaupungista ja näppärästi motarin lähettyvillä. Ainakin vielä on ollut rauhallista.