Enklaavit ja eksklaavit

27.11.2023

La Línea de la Concepsión - Gibraltar n. 20km kävelyä

Tänään poistutaan EUn alueelta Ison Britanian eksklaaviin, Gibraltarille. (Niin että mihinkä klaaviin? katso tästä)

Ylitimme rajan jalan, kulkemalla Gibraltarin lentokentän halki. Ennenhän siitä ajettiin myös autoilla, mutta maaliskuussa tänä vuonna on auennut kiertotie ja tunneli, joten enää ei tarvii kun apostolinkyytiläisten odotella kentän laidalla, jos on lentokoneen vuoro nousta ilmaan. Nyt ei tarvinnut odotella.

Gibraltar on siis Ison Britanian merentakainen alue, kooltaan 6,8 neliökilometriä ja siitäkin noin 40% on luonnonsuojelualuetta. Aluetta hallitsee aika näkyvästi Gibraltarin vuori ja asutus on sitten ahtautunut kapeahkolle rannikolle ja osin toki vuoren rinteillekin. Vuori itsessään on 426 metriä korkea ja siitä suurin osa on tosiaan luonnonsuojelualuetta. Se on myös se paikka, missä ne kuuluista apinat asustaa. Magotit eli berberiapinat on Euroopan ainoa villi apinalaji ja sitä (vai heitä) esiintyy lisäksi Pohjois- Afrikassa Marokossa ja Algeriassa. Magotit on määritelty erittäin uhanalaisiksi.

Niinpä me siis suuntasimme tuolle vuorelle ja apinoita katsomaan. Tarkoitus oli mennä köysiradalla ylös ja kierrellä sitten siellä, mutta koska emme olleet liikkeellä kukon laulun aikaan, oli köysirataan aikamoinen jono. Hurjapäinä päätimme sitten kävellä ylös. En suosittele, ellei todella nauti ylämäkeen taapertamisesta. Toki se oli lopulta ihan hyvä vaihtoehto, sai pysähdellä omaan tahtiin ihastelemaan maisemia ja sitten ne näki vielä uudestaan kun tuli vuorelta alas, mutta helpommallakin sinne tosiaan pääsee.

Vuorella on monta reittiä koluttavana ja riippusiltoja sekä kalkkikiviluolia matkanvarrella voi käydä ihmettelemässä. Ylhäällä köysiradan päätepisteen luona on kuitenkin ne kaikkia kiinnostavat apinat, koska heille on sinne laitettu ruokailutilat. Salakuuntelin erästä opasta, joka kertoi, että apinat löytävät kyllä luonnosta riittävästi ravintoa, mutta että niitä ruokitaan vuorella, etteivät ne lähde sieltä ruuan perässä kaupunkiin sekoilemaan.

Ja onhan ne apinat toki oikein söpöjä, mutta minusta myös hieman pelottavia. Veikkaan sen johtuvan siitä, että olen kasvanut ajatukseen, että meitä ihmisiä on vain yhtä lajia ja kun apinat nyt kuitenkin geneettisesti ovat lähes identtisiä meidän kanssa ja oikeastaan lähemmin tarkasteltuna niillä on aika lailla ihmismäisiä tapoja ja eleitä, niin se tuntuu vähän omituiselta. Käsittääkseni ne ovat myös aika fiksuja otuksia ja siksipä pörröisine olemuksineen lähtökohtaisesti epäilyttäviä. Kiinnostavaa sinänsä oli kuitenkin kohdata apina, vähän kuin peiliin olisi katsonut. Kovin hanakoita varkaita eivät nämä kohtaamamme kaverit kuitenkaan olleet, ehkä heidän serkkunsa ovat oppineet pitämään tavaroistaan paremman huolen.

Vuorelta jatkoimme matkaa Europa Pointille eli eteläkärkeen, jossa oli oikeataan vain majakka ja muistomerkkejä. Sieltä tosin näki Afrikkaan. En ole ollut myöskään koskaan niin lähellä Afrikkaa, että olisin nähnyt sinne, mutta nytpä olen. Otimme bussin takaisin kylille ja kävimme ostamassa vähän joulukortteja ja syömässä, koska johan sitä vuorella kiipeillessä tulee nälkä. Ai niin, ja ostinhan myös katukauppiaalta taateleita.

Auringon laskiessa käpötimme takaisin Espanjan puolelle ja tajusimme pyytää passeihin leimat. Saatiinkin. Että kai se nyt on aamusta tultava uudestaan, että saadaan myös Gibraltarin leimat passiin, ne kun jäi aamulla täpinöissä pyytämättä. Perkele.

Satamaparkkiin

26.11.2023

Malaga - La Línea de la Concepción 151km

Sunnuntaina oli aika jälleen jatkaa matkaa. Ensimmäiseksi autopesupaikalle. Ollaan etsitty sellaista, jossa pääsisi pesemään katon, kas kun aurinkopaneeli alkaa olla sen verran pölyinen ettei se enää ihan täydellä teholla lataile akkuja, mutta ei onnistuttu tälläkään kertaan hankkiutumaan sellaiseen. Muuten auto kyllä tuli puhtaaksi.

Seuraava kohde on Gibraltar, joten ajoimme valmiiksi sen viereen, Espanjan puolelle La Linea de la Concepciónin satamaan, jossa on matkaparkki (tai parkkipaikka) matkailuautoille. Ei jakseta lähteä auton kanssa rajan yli pois Euroopasta, jos ne vaikka tylsyyttään haluaa tonkia koko auton. Ei sillä, että meillä olisi jotain mitä ei saisi nähdä, mutta kauhee vaiva. Ja kun kerran parkkipaikalta kävelee kymmenessä minuutissa rajan yli, niin mitä sitä turhia autolla sekoilemaan.

Satama-alue on oikeen viihtyisä ja tilava ja bonuksena voi ikkunasta katsella veneitä ja haaveilla, että jos sitä joskus tekisi matkaa vaikka vetten päällä. Myös itse kaupunki vaikuttaa oikein viihtyisältä, vaikka sunnuntaina kaikki paikat tuppaavat täälläpäin olemaankin kiinni (mistä en ole pahoillani, ja oikeastaan välillä vähän ärsyttää, että miksi kaikkien paikkojen tulisi olla joka päivä auki muutenkaan. Terveiset kotimaahan ja kauppojen aukioloajat vapauttaneille.).

Kävimme toki pienellä harjoituskävelyllä rannalla, seuraavana päivänä kun on aikomus kävellä tosissaan, ja ihmettelimme uimavalvojan koppeja ja aikaa sitten luhistunutta linnoitusta. Ajauduimme myös jalankulkijoiden virtaan, joka oli vellomassa paikalliselle jalkapallostadionille, mutta ehdimme ajoissa hypätä sivuun, ennen kuin meille olisi myyty lippu johonkin otteluun, joiden osapuolista meille ei ollut älyä eikä ymmärrystä.

Illalla jännitystä autossa aiheutti jalkapallon kokoinen hämähäkki (vähintäänkin!). Se oli nyt jo toinen mötkylä, joka autoon on jostain hiippaillut ja ei varsinaisesti olla hirveen innoissaan näistä salamatkustajista. Koitettiin miettiä päämme puhki, että mistä pirusta ne vilahtaa tänne ja onko jotain konstia estää se. Ei keksitty mitään aukotonta ratkaisua, mutta mieltä lämmittää se, että mulla on mukana koko retkeilyvarustus ja tietenkin siis myös kunnollinen rankinen, jonka voisi ehkä jotenkin virittää sängyn päälle. Ajatus siitä, että hämähäkki hiipii yöllä korvaan ja tekee sinne pesän, on ällöttävä, vaikka todennäköisyys tälle lienee kuitenkin aika pieni. Se hämähäkki kun oli isompi kun mun korvakäytävä.

Välipäiviä

23.11.2023

Nerja - Malaga 53km

Aamulla pakattiin auto kasaan ja lähdettiin ajamaan kohti Malagaa. Suomalaisten tennismenestys oli tuonut tuttuja kaupunkiin, joten tokihan sinne piti kurvata heitä morottamaan. Tennistä ei sentään lähdetty katsomaan, kun olisi hukkaan mennyt sekin seuraaminen ihmisellä, joka ei lajista mitään ymmärrä. Sen sijaan keskityimme nauttimaan juomista ja tapaksista ja keskustelemaan henkeviä, sen osaamme ja joskus ymmärrämmekin.

24.11.2023

Malaga 0km

Perjantai meninkin sitten toipuessa edellisen illan henkevistä keskusteluista ja mitään suurta ja ihmeellistä mainittavaa ei tästä päivästä jälkipolville taida jäädä ihmeteltäväksi.

25.11.2023

Malaga 0km

Lauantai aamuna herättiinkin taas aikaisin koulutukseen. Tämä olisikin sitten viimeinen kerta ja 5opintopisteen koulutus olisi suoritettuna. Todistuksia ja ruusujakin jaettiin.

Luolaseikkailulla

22.11.2023

Nerja 8km (kävelyä)

Tänään mennään luolaan! Olin ostanut eilen illalla meille liput Nerjan tippukiviluolaan ja ladannut ilmaisen audio-opastuksen. Matkalle mukaan pakkasin siis kuulokkeet, luolassa kun ei ole kiva, jos kaikkien vieraiden puhelimet huutaa opastusta monella eri kielellä. Kävelymatka leiripaikalta luolille kesti parikymmentä minuuttia. Olin onneksi lukenut luolavierailun ohjeita, ja siellä sanottiin, että luolassa ei ole kylmä eikä näin ollen lämpimiä vaatteita tarvita. Muutenhan olisin ottanut mukaan takin ja kaulaliinan (Venäjällä luolassa vierailleena ja flunssan saaneena, ajattelin ettei tämä nyt vaan toistuisi). Vaikka tänään piti olla kylmempi päivä, niin +18c ja pilvetön taivas takasivat kyllä sen, että jo kävellessä tuli ihan riittävän kuuma.

Meillä oli lipuissa luolaan meno aika klo 12.00 mutta koska ruuhkaa ei ollut, pääsimme sisään jo puolituntia aikaisemmin (oltiin lähdetty ajoissa, kun ei koskaan tiedä mitä matkalla sattuu). Sisään mennessä piti tönöttää kameralle, jos vaikka turisti haluaa ostaa kuvan luolaseikkailun jälkeen, toki kuvaajalle olisi varmaan voinut sanoa, ettei tarvita. Eipä tullut sanottua.

Itse luola oli hieno ja adio-opastus hyvä, ei liian pitkiä turinoita, vaan oleellinen tieto sopivin välein, että ehti myös ihmetellä näkemäänsä ja opetella käyttämään kännykän kameraa pimeässä. Ruuhkaa ei ollut, joten ihan rauhassa sai pällistellä aikansa kivimuodostelmia ja koittaa bongata luolamaalauksia (ei onnistuttu).

Nerjan luolat on Euroopan suurimmat kalkkikiviluolat ja ne on muodostuneet noin 5 miljoonaa vuotta sitten. Luolat löydettiin 1959 viiden kaveruksen toimesta, jotka olivat seuranneet lepakoita pieneen kallion seinämässä olevaan koloon. Toki luolat olivat olleet ihmisten käytössä ja ammoisista ajoista lähtien (ilmeisesti jopa 25 000 vuotta ennen ajanlaskua) ja Paleoliittiseltä kaudelta on jo olemassa luolamaalauksia. Itse asiassa, vuonna 2012 lulastosta löydettiin maalauksia hylkeistä, jotka ajoitettiin tutkimuksissa 42 300 – 43 500 vuoden takaisiksi ja näin ollen mahdollisesti Neandertalilaisten tekemiksi. Nämä olisivat ensimmäiset tunnetut Neandertalilaisten tekemät luolamaalaukset, sillä aikaisemmin ei ole tiedetty heidän maalauksia tehneen.

Luolastolla on pituutta yhteensä melkein viisi kilometriä, mutta kaikki osat eivät ole matkailijalle avoinna, sillä niissä tehdään vielä argeologisia kaivauksia ja uusia löydöksiä tapahtuu aina ajoittain. Luolastoa on käytetty paitsi väliaikaisena suojana, myöhemmin myös asumiseen, karjan suojana ja on sieltä löytynyt merkkejä hautakammioistakin. Useampi luolasta löydetty ihmisen luuranko on nähtävissä museossa, joka on luolaston vieressä, samoin kuin muutakin luolasta löydettyä sekä tietysti muutakin historiaa Nerjasta.

Vuosituhansien saatossa luolastoa on käyttänyt asumiseen myös ainakin luolahyeena ja nykyäänkin siellä asustaa pieniä eläimiä sekä sellaisia lajeja, joita ei mistään muualta löydy. Ainakin erään lainen pimeässä viihtyvä heinäsirkka, sekä skorppioni. Joissakin kivissä oli nähtävissä vihreää kasvustoa, joka sekin on luolassa endeeminen laji (huomatkaa hieno sivistyssana jota osasin käyttää). Luolasto on siis tunnettu tippukivistään, jotka ovat kalkkikiveä ja jotka veden vaikutuksesta ovat muotoutuneet erilaisiksi puikoiksi. Tiesin ennestään, että näitä kutsutaan stalagmiiteiksi, mutta opiskelin juuri internetistä, että luolan kattoon syntyneet puikot ovat stalaktiittejä ja niiden alapuolelle luolan lattiaan muodostuneet puikot stalagmiittejä. En tiedä, miksi näitä puikkoja sitten kutsutaan, kun ne vuosituhansien aikana saavuttavat toisensa ja muodostavat yhtenäisen pötkilön.

Luolaseikkailun jälkeen kävelimme vähän kylällä. Varsinainen Nerja on kilometrin päässä luolilta, tämä lähikylä on nimeltään Maro. Oikein viihtyisä pikkykylä, jossa katujen varsilla kasvaa appelsiini puita ja ympärillä viljellään ainakin meidän havaintojen mukaan banaania ja tomaattia.

Kävimme myös ihmettelemässä vanhaa sokeriruokotehdasta, jonka luonto oli jo vallannut takaisin, tosin toimintakin oli tehtaassa päättynyt jo noin 150 vuotta sitten.

Solekuin ajaa vain

21.11.2023

La Manga (del Mar Menor) – Nerja 393km

Olin virittänyt herätyskellon soimaan, että nään auringon nousun, kun kerran ollaan niin otollisesti kerrankin oikeella puolella rantaa. Aamulla oli sumua. Käänsin kylkeä.

Pari tuntia myöhemmin pistettiin leiri kasaan ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Eräs britti kävi meille kertomassa, että varsinaisilta parkkipaikoilta vapautuisi heidän paikkansa, jos haluaisimme siirtyä siihen, mutta olimme aikeissa muutenkin jatkaa matkaa, joten kiitimme tarjouksesta ja jätimme sen käyttämättä.

Edessä oli ajopäivä, jälleen. Olin katsonut meille leiripaikan, mutta sinne ei voinut tehdä varausta, joten päätettiin ajaa randomilla katsomaan onko tilaa. Jos ei ole, niin mennään sitten taas johonkin pusikkoon. Autossa oli lähes kaikki tarvittava, vain tupakka-askit puuttui ja AdBlue vaati täyttöä, hoidimme nämäkin heti alta pois. Kiinnostuneille tiedoksi, että tupakkiaski maksaa täällä 5,35€ ja AdBlue 0,59€/l (tällä asemalla).

Muuten päivässä ei varsinaisesti ole mitään ihmeellistä kerrottavaa jälkipolville, maisemat olivat toki jälleen sellaiset, että ei kyllästynyt katsomaan. Harmitusta aiheutti vain se, ettei ollut kunnollista karttaa, josta olisi voinut väijyä kulloisenkin vuoriston nimen. Sen verran sain selville, että Sierra Nevadan vuoristo asettuu Almerían ja Malagan väliin, mutta kun ne nyppylät alkoi jo sata kilometriä ennen Almeríaa, joten olisi kiinnostanut tietää, että mitähän nekin nyt sitten oli. Ehkä menen Malagassa kirjakauppaan ja ostan kunnollisen kartan.

Määränpäänä oli Camping Nerja. Vähän jännitti, että näinköhän tähän aikaan vuodesta on enää tilaa, vai onko kaikki talvenpakoilijat valloittaneet kämpperialueet sadan kilometrin säteellä Malagasta. Ei ollut, tilaa oli hyvin. Hinta oli vähän korkeahko (30€/yö) mutta toisaalta, jos haluaisi olla koko kuukauden sen saisi sopuhintaan 450€ (otetaan harkintaan). Alueelle mahtuu ehkä vähän toista kymmentä autoa, löytyy uima-allas (mutta meillä ei ole uimapukuja) sekä kiva allasbaari josta saa myös ruokaa. Syötiin siis heti siinä ja juotiin vähän halpaa olutta ja alettiin vähän lämmetä ajatukselle, että jos jossain kohtaa ei jaksa enää suhata ympäriinsä koko aikaa, niin ehkä tässä kuukauden saisi kulumaan..

Mutta ei nyt sentään vielä kuitenkaan. Eihän tässä ole ehditty käydä vielä juuri missään ja monta paikkaa on koluamatta! Kuten Nerjan tippukiviluola, johon ostinkin sitten liput heti huomiseksi.

Ja yhä vain etelämmäs

20.11.2023

Denia – Torrevieja – La Manga (del Mar Menor) 252km

Aamu valkeni ihan yhtä sumuisena kuin ilta oli hämärtynytkin, mutta nopeasti tuo merisumu (joksi sen nyt nimesin) myös haihtui kun aurinko kiipesi korkeammalle taivaalla ja alkoi kunnolla lämmittää. Me joimme aamukahvit ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Meillä on ostostarpeita: partakoneeseen pitää kuulemma saada teriä ja leipäkin on loppu. Olimme selvittäneet, että paikallinen elektroniikan supermarketti on MediaMarkt ja kartasta opimme, että vähän Torreviejan alapuolella olisi yksi sellainen. Mukavasti vielä osana älyttömän suurta ulkoilma ostoskeskusta, jossa oli ihan erillinen parkkipaikka matkailuautoille. Jotkut olivat siellä yöpyneetkin, mutta meillä oli muita suunnitelmia. Lähdimme kuitenkin suunnistamaan kohti kauppakeskusta.

Kauppakeskus löytyi hyvin, mutta siellä suunnistaminen vaati kartan käyttöä. Kauppakin löytyi, mutta hankalaksi osoittautui vessan löytäminen. Eivät mitenkään erityisen hyvin niitä mainostaneet. Lisäksi vielä osa kauppakeskusta oli remontissa, ja näin ollen osa kujista ja vessoista suljettu. Onnistuimme kuitenkin löytämään puoli vahingossa yhden vessan ja näin saatiin sekin tarve hoidettua hetkeksi alta pois. Kävimme myös tien toisella puolella isossa Mercadonassa hakemassa leipää ja muuta pientä. Täällä kohtasimme myös pitkästä aikaa suomalaisia. Kaupan kassalla meitä ennen oli muutama ja parkkipaikalla bongasimme yhden Suomi- kilvillä varustellun kämpperin. Morjestettiin tietty ohi mennessä, mutta ei nyt sentään juttelemaan jääty.

Yöksi olimme aikoneet mennä vähän Torren alapuolella olevalla maakaistaleelle, jonka päässä oli kämppereille tehty oma parkki. Varmuuden vuoksi katsoin, että 18km matkalla, joka oli maakaistaleen pituus, olisi toki useampikin pakkipaikka, johon varmaan näin hiljaisena aikana voisi jäädä yöksi parkkiin. Itse maakaistale, tai oikeammin sinne rakennetut kerrostalot, näkyivät jo pitkälle ja aika pian kävi ilmi, että kyseessä tosiaan oli aivan täyteen rakennettu lomailijoiden paratiisi. Nyt toki hiljainen kuin huopatossutehdas, koska on jo talvi. Vaan onhan se tällaistakin älyttömyyttä ihmisen välillä mentävä katsomaan.

Kuten vähän pelkäsimmekin, oli kämppereille varatulla parkkipaikalla olevat kahdeksan parkkiruutua jo täynnä. Jätimme kuitenkin auton tienviereen parkkiruutuun, toisen retkeilyauton perään. Uskoimme vakaasti, että tähän aikaan vuodesta ketään ei kiinnosta, vaikka oltaisiin töötätty auto suoraan rantahietikolle. Ja tuskin olimme päässeet autosta ulos aikeena lähteä vähän kävelylle, kun kulman takaa kuului ”Päivää!” Juttusille tuli herra, joka osoittautui olevan kotoisin samasta kaupungista missä edellinen työpaikkanikin sijaitsi. Herra asui aika lähellä, ja oli pitänyt samaa majaa syksyisin ja talvisin jo kolme kymmentä vuotta. Saimmekin aika perusteellisen katsauksen alueen kehitykseen ja nykytilaan, sekä yksityisen esittelykierroksen, kun meillä näytti olevan sama matka kävelyllämme. Mieleen jäi mm. se, että tällä maakaistaleella (ehkä ei sentään kuitenkaan koko Espanjassa) rannat ovat yhteistä omaisuutta, joten kenenkään yksityishenkilön tontti ei voi ulottua rantaan asti, vaan siihen on aina jätettävä kaistale, jota kuka tahansa voi halutessaan taapertaa. Minusta tämä on hyvä asia.

Että kaikkea sitä oppii kun kiertää maailmaa ja juttelee ihmisten kanssa. Mehän ei varsinaisesti olla mitään ihmis- ihmisiä, mutta näin seitsemän viikon jälkeen sitä voi sentään muutaman sanan vaihtaa tuntemattomankin kanssa.

Siirtymä

19.11.2023

Sunnuntai aamuna pakkasimme auton ja itsemme ja lähdimme jatkamaan matkaa La Selva del Campista Valencian kautta Deniaan, josta olin etukäteisesti katsonut meille seuraavan yön parkin. Ensin kuitenkin autopesuun, johan siitä on kaksi viikkoa kun viimeksi pestiin. Hauskasti autopesulassa oli 8 luukkua joista kaksi oli auki. Onneksi kuitenkin se reunapaikkakin, johon meidän auto mahtuu korkeutensa puolesta. Seuraava ongelma oli se, että kolikoita oli tasan euro. Sunnuntaisin juuri mikään paikka ei ole auki, joten rahanvaihto ei tullut kyseeseen. Olimme jo poistumassa paikalta, kun huomasin seinässä luukun, jossa sai vaihtaa setelit kolikoiksi. Vaihdoinkin sitten kerralla vähän enemmän, sitä tiedä koska taas tarvitsee.

Navigaattori sanoi moottoritielle päästyämme, että jatka eteenpäin 222km ja näin me sitten tehtiin. Matkalla ihasteltiin maisemia, hämmästeltiin appelsiiniviljelmien määrää (ja sitä, tarviskohan ne apukäsiä niiden keräämiseen, voisin mennä appelsiinipalkalla viikoksi keräämään niitä), sekä sääilmiötä joka jatkui koko matkan aina kun pääsimme vähän lähemmäksi rantaa: näytti siltä, että mereltä vyöryi valtava pilvi, joka nielaisi koko rannan sisäänsä ja jäi leijumaan siihen paikalleen. Jos ajoi lähemmäs pilveä, lämpötila laski, vähän kauempana se taas oli jo melkein kotomaan hellelukemissa. Päättelimme, että jotenkin se varmaan liittyy meren pintaveden haihtumiseen ja lämpötilojen eroon maalla ja merellä, mutta koska emme ole niin vihkiytyneitä erilaisiin sääilmiöihin, emme tiedä mistä oli kysymys. Ihmeteltävää siinä riitti kuitenkin ihan mukavasti pari sataa kilsaa.

Deniaan saavuttaessa ajoimme sitten tähän pilveen. Se näytti jo siinä vaiheessa savulta, mutta ei haissut, ja oletan, että jos jokin maastopalo alueella riehuisi, siitä olisi tiedotettu sen verran laajasti, että mekin olisimme sen tajunneet. Ja vesipisaroitahan se oli, kuten lähempi tarkastelu parkkiin päästyämme osoitti. Parkki on kaupungin ylläpitämä ilmainen alue, jossa ei ole palveluita ja maksimissaan kaksi päivää saa alueella viettää (en tiedä, tarkastaako tätä joku). Ensi vaikutelma oli vähän sellainen, että tultiinpa läävään, mutta kun paikalliset lähtivät pikkuautoineen retkeilijöiden seasta ja meno vähän rauhoittui, niin kyllähän tässä voisi kaksi päivää olla. Me ei nyt tosin olla, koska pitää ehtiä loppuviikoksi Malagaan. Yllättäen on käynyt ilmi, että meillä on ystäviä ja he matkailevat (ensimmäinen on yllättävää, jälkimmäinen ei). Suomeksi; taas on treffit sovittuna.

Yhtä kaikki. Kävimme pienellä iltakävelyllä lähikaduilla ja itseasiassa Denian rantakatu on oikeinkin viehättävä ja kävelymatkan päässä on vanha linnoitus, jota pääsee tutkiskelemaan. Eli vaikka nyt vain yövymme ja jatkamme matkaa, ehkä tulemme jossain kohtaa uudestaan paremmalla ajalla.

Metsäretkellä

18.11.2023

Jälleen oli kello kiekumassa aamusta. Tällä kertaa siksi, että olen ajoissa virittämässä laiteitani koulutusta varten. Aloitushan oli inhimillisesti kymmeneltä, mutta minulle tietenkin tuntia aikaisemmin. Ja jos nyt joku kysyy, että miksi pitää osallistua lauantai aamuna koulutukseen, niin siksi, että on ihan omasta tahdostaan mennyt aloittamaan melkein vuoden mittaisen lisäkoulutuksen ja ei sitä nyt jätetä kesken sen takia että pari viimeistä kertaa sattuu osumaan samaan aikaan oman huvimatkailun kanssa. Ja koskaanhan ei ole turhaa oppia jotain uutta. Että siksi.

Koulutusta kolmeen asti ja sen jälkeen lenkkarit jalkaan ja lenkille. Tai no, metsäpolulle. Olin katsonut jo valmiiksi, että tässä ihan vieressähän menee joku merkattu polku, 4km suunta eli lyhyellä matikalla 8km yhteensä, aikaa varmaan menisi sellainen kolmisen tuntia kun kuitenkin pitää pysähdellä ja pällistellä maisemia.

Olin opiskellut etukäteen internetistä, että tämä polku kulkee jotakin ikivanhaa vedenkuljetusreittiä mukaillen. Kylän linna ja kirkko on sieltä 1300- ja 1400 lukujen taitteesta, että eiköhän se vesikin ole asutuksen ääreen joskus silloin johdettu. Nyttemminhän on tietysti jo ihan toiset tavat juoksuttaa vettä ihmisten keittiönhanoihin, mutta joitakin rakennelmia on kuitenkin säilynyt tämän polun varressa ja niitä me nyt sitten lähdetään ihmettelemään. Tavoitteena on päästä perille ja selvitä takaisin kylään ennen kuin pimeys laskeutuu.

Itse polku oli hienesti toteutettu. Se alkaa vanhasta kaupungista linnan kulmilta ja kiipeää kylän laidalle missä alkaa oliivipuu lehdot. Mahdollisesti myös jotain pähkinäpuita nähtiin, en tunnista niitä mutta olin lukenut, että tässä kylässä varsinkin pähkinöitä kasvatetaan. Matkalla oli tosiaan vanhoja siltoja ja jotain muita rakennelmia, joita en väitä tarkalleen tunnistaneeni. Hauskasti myös joitakin hylättyjä taloja, joiden asumistilanteen päättelin seinään piirretyistä kuvista. Muuten polku kulki ihan paikallisittain tavallisessa metsässä, pohjoisen ihmiselle jännää oli se, että täällä kasvaa luonnossa niitä samoja kasveja, joita meillä pidetään purkeissa olohuoneessa (kun ei ne ulkonakaan pärjää). Ja että ihan valtavasti erilaisia muratti- lajeja on vallannut metsän pohjan ja kiivennyt korkeisiinkin puihin peittäen ne melkein kokonaan. Ja että kasilat (jotka sittten tarkemmalla tutkimisella osoittautuikin ehkä joksikin bambu-lajikkeeksi) kasvavat kolmemetrisiksi ja muodostavat metsän. Tai että mänty voi olla olla niin paksu, ettei kahdenkaan ihmisen kädet riitä ympäri, vähän kuin Redwoodissa. Matkalla on myös infotauluja, joista espanjaa taitamatonkin voi kuvien perusteella opetella kasvien, lintujen ja eläinten paitsi espanjan kieliset, myös latinan kieliset nimet.

Oli oikeen kiva iltalenkki. Ja ehdittiin takaisin juuri parahiksi kun pimeys mätkähti päälle. Kierrettiin vielä linnan kautta ja vanhan kaupungin pikkukujia pitkin kylän ainoalle pääkadulle ja siitä omalle autolle iltapalan tekoon. Lisäbonuksena löysin yhden uuden hyttysen pureman takareidestä. Katotaan miten se kehittyy, kaksi aikaisempaa on paisunut puolen nyrkin kokoisiksi kutiseviksi palleroiksi, niin kuin nyt hyttysten puremilla on tapana tehdä. Siis minulla. Ja keväisin, kun elimistö on talven aikana unohtanut että mitä elukoita ne olikaan ja tarviiko niiden pistoihin jotenkin erikoisesti reagoida. Voihan tietysti olla, että koska nämä hyttyset on eri tyyppejä kuin pohjoiset serkkunsa, niin siksi on alkuun vähän ärhäkkää menoa niiden pistosten kanssa. Toivotaan, ettei ne keksi pommittaa mua naamaan.