Santa Fe to Albuquerque (28.4.14.)

     Aamusta taas aikaisin liikkeellä. Aamupalalla oli keitettyjä kananmunia, Jee! Laitoimme niitä viimeisten ruikkarisiivujen päälle kera eilen kaupasta ostetun juuston. Oli hyvää.
Santa Fe:n ja Albuquerque:n välillä on matkaa noin tunti interstate:a pitkin, joten päätimme kiertää ihan huvin vuoksi Los Alamos:in kautta. Saatiin ainakin pari tuntia ajoaikaa lisää. Los Alamos:in emme tosin koskaan päässeet, kun viehdyimme ajelemaan pikkuisia vuoristoteitä.

(Heille jotka haluavat mennnä paikanpäälle, yksinkertaiset ohjeet: Santa Fe:stä pohjiseen highway 84:sta pitkin, kunnes tulee kyltit Los Alamos, tielle 503 west. Sitä sitten suoraan kunnes tulee kyltit White Rock ja tien numero 4. Tämä kiertelee sen parituntia vuoristossa ja liittyy lopulta tiehen 550 joka aikanaan liittyy interstate 25 ja saapuu Albuquerque:en. Hyvää matkaa!! Ottakaa kamera mukaan ja katsokaa että on vuodenaikaan sopivat varusteet (matkalla on muuten luontopolkuja, jotka amerikan malliin on varmaan aika pitkiä, joten ei muuta kun retkeilemään).)

Maisemat heittäytyivät kunnolla vuoristoisiksi! Edes Santa Fe:hen saapuessa ei ollut tämän kaltaisia mäkiä. Huikeeta! Ajelimme varmaan sen kaksi tuntia kälyistä vuoristotietä pitkin, väillä kävimme melkein kolmen kilometrin korkeudessa ja näytti huolestuttavasti siltä, että alkaa sataa lunta. Ei alkanut, onneksi, meillä on kesärenkaat.

Aivan huikeita maisemia, joita en millään saa kameralla ikuistettua niin hyvin kuin ne on syöpyneet takaraivooni tämän päivän jälkeen. Ensin nämä korkeat vuoristotiet ja sitten ne pikkukaupungit siellä vuorien välissä. Ja kun laskeuduttiin vähän alemmas, niin tuli se punainen maa-aines näkyviin. Oli hieno ja suositeltava kiertoreitti, parempi kuin suora tie tunnissa seuraavaan kaupunkiin. Wau!

Ja kun pääsimme Albuquerque:en, marssimme museoon johon olin jo etukäteen päättänyt haluta. Ja olipas se museo! Käärmeitä ja hämähäkkejä, skorppari ja liskoja. Eikä pelkästään eläimet, vaan ihan kaikkea kamaa mikä vaan suinkin liittyy käärmeisiin; olutpulloja, rekisterikilpiä.. Kirjoja ja videoesityksiä. Ja tietysti matkamuistomyymälä. Aivan mieletön, olen vieläkin innoissani tästä. Jos vaan ikinä olette huudeilla, niin käykää! Eikä vähiten rennon ja hauskan omistajan takia.

Viileästä ilmasta (viileämmästä mihin olemme tottuneet) huolimatta oikein mainio päivä. Nähty taas paljon sellaista mitä ei kotosuomessa näe. Ja hiukan taas suunniteltu uutta matkaa, nyt ostamani Route 66 kirjan ansiosta..
Huomenna alkaa matka Grand Canyonille!

Santa Fe (27.4.14.)

     Koska oli sunnuntai ja hengailupäivä, heräsimme vasta kahdeksalta. Continental breakfest ei muuten ole täällä sitä mitä luulen sen olevan; vaan edelleen vohveleita ja niitä makeita kakkusia ja rinkuloita joihin voi tietysti laittaa voita, mutta muuta päällepantavaa ei ollut. Tosin tulimme aamiaiselle niin myöhään, että ne oli ehkä jo syöty.

Ja sitten kävellen kaupungille (jotain viitisen kilsaa oli hotlalta kaupungin keskustaan, perussetti siis). Ilma oli aamusta oikeastaan ihan mukava, vaikka pieniä räntähiutaleita leijaillikin ilmassa, ei ollut liian kuuma kävellä. Jospa tuuli olisi vielä hiukan lauhtunut (vaikka ei ollutkaan niin kova kuin eilen), olisi ollut täydellinen lenkkikeli.


Ihana vuoristo maisema.

Enpä kotoa lähtiessä arvannut, että kaipaisin tällä reissulla kaulahuivia ja lapasia, mutta niin vain kaipasin. Ja koska oli sunnuntai, niin eihän juuri mikään paikka ole auki ennen puoltapäivää. Satuimme kuitenkin löytämään pienen kulmakahvilan joka oli auki ja päästiin lämmittelemään käsiä kahvimukin kylkeen. Paikka haiskahti hipstereiltä (missä ei sinänsä ole mitään vikaa, me ei vaan ehkä sulauduta joukkoon), mutta siellä oli myynnissä LP-levyjä ja kirjoja; käytettyjä tietenkin. Löysin yhden Navajo:jen historiaa käsittelevän opuksen.



Katutaidetta



Vanhan kaupungin keskustori ja taustalla katoksen alla Intiaanit ovat myymässä koruja ja astioita.

Intiaanitorin takia halusin keskustaan vaeltaa ja löytyihän se. Olisin ollut toki kiinnostunut myös muusta käsityöstä kuin koruista, vaikkapa lapasista ja peitteistä. Ostin kuitenkin yhdet korut, joissa oli symboli Kokopelli. En tiedä kuinka hyvä ostos se oli symbolin kannalta, netistä lötyy hieman ristiriitaista informaatiota (en tajunnut kysyä asiantuntijalta).



Sää oli aika vaihteleva; ensin paistoi aurinko, sitten tuli niskaan raekuuro ja hetken päästä taas paistoi aurinko.

Yht'äkkisen raekuuron ajaksi istuimme ravintolan lämmitetylle terssille syömään lounasta ja sitten kiertelimme hieman lisää lähikaupoissa. Paljon erilaista Intiaani tavaraa; taidetta, käsitöitä, koruja. Ja hintahaitari halvast sika kalliiseen. Kaupoissa oli vaan hankalaa tietää, että milloin oli oikeasti kyse käsin tehdystä tuotteesta (tosin hinta sen aika hyvin paljastaa) ja hauskaa oli sekin, että suurin osa kaupoista oli kalpeanaamojen omistuksessa, alkuperäisasukkaat myivät tavaroitaan torilla katoksen alla.
Vaikka niinhän se on ollut jo aikanaan; intiaanit tulivat hieromaan vaihtokauppoja valkkareiden kanssa, jotka sitten myivät saamansa tuotteet hyvällä hinnalla eteenpäin. Mikäs siinä.

Hiljaiseltahan tuo kylä kuitenkin vaikutti. Ehkä kesällä siellä on enemmän menoa ja meininkiä ja itseasiassa monia tapahtumia näytti olevan silloin. Nyt ei oikein sää suosinut matkailijoita.
Tosin olemme jo tässä tämän reissun aikana muutamaan otteeseen ehtineet suunnitella tulevia reissuja, joten jos vaikka sitten paremmalla onnella ensikerralla..

from Lubbock, via Amarillo, to Santa Fe

   Lauantai aamuna läksittiin Lubbock:ista ajelemaan kohti Amarilloa ja siellä lähellä sijaitsevaa Cadillac Ranch:ia. R:n vuoro ajaa. Nyt kun on molemmat päästy ajamisen makuun, voi olla että tulee kiistaa siitä kumpi SAA ajaa.

 Cadillac Ranch:in ympärillä liikkuu muutamia huhuja, joita voi väijyä netistä, mutta alunperin se on taideteokseksi tehty ja sellainen se on vieläkin. Texasilainen miljonääri rahoitti ja Ant Farm:in kaverit auttoivat suunnittelussa. Vuonna 1974 kun tämä pykättiin pystyyn nämä autot eivät olleet kovin suosittuja ja ne on itseasiassa ostettu romuttamolta parilla sadalla taalalla. Alimmassa kuvassa on sitten matkamuistomyymälältä kuvaa, viimeisimmässä autossa istuu muuten kauan kadoksissa ollut ystävämme Elvis.

Ranch:ilta jatkoimme matkaa kohti New Mexicoa. Ajelimme pääsääntöisesti interstate:a pitkin, mutta Tucumcari:n kylän kohdilla koukkasimme sivuun, lähinnä koska tarvitsimme bensaa, mutta myös orastavan nälän ajamina. Sattumoisin ajelimme sitten kylän raittia joka on sitä alkuperäistä Route 66:ä.
Monet kaupat, ravintolat ja baarit olivat jo sulkeneet ovensa iäksi, vaikka kylässä näytti kuitenkin vielä aika paljon porukkaa asuvan.
Sama meininki on tietysti Suomessakin; jos nyt otan esimerkkinä itsellekin tutun Turun moottoritien. Kun se lopulta valmistui, viimeisetkin pienet huoltsikat ottivat ja katosivat ja niiden tilalla on enää aakkosbaareja ja sen toisen ison vastaavia. Onhan ne tietysti ihan käteviä, kun ovat kaiket yöt auki ja on kauppaa ja kaikkea, mutta ei ne kyllä vielä ole onnistuneet kulinaarisesti säväyttämään. Mutta kuluttajahan se lopulta valitsee, että mitäs tässä nillitän.

Löysimme kuitenkin kivan ravintolan joka oli auki. Ruoka oli hyvää ja sai minut miettimään, miksi kukaan oikeastaan syö pikaruokia, kuten vaikka näissä ketjuhamppariravintoloissa, kun ihan oikeissa ja tavallisissa ravintoloissa on niin paljon parempaa ruokaa. Eikä se edes maksa yhtään sen enempää! Samaa voisin tietysti kysä itseltäni, kun työpäivänä poikkean hakemassa hamppariaterian mieluummin kuin teen eväät töihin. Onneksi olen lomalla, eikä tarvitse ihan vielä miettiä työpaikkaruokailua.

Vatsat pullollaan matka jatkui. Mutta voin kertoa että on tylsää vain istua ja väijyä maisemia (siksi kai kuvasin niin paljon suoraa tietä, en tosin viitsi laittaa niitä kuvia tänne, ei niissä ole mitään nähtävää, paitsi suora tie). Aikani kuluksi aloin kerätä osavaltioiden rekkareita, aion saada kerättyä kaikki ennenkuin matka on ohi! Vaikeutin vielä hieman, ja kerään rahtarit ja muut autoilijat erikseen. Itseasiassa rahtareiden rekkareita kertyi jo 15 erilaista, yksityisautoilijoita vain 9.

Saavuimme Santa Fe:n tuulisille kaduille nejän aikaan iltapäivällä. Ilma oli jotain ihan muuta mihin olimme tottuneet; lämpöä oli puolet vähemmän kuin Dallasissa (tosin olimme kyllä reilusti korkeammallakin!) ja tuuli niin maan pirusti. Suosikkimme The Weather Channel väitti että n. 47mph (mikä taitaa tehdä 75km/h) puuskissa. Eipä juuri tullut mieleen lähteä tutkimaan kaupunkia, hyvä kun saatiin lähikaupasta ostokset ehjänä hotlahuoneeseen.
Matkailumainosten mukaan Santa Fe:ssa on 300 aurinkoista päivää vuodessa, meidän apinan tuurilla satumme tänne juuri yhtenä niistä 65 kun se aurinko ei paista. Ehkä huomenna sitten.

from Dallas to Lubbock.

     Aamulla aikaisin hereille ja viimeiset tavarat kassan automatkaa varten. Google maps oli sitä mieltä että matkaan menee n.6 tuntia, mutta ehkä on hyvä ottaa vähän varaa, kun ei ole tämän maan autoiluasiat ihan hallinnassa vielä.
Hotellin respa intoutui jutustelemaan ja jakamaan hyviä vinkkejä matkustamisesta Texasissa. Suositteli myös aikaista heräämistä jahka pääsemme Grand Canyonille, sillä auringonnousu on kuulemma upea. Pidetään mielessä. Muutenkin ihmiset joiden kanssa on ajauduttu juttusille (jopa paikallinen "diabeetiikko") osaavat kertoa ja suositella paikkoja ja nähtävyyksiä kotikaupungissaan tai osavaltiossaan. Itsehän en osaisi kyllä heti suositella Espoossa mitään muuta kuin Nuuksiota, ja sekin on vähän nihkee, jos ei ole yhtään ulkoilmaihiminen (muuten varmasti ihan loisto paikka, itsehän en ole vieläkään käynyt). Pitänee varmaan ottaa kotiseutu paremmin haltuun jahka täältä reissusta kotiutuu..

Autovuokraamosta auto alle, ja menoksi! Ihan niin näppärästi se ei tietenkään käynyt.. R. oli kettu ja laittoi minut ensimmäisenä ratin taakse. En olisi kyllä yhtään halunnut (koska pelkään automaattivaihteita), mutta kaiketi se on jossain vaiheessa matkaa pakko opetella, joten miksi ei sitten samointein.
Auto on mulle ehdottomasti liian hieno; siinä on kaukokäynnistys, ja ilmaistointi/puhallus etupenkeille, ettei kuljettajan perse hikoa kun ajaa pitkää matkaa. Lisäksi se ei käynnisty avaimella, vaan napista, mikä on minusta myös outuoa. Liikaa liikkuvia osia, joista n. 1/4 ehdin tänään tutustua, keskityin niin kovin ajamiseen.



Nyt tarkkana, mistä säädetään peilit? Onko tämä hörskä edes käynnissä vielä?

Oma maailmansa on tietysti liikennemerkit ja muut tienviitat. Oikeastaan ne on aika yksinkertaisia ja informatiivisia, jahka ensin oppii lukemaan niiden kieltä. Toivoisin kuitenkin että nopeusrajoitusmerkit olisivat jotenkin huomiotaherättävämpiä, valkoinen väri on aika pliisu, eikä siihen ehkä muista kiinnittää huomiota..

Ajoimme tänään siis Lubbock:iin. 345 mailia (n.555km) aikaa meni noin viisi tuntia, pysähdyksineen (joita ei juuri ollut, kerran haimme kahvit ja toisen kerran pysähdyin tankkaamaan.). Emme olleet ihan täysin varautuneet ja etsiskelimme tovin asuinkoloa kaupungista, lopulta kurvasimme ensimmäiseen kohdalle osuvaan (sattumoisin juuri siihen, johon R. ehdottomasti ei halunnut, perustuen edellisenä iltana luettuihin arvosteluihin). Tämä on juuri sellainen johon ajetaan auto sen oven eteen missä asutaan, harmillisesti me asumme yläkerrassa nurkassa, ja auto piti jättää vähän kauemmas (hotelleissa ei muuten tarvitse maksaa parkkipaikasta). Perussiisti, ei niin kauhea kuin arvosteluissa oli peloteltu, mutta johan se eräässä keskusteluohjelmassa kuukausi sitten todettiin, että ravintola-arvosteluihin vaikuttaa sää, ehkä myös hotelliarvosteluihin (ehkä täällä ei aina paistakaan aurinko, tai sitten se on paistanut liian kuumasti.).

Ja sitten kartsalle. Urpot lähti taas kävelemään, ja nyt on kyseessä sellainen city, että olisi ehkä kannattanut ottaa auto. Ensinnäkin, täällä tuulee ihan hitokseen, mutta se on kuuma tuuli eikä yhtään vilvoittava. Toisekseen, jos ei ollut Dallasin syrjäkujia ajateltu kävelyä varten, niin ei varmasti ole tämän kaupungin pääkatuakaan. Eikä täällä ole oikeastaan mitään ihasteltavaa, mitä ei voisi auton ikkunasta ihastella.
Mutta, mutta. Kun siinä muutamia kortteleja kuljettuamme kaivoin laukusta Lonely Planet-matkaoppaan ja tutkin missä se Buddy Holly museo nyt olikaan, paikalle kurvasi paikallinen motoristi. Hän ystävällisesti tiedusteli, olemmeko turisteja ja etsimmekö jotakin paikkaa erityisesti. Sitten turisimme kymmenisen minuuttia siitä onko Lubbock:issa muuta nähtävää kuin Buddy Holly-jutut ja mistä me olemme ja mistä hän on ja muuta mukavaa. Sitten hän toivotti hyvää reissua ja kaasutti tiehensä.
Suomalaisena ensin ajattelin, että piruako sitä tarvii toisten asioihin puuttua, mutta oikeastaan se on aika mukavaa. Samaa ajattelin jo pari vuotta sitten Venäjällä käydessä, että ihmiset puhuvat toisilleen ja ottavat toiset ihmiset ympärillään huomioon. Mitä se on minulta pois jos tarjoan apua sellaiselle joka sitä näyttäisi tarvitsevan.

Löydettiin Buddy Holly Ave ja museo, mutta se oli jo kiinni. Sen sijaan emme onnistuneet löytämään Hollyn patsasta, vaikka opas väittää sen olevan elämää suurempi. Luulisi näkyvän. Ehkä etsimme sitä sitten huomenna lisää.

Päivän viimeisenä nähtävyytenä kävimme WalMart:issa (matkalla näimme taas yhden drive thru ATM:n sekä samanlaisen apteekin). Ei kyllä ollut yhtään shoppailu fiilis, eikä kyllä nälkäkään, mutta otimme silti vähän salaattia ja hetelmiä ja juomista huomiselle automatkalle (pitää kuulemma juoda normaalia enemmän kun matkaa korkeuksiin; Santa Fe on 7000jalkaa merenpinnan yläpuolella, se tekee noin 2km). Ärsyttävää oli, että yksittäispakattuja juomia oli mahdotonta löytää tästä yksittäispakkaamisen luvatusta maasta. Kaikki juomat olivat kuuden tai kahdeksan kappaleen erissä. Ja minä vain yhden limun olisin halunnut. Kassalta kuitenkin löysin, kun olin tarkkana. Ja tietysti itsepalvelukassan kautta takaisin hotlalle.

Naapurihuoneessa rakennetaan jotain iltamyöhään, mutta ehkä sitä kuitenkin saa nukuttua, huomenna taas samanmoinen automatka, minun vuoro toimia virallisena kuvaajana.

Dallas, mitä siitä!?!

     Kaksi viimeistä päivää ollaan otettu vähän rennommin (lue: vain kolmen tunnin kävelyretkiä), pesty pyykkiä ja tutkittu karttaa tulevaa varten. Ja syöty lähigrillin herkkuja. Muutamia pohdintoja Dallasista ja ensikosketuksesta Amerikkaan on myös herännyt.

Hämmästelin hetken, miksi kaikki tavallisten ihmisten kaupat (paikalliset henkkamaukat ja muut) on laitettu isoihin ostoskeskuksiin kauas kaupungin keskustasta.
Kunnes tajusin, että niinhän se on Suomessakin. Jos haluaa kengät tai paidan ostaa, on suunnattava ostoskeskukseen. Paitsi ehkä Helsingin keskustassa, vaikka mitäs ne Forum ja Kamppi sitten ovat jos eivät ostoskeskuksia.

Ihmiset puhuvat täällä toisilleen. Myös tuntemattomille puhutaan. Ihmiset kiittävät ja pyytävät anteeksi ja katsovat silmiin, kun heidän kanssaan keskustelee. Erityisesti asiakaspalvelun näkökulmasta olen tätä mielenkiinnolla seurannut, ja vaikka täälläkin on eroja, niin yhtään murahtelijaa tai varpaiden tuijottelijaa ei täällä ole näkynyt.
Tämän haluaisin viedä Suomeen. Vaikka itsekin olen ajoittain epäsosiaalinen yksilö, niin koitan ainakin ymmärtää olla kaatamatta omaa epäsosiaalisuuttani muiden niskaan, toisin sanoen, käyttäytyä. Olisipa kivaa, jos ihmiset suomessakin tervehtisivät, kiittäisivät ja katsoisivat silmiin toisia moisia kohdatessaan. Epäilen että tässä on kyllä osansa ilmastollakin, koska kesällä suomalaiset ovat huomattavasti iloisempia ja mukavampia kuin talvella. Tai sitten sitä käytetään vaan tekosyynä: "joo, mä olisin tosi sosiaalinen ja iloinen luonne, mutta kun meillä täällä Suomessa on toi talvi, niin.."

Matalapalkka-aloja (lue: paskaduuneja) näyttäisi täällä enemmistönä tekevän mexikolaista ja afrikkalaista alkuperää olevat ihmiset. Meininki on siis sama kuin Suomessa, meillä ne duunit tekee virolaiset, venäläiset tai muut maahanmuuttajat.
Tämä tuo aina oman kiinnostavan lisänsä maahanmuuttokeskusteluun, koska näyttää siltä, että ne ihmiset joita tänne (tai sinne) ei haluta pyörittävät tätä maata ruohonjuuritasolla. Asiahan ei ole näin yksinkertainen, enkä oikeasti ole perehtynyt kunnolla esim. Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikkaan saati asenteisiin täällä, että voisin sanoa mistään mitään, mutta tältä se nyt kuitenkin näytti minun silmään.

Tippaaminen ei oikeastaan ole niin hankalaa kuin annetaan ymmärtää, mutta sitä en tajua miksi sitä ei vaan voi laittaa niihin hintoihin ja maksaa jengille enemmän palkaa? Ehkä koko systeemin uusiminen olisi niin paljon hankalaa, että siksi.

Ruoka. Saattaa olla, että kokemukseni on hieman rajoittunut mutta toistaiseksi aamupalalla ei ole saanut mitään tuoretta (en tarkoita että tavara olisi vanhaa, vaan teollisesti valmistettua/käsiteltyä), paitsi banaaneja! Mutta jaksan edelleen hämmästyä siitä, etteikö täällä muka ole ihan yleisesti tapana laittaa leivän päälle muutakin kuin voita/hilloa/maapähkinävoita ja ylähuuli? Kurkkua? Juustoa? Tomaattia? Myös kaurapuuroa on hieman ikävä. Ja marjoja. Kaupassa tosin myytiin sellaisia valmiiksi kuorittuja/kuutioituja hedelmiä, ne on näppäriä.

Mitä täältä ei löydy, sitä ei tarvita (uskon vakaasti, että jossakin kaupassa Amerikassakin myydään ruisleipää ja salmiakkia). Nähtyäni ensimmäisen Drive-in pankkiautomaatin, olin vakuuttunut siitä, että kaikki tarpeellinen ja tarpeeton on keksitty ja löytyy tästä maasta jos jostain.
Lähden siis etsimään niitä asioita joita en vielä tiennyt olevan olemassa (tai jonkun oikeasti tarvitsevan) mutta jotka on keksitty ja odottavat löytämistä.

Huomenna suunta kohti New Mexicoa ja tulisia ruokia. Nam!

Dallas 3 1/3

     Aamupalalla rohkaistuin käyttämään vohvelirautaa. Onnistuin jopa, oli niin hyvät ohjeet. Ja tuli hyvä vohveli, Texasin mallinen tietysti. Päätin kuitenkin, että jos seuraavalla kerralla jättäisin vain syömättä ne kaikki pullat (lue: vaaleat leivät/rinkelit) ja vohvelit ja koittaisin koostaa kunnon karppiaamiaisen. Ei muuten, mutta en kotonakaan syö leipää (ja jos syön niin se ei ole vaaleaa), joten ei sitä ehkä tarvitse täälläkään opetella syömään.

Tämän päivän tehtävänä oli tutustua Perot Museum of Nature and Science-dinosaurinäyttelyyn ja ehkä hieman kävellä taas kaupungilla. Osuimme museolle juuri kun se oli avattu ja tietysti siellä oli kaikki Dallasin ala-astelaiset ja leikkikoululaiset myös. Päätimme ottaa sen kävelyn kaupungilla tähän väliin ja palata museolle sitten myöhemmin päivällä (jo siksikin, että säätiedote lupasi lähes 30 astetta lämpöä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten viileä museo kierros iltapäivällä saattaa tulla tarpeeseen.).



Kaupungin kirjasto. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy käytettyjen kirjojen kauppa. Harmillisesti se on auki vain pe-la, joten minä en sinne nyt pääse, vaikka kovasti olisin halunnutkin. Tyydyin ihastelemaan lasin läpi.

      Kiertelimme kaupungilla hiukan keskustan ulkopuolella. Löysimme ökyrikkaiden asuinalueen ja paikallisen kirkon leipäjonon (ei tosin samalta alueelta). Löysimme myös drive-in pankkiautomaatteja, kaupungin oman kirjojen kierrätyskaapin puistosta mutta emme yhtään kirjakauppaa (ainakaan sellaista joka olisi auki). Emme myöskään löytäneet yhtään paikallista tarjoustaloa tai muuta halpamarkettia, josta voisi ostaa vaikkapa sukkia (Nieman Marcus on paremmille ihmisille kuin me). Tosin opimme myöhemmin hotellilla karttaa tutkisessa, että olemme olleet vain väärällä suunnalla; 500m hotellilta toiseen suuntaan alkaa löytyä jos jonkinlaista markettia ja Family Dollar-liikettä..

     Kolmisen tuntia lähes päämäärätöntä kiertelyä kaupungilla, ja sitten museoon!



Minulla oli mielessä Helsingin Luonnontieteellinen Museo, mutta tämä vastasi enemmän Heurekaa. Ei silti, ihan mielenkinntoisia juttuja, varsinkin öljynporaukseen en ole ennen päässyt tutustumaan näin yksityiskohtaisesti, jännä.



Eihän tämä nyt niin kaukana olekaan.

Odotin tosiaan enemmän täytettyjä elukoita ja luita/luurankoja, mutta täällä oli aikapaljon Heureka tyyppisiä interaktiivisia osastoja, joiden aiheena mm. maailmankaikkus, evoluutio (ei olla raamattuvyöhykkeellä), ihminen, dinosaurukset, linnut. Kiinnostava oli etenkin dinot ja maailmankaikkeus (yllättävää, kaksi asiaa joista olen ollut innoissani lapsesta saakka.).
Hauskaa oli, että monet maailmankaikkeutta käsittelevät asiat oli tuoreessa muistissa, kun tuli ennen lähtöä seurattua National Geographics-kanavalta Cosmos tv-sarjaa. Onkohan sillä jotain yhteistä sen asian kanssa, että NatGeo oli tulossa kuvaamaan museon kolmanteen kerrokseen jotakin ohjelmaa varten?

Skippasimme kuitenkin maalman suurin dinosaurus-näyttelyn ja 3D-leffat, koska emme vain jaksaneet enää kiertää enempää. Mutta kaiken kaikkiaan, sen mitä jaksoimme kiertää, oli mielenkiintoista. Varsinkin lapsille tämä on huippu mesta; pääsee kokeilemaan maanjäristystä, ja rakentamaan oman linnun. Ja T-Rex on aina kiva nähdä, missäpäin maailmaa tahansa.

Näin turistin näkökulmasta, yksi museon kiinnostavimipia "nähtävyyksiä" oli ylimmän kerroksen ikkuna, josta näki läheisen moottoriten hulinaa..

     Museon jälkeen laahustimme takaisin hotellille. Kolmantena päivänä jo huomaa jaloista, että on tullut käveltyä; joka päivä 4-5 tuntia. Nenänpäätä lukuunottamatta, en ole mielestäni saanut kunnolla aurinkoa, joten rohkaistuin myös kokeilemaan hotellin allasalueen. En tosin uinut, mutta jaksoin kuitenkin puolituntia köllötellä auringossa. Jostain syystä se ei kuitenkaan näytä tarttuvan kunnolla muualle kuin naamaan. Ärsyttävää.

Ilmanala on täällä sellainen, ettei näläntunnetta tunnu tulevan ollenkaan. Viisaina aikuisina ihmisinä olemme tulleet siihen tulokseen, että on hyvä kuitenkin syödä. Eilen kokeiltu lähigrilli osoittautui niin hyväksi, että päätimme mennä sinne uudelleen. Myös grillin omistajat ilahtuivat siitä että palasimme heidän asiakkaikseen. Tänään R. otti New York Strip - pihvin ja minä menin salaatilla, koska en ollut, kuten sanottua, kovin nälkäinen. Grilled Chicken salad osoittautui kuitenkin yhtä täyttäväksi kuin pihvi ja ranskalaiset. Uh.



Etelän Vetelät suosittelee!!

Dallas season 2.

     Toinen päivä alkoi kuten ensimmäinenkin, aikaisin. Vaikka sinnittelin hereillä puoli yhdeksään illalla, heräsin tikkana jo kolmelta aamuyöstä. Sinnikkäästi päätin kuitenkin nukkua ainakin kellon soittoon, eli puoli seitsemään, ja onnistuinkin. Sitten aamupalaa ja Jerry Springer Show.

Eilen salakavala aurinko käräytti nenän, joten oli aika hankkia aurinkorasvaa. Päivän missio rakentui siis Aquariumin, stetsonin ja aurinkorasvan ympärille. Aloitimme Aquariumista, jota ensi kuulemalta voisi luulla akvaarioksi, mutta itseasiassa kyseessä on aika veikeä konsepti. Periaatteessa yhteen halliin on rakennettu viidakon eri kerrokset, latvuksista maan tasolle ja tietysti näissä elävät eläimet. Lisänä on vesiputos ja sen alla allas jossa uiskentelee sitten vedenelävät. Näitä pääsee ihastelemaan ikkunan läpi kellarista. Toki yhteensopimattomat lajit on eroteltu toisistaan.



Laiskiainen



Kroko



Arapaima kaloja.

Minusta idea oli hauska, joskin taidan olla itse kasvanut ohi näistä akvaarioista ja eläintarhoista. Ja onhan ne toisinaan myös aika ahdistavia, eläinten lisäksi katsojille. Toki monia uhanalaisia lajeja on pelastettu eläintarhoissa, mutta totta on, että ne ovat ristiriitaisia paikkoja; voiko niissä koskaan tarjota niin luonnollisen ympäristön kuin luonnossa, ja onko se kuitenkin parempi kuin kuolla vaikkapa sukupuuttoon? Mene ja tiedä, mutta tämä oli kuitenkin ihan kiva ja käymisen arvoinen, mutta on pakko tunnustaa, että Berlinin vastaava oli kyllä paljon laajempi.

     Sitten oli saatava stetsoni. Ei muuten kiirettä, mutta nenää ei ole yhtään varaa värjätä enempää. Suunta siis paikalliseen Stetsoni kauppaan (Wild Bill's Western Store). Oli siellä toki muutakin ja joudumme varmaan palaamaan sinne myöhemmin kenkien ostoaikeissa. Sain hatun ja palvelu oli amerikkalaisen ystävällistä.
Sitten vaeltelimme keskustassa ihastelemassa maisemia.

En yhtään keksi mikä tämä voi olla. Ehkä valvova silmä?

Jostain syystä keskustassa, ja kaupunkialueella muutenkaan ei ollut paljonkaan liikennettä, eikä puhettakaan mistään ruuhkista. Sen sijaan motareilla näytti olevan jatkuvasti ruuhkaa. Mihin ne ihmiset niillä moottoriteillä ovat oikein menossa? Eivät ainakaan tänne keskustan alueelle.

Löysimme myös Pharmacy:n jota luulin apteekiksi. Mikä se tietysti olikin, mutta niiden härpättimien lisäksi mitä meillä apteekissa myydään, täältä sai myös olutta ja viiniä, makeisia, pientä suolaista ja mitä nyt ihmiselle tulee mieleen että saattaisi tarvita. Hevi-osastoa en löytänyt. Täälläkin palvelu pelasi, ei tarvinnut edes yrittää näyttää eksyneeltä kun jo tultiin kysymään onhan kaikki hyvin ja miten voidaan palvella. Kaikkista kumminta oli kuitenkin itse maksaminen. Kassan virkaa toimitti itsepalvelu automaatti jolle piti maksaa, ja se puhui. Oli pelottava, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut kuin sillä maksaa, koska vartija napitti silmä tarkkana ettei mitään vilppiä pääse tapahtumaan. Näin jälkikäteen ajateltuna, se oli kyllä aika näppärä laite. Ja niin viisas, että se tiesi kysyä onko asiakkaalla omaa kassia matkassa. Nyt vaan odotellaan koska nämä löytävät tiensä Suomeen ja minun työpaikalleni.

Päivän päätteeksi kävimme nappaamassa lähiburgerista mätöt matkaan. Ja oli muuten niin isot ja herkulliset hampurilaiset, että multa jäi taas puolet syömättä (ei hätää, napostan sen sitten illan aikana pikkunälkään) ja R. ei jaksa syödä viikkoon mitään, niin jättimäinen oli cheese chili burger. (Buck's Prime).
Iloisena yllärinä siivooja oli täydentänyt kahvivarantoa ja nyt on iltakaffetkin varmistettu. Kaikki on siis hyvin näin.

Dallas, TX, Day Uno

     Herätyskello oli soimassa aamu seitsemältä. Heräsin sitä ennen, edellisenä iltana kymmeneltä, aamuyöstä kahdelta ja sitten lopulta neljältä. Outo paikka ja oudot äänet. Yläkerrassa on tömistelijöitä (vaikka ei se varmaan ole niiden vika, luulen että ne askeleet kuuluu vaikka kuinka koittaa kävellä nätisti), ja vastapäätä tuli aamuyöllä joku perhe. R. heräsi viideltä. Aamupalaa sai 6.30.
Aamupala oli periaatteessa ihan ok, kahvi oli hyvää, mehua oli ja munia ja jauhelihapihvi. Myös muroja ja vohveleita ja muffinseja (liikaa makeita juttuja, mutta jotkut ihmiset kuulemma syö makeaa jo heti aamusta, itse en syö sitä mihinkään aikaan päivästä. No joskus, mutta en yleensä.). Ensimmäisenä kultuurishokkina tuli se, että joka jumalan asia on pakattu omaan pieneen pakkaukseen. Voi, hillo, maito, maapähkinävoi, sokeri, kaikki. No leivät (?) tai ne mitkä tulkitsin leiväksi ja sellaisena söin, oli hyvää, olivat kyllä ihan ilman pakettia tarjolla. Mutta mukit ja lautaset ja välineet on kertakäyttöisiä ja menee sitten vaan suoraan roskiin kun on käytetty. (Hämmentävästi hotellihuoneen kahvinkeittimeen, johon tulee kertakäyttöisiä patruunoita, kuitenkin laitetaan ihan hotellin logoilla varustettu posliinikuppi, ja hammaspesulasit on lasia)



Keltaiset Sivut pelastaa, ei meinannut töpseli pysyä seinässä.

No, maassa maan tavalla (ja yksi aamiainen yhdessä hotellissa yhdessä kaupungissa tietenkin edustaa koko valtakunnan asiantilaa aamupalojen suhteen).

Ennen kymmentä olimme valmiit valloittamaan Dallasin jalan. Varovainen ensimmäisen päivän tavoite oli päästä viereiselle joelle, maleksia sen rantaa keskustan suuntaan ja tulla sitten äkkiä takaisin hotellille.
Eihän me edes löydetty sitä jokea. Kovasti yritimme, mutta ainoa silta mikä tiettävästi menee sen rapakon yli oli suljettu (tai kyllähän siitä moottoriteitä menee, mutta niille emme lähteneet juoksentelemaan).
Menimme sitten kaupungille.



Siellä se keskusta häämöttää, helppo on suunnistaa kun seuraa vain korkeita taloja..



Korkee on.

Maleksimme vahingossa ensin Founder Plazalle, jossa oli kaupungin "löytäjien" muistomaja ja siinä ihan vieressä oli sattumoisin John F. Kennedyn muistomerkki, ruma kuin mikä.

Founders Plaza ja mökkerö

Kennedyn muistomerkki.

Yllättäen löysimme lähistöltä myös Dealey Plazan, joka on sittemmin tullut tunnetuksi JFK:n salamurhan johdosta ja aihehan oli kyllä isosti esillä korttelin sillä kohdin. Hollilla oli myös Sixth Floor Museum, jossa esitellään Kennedyn aikakautta, salamurhaa ja sen jälkitoimia. Oli ihan kiinnostava, vaikka tälläkertaa se olin minä joka olisin ehkä voinut skipata pari näytteilleasettelua ja kiiruhtaa matkamuistomyymälään. Näyttää kuitenkin siltä, että on löytynyt museo jonka R kokee kiinnostavana.



Sixth Floor Museum



Kuudennen kerroksen ikkuna.



Onneton Elm Street, ja tällä kertaa asialla ei ollut Freddy.

Historiallisen kierroksen jälkeen harhailimme Akvaarion suuntaan, mutta päätimme vierailla siellä joku toinen päivä. Jäimme kuitenkin edustalle evästämään ja siihen jäi myös lompakkoni kun läksimme jatkamaan matkaa. Hauskasti huomasin unohduksen vasta matkan päästä ja oli muuten kuuma hölkötellä takaisin tarkistamaan josko se vielä olisi siellä. No oli, ja sisältökin tallessa. Täytynee pitää siitä parempaa huolta..

Lopuksi köpöttelimme kaupan kautta hotlalle lepäilemään. Huomaamatta on tullut vähän rusketustakin, tai punoitusta. Huomenna täytynee ostaa aurinkorasvaa..



Katutaidetta.