Tunnisteet

perjantai 30. toukokuuta 2014

Mitä reissu maksoi?

Lentoliput:

En ollut mitenkään hirmuisen ajoissa, joulun jälkeen vasta aloin tutkia vaihtoehtoja (koska ei oltu sitä ennen ihan varmoja mihin ollaan menossa). Yllättäen halvimmat liput ei löytyneetkään erilaisten hintaa vertailevien sivustojen kautta, vaan ihan suoraan British Airways:in sivuilta. Toki, jossain olisi ollut varmasti vielä halvemmalla, mutta nämä tuli nyt otettua.
Yhdellä välilaskulla, lähdettäessä Lontoossa ja takaisin tullessa New York:issa.
Kaksi ihmistä lensi edes takaisin hintaan 1350€.

Auto:

Auto vuokrattiin Aviksen kautta. Netissä tein varauksen ja sitten vain noudettiin se paikanpäältä. Keskikokoinen otettiin, vaikka olisihan se ollut siistiä ajaa sellaisella superisolla maasturilla. Emme ottaneet autoa suoraan lentokentältä ja palautimme sen samaan paikkaan mistä haimmekin, joten vältyimme kaikilta ylimääräisiltä maksuilta joita tulee jos vuokraa suoraan lentokentältä (älkää kysykö, en oikeen ymmärtänyt tätä) tai jos jättää auton jonnekin muualle (koska se täytyy kuitenki palauttaa lähtöpisteeseen ja se maksaa).
Väittivät että maksaa $10/päivä lisää, jos autoa ajaa useampi kuin yksi henkilö. En tiedä kuinka tarkkoja ovat tämän kanssa, me saimme sen maksutta koska olemme "naimisissa" (muutamaan otteeseen täällä ihmettelivät miksi emme ole ja miksi nainen maksaa ravintolassa laskun. Olivat myös huolissaa siitä, kun euroopassa ei enää uskota Jumalaan eikä avioliittoon.).
Auto oli meillä 24 päivää ja maksoi 776€.

Bensa taas ei maksa täällä mitään (itseasiassa, diesel on kalliimpaa). Keskimäärin gallona (n.3,8L) maksoi $3,49, halvimmillaan $3,20 ja kalleimmillaan $3,99.
Ajoimme yhteensä 3784 mailia (6090km) ja bensaa kului 606 litraa. Silti se tuli maksamaan vain 394€.
Auto kulutti satasella vähän vajaa 10 litraa.

Asuminen:

Ei asuttu missään rupumajoissa, mutta ei myöskään ökyilty hienoissa hotelleissa.
Vanhana Venäjän kävijänä (just) minä tietysti nukkuisin vaikka puiston penkillä, koska minulle tärkeämpää on säästetyt eurot kuin hyvät yöunet. R:llä tämä tärkeysjärjestys on päinvastainen, joten sen mukaan sitten mentiin.
Tavoite oli yöpyä keskimäärin 50€/yö. Ihan mahdollinen tämä tavoite on, mutta olisi vaatinut aika paljon tutkivaa taustatyötä (mehän ei varattu kuin ensimmäinen Dallasin hotelli etukäteen suomesta, ja loput sitten aina sitä mukaan kun keksittiin mihin ollaan seuraavaksi menossa.) ja monesti sijainti olisi ollut sellainen, että nähtävyyksiin ja kaupunkien keskustoihin olisi täytynyt ajaa autolla. Me taas halusimme olla erilaisia ja kävellä.

Suurimpaan osaan hotlista kuului aamiainen, vain Grand Canyonilla ja El Pasossa ei aamiaista hotellilla ollut tai siitä joutui erikseen maksamaan. Myös muut mukavuudet, kuten oma vessa ja wifi oli saatava.

Ruoka:

Ensin sananen aamiaisista: Vain kalliimmissa hotelleissa saa kunnon aamiaista. Muutama sellainen keskihintainen sattui meidänkin kohdalle, joissa oli oma ravintola ja siten aamiainenkin pohjoisen ihmiselle sopivaa. Muuten tarjolla on paahtoleipää ja sen päälle joko hilloa tai maapähkinävoita, erilaisia pullia ja sokerilla kuorrutettuja muroja. Joskus saattoi saada hedelmän tai paistettua kanamunaa ja jauhelihanakkeja. Ja kerran löysin valmispuuropussin (sellaisen jossa ei ollut muuta kuin sitä puuroa, ei siis kaikkia kivoja sokeria tihkuvia mausteita).
En ole hirveen kranttu, enkä noudata mitään ruokavaliota, mutta makea ei uppoa minuun mihinkään aikaan päivästä, enkä mielelläni syö leipää jos voin sitä välttää. Pääasia lienee, ettei kuoltu nälkään.

Mitään kokkailuja ei päästy kokeilemaan, koska hotelleissa ei mikroa kummempaa kokkauskalustoa ole, joten söimme ulkona (pari kertaa vedettiin nuudeliöverit hotellihuoneessa). Emme myöskään käyneet yhdessäkään pikaruokaravintolassa (olisi ehkä kokeeksi pitänyt), vaan ihan tavallisissa lounasravintoloissa tai sitten sellaisissa missä oli baari samassa.
Kallein oli eräs pihvipaikka, jossa saimme aikaan $130 laskun, tippeineen.

Keskimäärin ravintolakeikan hinta oli $30 tippeineen, muutama hienostelu paikka nostaa hintaa, mutta toisaalta; jos olenkin valmis nukkumaan katuojassa niin haluan ainakin syödä!!
Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon erilaista laatua tarjolla. Ei oikeastaan tullut edes mieleen mitkään mäkkärit sun muut; kyllä vaikkapa mexikolainen lautanen, pavuilla, chilillä, valitsemallasi lihalla, salaatilla ja tacoilla päihittää moiset sata-nolla. Varsinkin kun saa itsetehtyä salsaa kyytipojaksi. Nam.
Sain mielettömän ahaa-elämyksen salaateista ja ensimmäisen kerran ymmärsin miksi siitä avokadosta vouhotetaan.. olen ilmeisesti ostanut itse joko raakaa tai ylikypsää avokadoa, koska se on maistunut aina aivan hirvittävälle.

Ilahduttavaa on myös se, ettei tässä maassa pääse tulemaan nälkä (mikäli siis on rahaa maksaa siitä ruoasta). Ihan joka kulmalla on ravintola, aika monissa jopa kaksi. Ja ihan varmasti jokaiseen makuun löytyy jotain. Ennemminkin niin, että tulee runsauden pula.
Mutta kyllä vain on syöminen yksi matkustamisen parhaista anneista!



Lennot: 1350€
ESTA: 14€/hlö
Auto: 776€
Bensat: 394€
Ajokortti: 24€
Asuminen: 2405€
Ruoka (ravintoloissa): n.1300€

torstai 22. toukokuuta 2014

viimeiset päivät Dallasissa (18.5.-22.5.14)

     Helpottaksemme lähdön tuomaa ahdistusta, otimme hotellin kaupungin keskustasta, ollaan ainakin kaiken ytimessä. Saatiin vielä ihan mukavan korkealta 15 kerroksesta ja parvekekin on, ettei tarvitse mennä sosialisoimaan uima-altaalle, vaan voi ihan itsekseen mököttää ja ottaa aurinkoa.

Kaikki museot juostiin läpi jo ensimmäisellä visiitillä, joten nyt voi ottaa ihan rauhallisesti ja haahuilla kaupungilla.




Ensitilassa täytyi tietysti ostaa kengät ja hattu. Itseasiassa taisin hieman riehaantua kaupassa ja ostin kahdet kengät. Mutta eihän hyviä ja kestäviä kenkiä voi olla koskaan liikaa, eihän?
Siinäpä ne meidän shoppailut sitten olikin, loppuaika hengattiin ruokaravintoloissa maistelemassa paikallisia oluita ja kaupungilla kävelle, minkä tuulelta pystyi. Ja otettiin tietysti aurinkoa.




Ruoka on ollut hyvää, ihmiset ystävällisiä, ilmat suotuisia ja nähtävyydet mahtavia. Olisiko muuta voinut toivoa? Paria viikko lisää lomaa tietysti, mutta muuten.
Näitä muistellessa voi sitten marraskuussa hyvillä mielin painaa duunia, ja haaveilla seuraavasta lomasta. Tietää ainakin miksi tekee töitä, onhan sekin jo jotain.
Näihin kuviin ja tunnelmiin. Huomenna alkaa matka kotia kohti. Sieltä vielä vähän budjettipäivitystä ja tietysti jos tulee jotain muuta mullistavaa mieleen.


Fort Worth Stock Yard (17.5.14.)

     Yritämme pitkittää reissua mahdollisimman pitkään ja siksi jäimme vielä Fort Worth:in pariksi yöksi ennen Dallasiin paluuta. Toki autokin on meillä vuokrattuna 19.5. asti, joten miksi kiirehtiä.

Tällä kertaa yritimme sulautua paikalliseen väestöön ja ajoimme autolla nähtävyyksille. Tämä siksi, että ainoa järkevän hintainen hotelli sijaitsi kaukana keskustasta (tai no, 20min ajon päässä). Viikonloppuisin hotellihinnat ovat huipussaan, näköjään muuallakin kuin Vegasissa.
Autolla ajelu on kuitenkin niin tavallista täällä, että se ei tuota ongelmia; parkkipaikkoja löytyy ja ne ovat ilmaisia tai ainakin kohtuu hintaisia.







































Mitään kaupunkikierrosta ei tehty, vaan tultiin ainoastaan hengailemaan tähän Stock Yard:lle. Matkailijoita silmälläpitäenhän tämä toimii, mutta onhan se mukavaa nähdä cowboy:t työssään ja silittää Longhorn:ia.
Kaksi kertaa päivässä on näytösluontoinen karjanajo, jossa kuusi cowboy:ta ajaa 16 Longhornia laitumelle ja sitten illalla takaisin. Mitään vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole, vaan rauhallisesti kävelevät katua pitkin, mutta on ne aika vaikuttavia eläimiä.
Moni yleisössä ihmetteli kun niitä oli niin vähän, ilmeisesti odottivat, että joku suuri lauma hirveellä vauhdilla ajetaan siitä ihmisjoukon läpi. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Valitan.




 Suurin nähtävyys taisi ainakin itselle (ja lapsille) olla ne eläimet. Valjakkohevosten tarhaa tuijotteltiin tunti ja sitten käytiin ihmettelemäss kahteen kertaan näitä sarvipäitä. Me ei oikein olla mitään shoppailijoita, joten kiertelimme, kävimme yhdessä museossa (mutta ei oikeen ollut nyt kiinnostusta keskittyä vankkureiden historiaan), söimme, ja löysimme vahingossa joenrannan johon pääsi kävelemään ja ihastelemaan kilpikonnia.
Huonoja turisteja olimme kerrassaan.
Hevosilla olisi päässyt myös ratsastamaan, mutta en tahtonut mennä, koska tällaisissa paikoissa ratsastukset on pakostikin suunniteltu ihmisille jotka eivät ole paljon/tai ollenkaan ratsastanut. Ja minä olisin halunnu mennä laukkaamaan pitkin joen rantaa!
Jotenkin ihmeesti se aika kuitenkin meni yhtä kadunpätkää ihmetellessä, ja onnistuimme näkemään myös päivän toisen karjanajon.






Joko ilmassa oli reissuväsymistä (ja melankoliaa alkavasta kotiinpaluusta) tai sitten autolla paikalle saapuminen hämmensi rutiineja, tai sitten se vain oli paikan ilmapiiri, mutta ei oikein huvittanut muuta kuin istuskella, syödä jäätelöä ja katsella eläimiä. Ehkä se oli se ilmapiiri.

Tämän verran ehdimme kuitenkin Dallasin naapurista nähdä, ja sitten pitikin jo suunnistaa lähtöruutuun.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Waco Mammoth Site (16.5.14.)

     Matka alkaa lähetä loppua, viikko enää aikaa reissata ja matka kohti alku- ja loppupistettä, eli Dallasia oli pakko aloittaa. Ketkuina kuitenkin muutaman mutkan kautta, että tuntuisi siltä kuin olisi vielä pidempi aika edessä. Dallasin naapuriin Fort Worth:in pysähdytään pariksi yöksi, mutta sitä ennen viel yksi stoppi Waco:ssa.

Vaikka onkin olevinaan pikkukaupunki, niin Waco:ssa on muutamia mielenkiintosia juttuja. DrPepper museo tietenkin, jossa valotetaan tämän maanmainion paikallisen juoman historiaa ja muidenkin vastaavien. Coca Colahan ei ole ainoa apteekkarin keksimä herkkujuoma.
Waco:n lähistöllä sattui myös surullisen kuuluisa Waco:n piiritys vuonna 1993, joka sai alkunsa ATF:n ratsiasta ja päättyi FBI:n "hyökkäykseen" tilalle jossa piti majaa Daavidin oksa niminen uskonlahko. ATF:n mukaan tilalla oli aseita jotka oli muutettu laittomasti automaattiaseiksi. Kotietsintäluvan ja muutaman pidätysluvan hankittuaan ATF yritti ratsiaa tilalle, mutta lahkolaiset vastustivat toimenpidetä joka lopulta päättyi ammuskeluun ja 4 agentin ja 6 lahkolaisen kuolemaan. Tämän jälkeen FBI astui kuvaan ja piiritti tilaa 51 päivän ajan. 19 lasta onnistuttiin neuvottelemaan ulos tilalta, mutta muut lahkolaiset halusivat jäädä tilalle, tuli mitä tuli. Lopulta FBI päätti hyökätä tilalle (pelkäsivät joukkoitsemurhaa). Jossain vaiheessa tilalla syttyi tulipaloja ja lopulta yhteensä 70 lahkon jäsentä kuoli taistelussa.
FBI:han on saanut kantaa tätä tapausta (muutaman muun lisäksi) mukanaan siitä lähtien, ja tähän aina palataan kun halutaan syyttää valtiota, hallitusta, maan johtoa yleensä siitä, ettei tavallisen kansalaisen henki ja hyvinvointi kiinnosta heitä yhtään.
Itse tietysti mietin sitä, että olisikohan lahkon johtajan vaan kannattanut antaa ATF: suorittaa ratsia. Toisaalta, ollaan Texasissa missä aikaisemminkin on vapaaehtoisesti kuoltu vapauden pulesta. Tiedä sitten.

No, emme kuitenkaan tutustuneet kumpaankaan näihin edellä mainittuihin "nähtävyyksiin", vaan menimme katsomaan mammutteja.



Vuonna 1978 paikalta löydettiin sattumalta iso luu, joka myöhemmin paljastui Columbian Mammutin luuksi. Alue eristettiin ja suoritettiin kaivauksia ja lopulta löydettiin 16 mammutin jäännöksiä. Neljä niistä on jätetty niille sijoilleen ja niitä pääsee nyt hämmästelemään $7 hintaan.
Mammutteja voi mennä katsomaan omatoimisesti, mutta lipun hintaan kuuluu opastettu kierros (aina puolen tunnin välein), joka ehdottomasti kannatttaa ottaa. Kierroksesta saa paljon enemmän irti jonkun kertomana, koska info-taulut eivät pysty kertomaan kaikkea. Lisäksi voi tietty aina esittää visaisia kysymyksiä jos sellaisia tulee mieleen.




Vertailua: ihmisen reisiluu ja mammutin reisiluu.
Alue on metsän keskellä ja siellä on oma picnic-aluekin, mitä kannattaa hödyntää jos on pitkällä reissulla ja vain pysähtyy tässä. Itse mammuttien katselussa ei välttämättä kauaa mene, riippuen tietysti taas kiinnostuksen määrästä. Opastettu kierros on n. 30-45min.
Mammuttien lisäksi esillä on myös kamelin luut sekä yksi tunnistamaton eläin. Opas kertoi, että lähimetsistä on löytynyt lisäksi jonkin pienemmän elukan (jonka niemä en nyt muista) alaleuka ja paljon erilaisia hampaita. Jos tällaisen löydön tekee vaikkapa eväitä nauttiessa, täytyy muistaa luovuttaa se museolle.



Minusta mielenkiintoinen nähtävyys. Biologia oli toki lempiaineitani koulussa, mutta en mikän fanaatikko ole, silti ihan kiinnostava. Ja vaikka ensin ajattelee että on tylsää mennä katsomaan vain luita, niin ei se sitten ollutkaan. Tämä innoittamana lueskelin netistä vähän tietoja Villamammuteista ja mammuteista ylipäätään (Siperiastahan on löydetty ikiroudasta aika hyvin säilyneitä yksilöitä.).

Että jos olette maisemissa käykää tutustumassa, ja muistakaa lahjoittaa pari taalaa tulevia kaivauksia varten.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

NASA Johnson's Space Center (15.5.14.)

     Corpus Christi:stä ajoimme siis Websteriin, Houstonin lähelle hotelliin. Koska laivalla hujahti koko päivä, niin olimme perillä vasta illalla kahdeksan aikoihin. Kaukaa viisaina olimme varanneet kaksi yötä, että varmasti päästään rauhassa NASA:ilemaan.




NASA:n Johnson's Spaca Center keskittynee nykyään tutkimuksiin ja uusien härveleiden kehittämiseen, mutta se oli myös se paikka, joka kommunikoi avaruuteen lähetettyjen astronauttien kanssa. Floridassa on se paikka, mistä ne varsinaiset lennot lähtivät.
Normilipun hintaan ($22.95/aikuinen) pääsee tutkimaan erilaisilla näyttelyillä varustettua hallia, saa katsoa elokuvia ja pääsee kiertoajelulle varsinaiselle alueelle, jossa kaikki "oikea" työ tapahtuu.
Kannattaa tulla heti aamusta, sillä elokuvilla ja kiertoajelulla on aikataulu ja varsinkin jälkimmäiseen joutuu jonottamaan aika kauan. Itse näyttelyiden tutkimiseen menee aikaa ehkä puolestatoista tunnista kahteen tuntia.





Kiertoajelulle kannattaa ehdottomasti mennä. Se kestää noin puolitoistatuntia, riippuen siitä kauanko kuluttaa aikaa "rakettipuistossa" jossa saa hengata niin kauan kuin haluaa (kunhan muistaa tulla viimeisellä kyydillä takaisin). Matkalla esitellään eri komentokeskuksia, rakennuksia ja kerrotaan  mitä ihmiset oikeastaan siellä työkseen tekee (ei salaisuuksia kuitenkaan). Jos on visaisia kysymyksiä, niin ne kannattaa esittää täällä asiantunijoille (ei ehkä kuitenkaan kyseenalaistaa laskeutumista kuuhun, luulen että se on jo aika kulunut vitsi ja vastauskin ennalta arvattava.).
Rakettipuistossa on halli, johon on ahdettu Saturn V replika, siitä näkee aika konkreettisesti kuinka valtavan suuria nämä härvelit on, ja kuinka pieni on se kapseli millä sieltä tullaan alas. Saa ainakin asiat oikeisiin mittasuhteisiin.




Me ei ehditty elokuviin, koska menimme paikalle vasta puolen päivän aikaan (arkisin tämä mesta on auki 9-17 ja sen koko ajan saa ihan varmasti kulumaan siellä!), joten en osaa sanoa niiden informatiivisuudesta, mutta voisin olettaa, ettei ne mitään höpöhöpö-juttuja ole.
Itse näyttelyissä on taas kerran aika paljon luettavaa, mutta nämähän on ihan oman kiinnostuksen mukaan; jokaista taulua ei ole pakko lukea (eipä!). Enimmäkseen kerrotaan avaruuslennoista ja niiden historiasta, millaista se elo siellä avaruudessa on, miksi sinne mennään ja erilaisten laitteiden esittelyä. Harmillisesti vasta toukokuun lopussa tulee uusi Mars-näyttely ja heinäkuuhun mennessä pitäisi valmistuu aidon kokoinen sukkulankuljetus lentokone johon pääsee sisään ihmettelemään.

Joten kaikkea uutta ja kivaa on tulossa! Me ei näihin nyt päästy, mutta taas: jos sitten seuraavalla kerralla..






Kaikkein jännittävin nähtävyys meille oli kuitenkin kotimatkalla (mehän siis taas kävelimme sinne, tunnin reissu, ei kannata ajaa..) ojassa köllötellyt kaveri. En tullut ajatelleeksi, että ne elelevät täällä ihan luonnonvaraisinakin..


lauantai 17. toukokuuta 2014

Corpus Christi ja Uss Lexington (14.5.14)

     Ajoimme aamusta kahden ja puolen tunnin matkan San Antoniosta Corpus Christiin. Tarkoituksena oli vain käydä katsomassa Yhdysvaltain laivaston entistä lentotukialusta, USS Lexingtonia. Ja jatkaa sitten matkaa kohti Houstonia ja NASA:n  Space Centeriä. Ja näin tietysti teimmekin, mutta meni vähän tuo aikataulutus pieleen; Siitä laivasta ei selviä ulos parissa tunnissa, varsinkaan jos nuohoaa jokaisen näyttelyn ja nurkan johon vain on yleisöllä lupa mennä. Varatkaa ainakin neljä tuntia, mieluiten koko päivä.



Laivassa on viisi erillistä kierrosta, jotka suoritetaan itsenäisesti (Gift Shopista voi ostaa kirjasen, jossa on vielä lisää avattu taustoja ja se etenee kronologisessa järjestyksessä kierroksesta 1 kierrokseen 5. Tietysti ostin, mutta vasta jälkikäteen, ettei unohdu faktat.). Kaikki paitsi 5:s kierros sisältävät rappusia sekä ylös että alas ja laivan käytävät ja oviaukot on paikoitellen ahtaita (pitää katsoa samalla sekä jalkoihin että yläilmoihin, vähän kuin venäläisessä jääluolassa aikoinaan).
Hissejä ei ole (mutta puuhaavat parhaillaan yhtä ulkokannelle), joten liikuntarajoitteisille tämä ei (ainakaan vielä) sovi. Lipun hinta on $13,95 aikuiselta. Jos tulee autolla, kannattaa käyttää laivamuseon ja Aquariumin omaa päiväparkkia, maksaa $3,5 ja saa olla koko päivän. Kaupungin mittaripaikoilla saa olla neljä tuntia ja ne pirun mittarit ei välttämättä toimia, vaan vievät vain rahasi (kokemusta on).





USS Lexington (CV-16)
On yksi Yhdysvaltain laivaston 24 lentotukialuksesta jotka rakennettiin toisen maailman sodan aikaan. Se otettiin palvelukseen 17 helmikuuta 1943 ja poistettiin palveluksesta 8 marraskuuta 1991, sen oltua palveluksessa kauemmin kuin yksikään muu essex-luokan tukialus, ja lahjoitettiin 15 kesäkuuta 1992 museoksi Corpus Christiin.
Japanilaiset antoivat laivalle lempinimen The Blue Ghost, koska japanilainen lehdistö ehti sodan aikana kolmesti julistaa laivan upotetuksi, ja siitä huolimatta se aina uudestaan ilmeistyi sotimaan japanilaisa vastaan.

Me menimme ensin ulkokannelle (Flight Deck), koska siellä oli lentokoneita ja R tykkää lentokoneista. Vaikka kansi on julmetun iso, niin laskeutuminen lentokoneella siihen vaikuttaa kuitenkin hullun hommalta. Tosin en olekaan lentäjä, että ehkä siksi. Tällaiselle urpolle, joka ei tiedä mistään mitään, oli hauskaa että toisesta päästä ne koneet singotaan ritsan kaltaisella härvelillä ilmaan, ja toisessa päässä ne otetaan naruilla kiinni kun laskeutuvat.
Tältä kannelta pääsi myös komentosillalle vierailulle ja katselemaan maisemia. Suurta ihastusta lentokoneiden lisäksi herätti pelikaanit, jotka leijuivat laivan ympärillä.








Jo pelkästään tällä kannella sai aikaa kulumaan ja vielä olisi neljä muuta käytävänä.
Kierrokset oli suunniteltu niin, että niissä näytettiin vähän eri osia laivasta ja sitten oli laitettu joku "erikoisnäyttely" mukaan. Yhdessä oli kerrottu tarkemmin Pearl Harbor:ista, yhdessä USS Lexington CV-2:stä (Lady Lex, joka uppotettiin tämän laivan rakentamisen aikoihin ja siksi tämä nimettiinkin sen mukaan myös Lexingtoniksi.), oli näyttelyä kaikista laivan kapteeneista, muisto huonetta menehtyneiden kunniaksi, pienoismalleja eri sotien aikaisista lentokoneista ja laivoista, ja ihan laivan arjestakin. Kaikkia en jaksa edes muistaa, kun niitä oli niin paljon.






Olen taipuvainen ajattelmaan, että tänne kannattaa tulla joko useamman kerran tai koko päiväksi. Kiertelyä on niin paljon, eikä kaikkea informaatiota ehdi ottaa vastaan. Laivassa on keittiö josta saa ostaa ruokaa, joten se ei ole ongelma, ennemminkin se että jaksaa olla jalkojensa päällä koko päivän. Vaikka onhan siellä toki penkkejäkin.
Toisaalta, tuntemus historiasta (ainakin Amerikan sotien historiasta) helpottaa, ei tarvitse joka riviä opiskella opastetauluista. Samoin jonkinlainen tuntemus/kokemus laivastosta, ja tämä varmaan tuo oman lisänsä siihen, mitä kierroksista saa irti.
Ja vaikka sodat ja laivasto ei niin kiinostaisikaan, niin ainakin on kiva kiertää näin isossa paatissa ja yrittää pysyä kartalla siitä, missä milloinkin on. Onneksi on hyvät opasteet, muuten etsisimme uloskäyntiä vieläkin laivan uumenista (en ymmärrä, miten ne seilorit oppi tietämään mihin mistäkin luukusta pääsee).

Corpu Christiin ei nyt jääty, mutta olisi kyllä tehnyt mieli. Näytti oikeinkin kivalta (ja rauhalliselta) rantakaupungilta, jossa olisi voinut pari päivää viettää. Ehkä ensi kerralla sitten..