Metsäretkellä

18.11.2023

Jälleen oli kello kiekumassa aamusta. Tällä kertaa siksi, että olen ajoissa virittämässä laiteitani koulutusta varten. Aloitushan oli inhimillisesti kymmeneltä, mutta minulle tietenkin tuntia aikaisemmin. Ja jos nyt joku kysyy, että miksi pitää osallistua lauantai aamuna koulutukseen, niin siksi, että on ihan omasta tahdostaan mennyt aloittamaan melkein vuoden mittaisen lisäkoulutuksen ja ei sitä nyt jätetä kesken sen takia että pari viimeistä kertaa sattuu osumaan samaan aikaan oman huvimatkailun kanssa. Ja koskaanhan ei ole turhaa oppia jotain uutta. Että siksi.

Koulutusta kolmeen asti ja sen jälkeen lenkkarit jalkaan ja lenkille. Tai no, metsäpolulle. Olin katsonut jo valmiiksi, että tässä ihan vieressähän menee joku merkattu polku, 4km suunta eli lyhyellä matikalla 8km yhteensä, aikaa varmaan menisi sellainen kolmisen tuntia kun kuitenkin pitää pysähdellä ja pällistellä maisemia.

Olin opiskellut etukäteen internetistä, että tämä polku kulkee jotakin ikivanhaa vedenkuljetusreittiä mukaillen. Kylän linna ja kirkko on sieltä 1300- ja 1400 lukujen taitteesta, että eiköhän se vesikin ole asutuksen ääreen joskus silloin johdettu. Nyttemminhän on tietysti jo ihan toiset tavat juoksuttaa vettä ihmisten keittiönhanoihin, mutta joitakin rakennelmia on kuitenkin säilynyt tämän polun varressa ja niitä me nyt sitten lähdetään ihmettelemään. Tavoitteena on päästä perille ja selvitä takaisin kylään ennen kuin pimeys laskeutuu.

Itse polku oli hienesti toteutettu. Se alkaa vanhasta kaupungista linnan kulmilta ja kiipeää kylän laidalle missä alkaa oliivipuu lehdot. Mahdollisesti myös jotain pähkinäpuita nähtiin, en tunnista niitä mutta olin lukenut, että tässä kylässä varsinkin pähkinöitä kasvatetaan. Matkalla oli tosiaan vanhoja siltoja ja jotain muita rakennelmia, joita en väitä tarkalleen tunnistaneeni. Hauskasti myös joitakin hylättyjä taloja, joiden asumistilanteen päättelin seinään piirretyistä kuvista. Muuten polku kulki ihan paikallisittain tavallisessa metsässä, pohjoisen ihmiselle jännää oli se, että täällä kasvaa luonnossa niitä samoja kasveja, joita meillä pidetään purkeissa olohuoneessa (kun ei ne ulkonakaan pärjää). Ja että ihan valtavasti erilaisia muratti- lajeja on vallannut metsän pohjan ja kiivennyt korkeisiinkin puihin peittäen ne melkein kokonaan. Ja että kasilat (jotka sittten tarkemmalla tutkimisella osoittautuikin ehkä joksikin bambu-lajikkeeksi) kasvavat kolmemetrisiksi ja muodostavat metsän. Tai että mänty voi olla olla niin paksu, ettei kahdenkaan ihmisen kädet riitä ympäri, vähän kuin Redwoodissa. Matkalla on myös infotauluja, joista espanjaa taitamatonkin voi kuvien perusteella opetella kasvien, lintujen ja eläinten paitsi espanjan kieliset, myös latinan kieliset nimet.

Oli oikeen kiva iltalenkki. Ja ehdittiin takaisin juuri parahiksi kun pimeys mätkähti päälle. Kierrettiin vielä linnan kautta ja vanhan kaupungin pikkukujia pitkin kylän ainoalle pääkadulle ja siitä omalle autolle iltapalan tekoon. Lisäbonuksena löysin yhden uuden hyttysen pureman takareidestä. Katotaan miten se kehittyy, kaksi aikaisempaa on paisunut puolen nyrkin kokoisiksi kutiseviksi palleroiksi, niin kuin nyt hyttysten puremilla on tapana tehdä. Siis minulla. Ja keväisin, kun elimistö on talven aikana unohtanut että mitä elukoita ne olikaan ja tarviiko niiden pistoihin jotenkin erikoisesti reagoida. Voihan tietysti olla, että koska nämä hyttyset on eri tyyppejä kuin pohjoiset serkkunsa, niin siksi on alkuun vähän ärhäkkää menoa niiden pistosten kanssa. Toivotaan, ettei ne keksi pommittaa mua naamaan.