Aamiainen Albuquerquessa

Koska ruoka, ja aamiaiset yleensä on lähellä sydäntäni, seuraa matkan toinen aamiaispäivitys.
En ota kantaa sisältöön nyt sen enempää kuin mainitsemalla, että paistetut perunat oli ihan kiva lisä. Muutenhan tuo tarjonta on kohtalaisen samanlaista joka paikassa, muutamia pieniä variaatioita mutta kyllähän näistä nyt nälkä lähtee.
Vaan nyt oli aamiaisella Albuquerquen Hotel Blue:ssa yllätys: Pestävät astiat!!
WoopWoop!!
Ei tarvitse heittää kaikkia astioita käytön jälkeen roskiin, vaan joku oikeesti pesee ne ja sitten ne käytetään uudelleen. Erityismahtavaa!
Toki tarjolla oli myös kertisvaihtoehdot, mutta onhan tämä nyt selkeä parannus aikaisempaan.

Etelän Vetelät ja luonto kiittää!

Ei nyt ihan porsliinia, mutta hei! Parempi näinkin!

P.S. Ettei jäisi vain perisuomalaiseksi kitinäksi, olen muistanut antaa palautetta myös hotelleille ja asiallisesti maininnut kertakäyttöastioista ja kierrättämisestä yleensä. Ja kehunut kun on ollut aihetta, eli nyt.

Aamiainen Dallasissa

Se on ystävät taas aika alkaa arvostella aamiaisia.
Luin ennen matkalle lähtöä Juha Itkosen kirjan Minun Amerikkani, jossa hän osasi mainiosti kuvailla tuntemuksiani ensimmäisen matkan ensimmäisellä aamupalalla. Jotenkin niin, ettei sellaista moskaa saisi ihmisille edes syöttää.

No, nyt on sama hotelli kuin ihan ekallakin kerralla, joten pääsen tekemään vertailevaa tutkimusta.

 Kuten kuvassa näkyy, on tarjolla pullotettua vettä, appelsiinimehua (myös muita makuja löytyy koneesta), kahvia (ei maistu hirveen hyvälle, mutta juon kun en muutakaan saa), banaani, valmispuuro (sellainen pussi missä ei ole mitään makuja, pelkkää puuroa vaan) ja puuroon sai muuten lisäksi vielä rusinoita, kuivattuja kirsikoita ja kuivattuja karpaloita; näitä ei ollut viime kerralla. Lautaselle valikoitui pekonia, jauhelihapihvi, kananmuna (vaikka se näyttääkin keltaiselta pihviltä) ja peruna-sipulisekoitus pihvi.
Lisäksi oli toki tarjolla jos jonkinlaista leipää, baagelia, muffinia ja sellaista erikoista aamiaissämpylää, joka on jauhoista mujua ja sitä tarjotaan joka paikassa aamiaisSÄMPYLÄNÄ?! Minusta se on kakkunen, murukakku jonka väliin voi tunkea pihvin. Kuten arvata saattaa, nämä jätin ottamatta. Kaiken kaikkiaan siis ihan mainio aamiainen näistä oli kuitenkin mahdollista itselleen rakentaa, ja puuron sekaan sotkettavat kuivatut marjat/hedelmät vähän kompensoi sitä, ettei tarjolla oikeestaan ollut mitään tuoretta. Paitsi hei banaani tietty!

Aamiainen siis ok, annan arvosanaksi kuitenkin 7 jos asteikko on 1-10.

Se mikä tässä vähän kiristää ja kuvastakin varmaan näkyy, on tuo kertakäyttöastioiden valtaisa suosiminen. Hotellihuoneessa oli toki mukit ihan posliinia (ja senhän saa toki kantaa mukanaan muuten tonne aamiaisellekin), mutta muistaakseni tämä onkin ainoa hotelli jossa sellaisia mukeja on. Muuten ne on huoneessakin keitettävää kahvia varten kertakäyttöiset.
Jännä yhteensattuma: päivän lehdessä, joka näkyy myös tuossa kuvassa, kerrottiin juuri siitä, kuinka muovijäte on vähentynyt yhdysvaltalisessa kierrätysjärjestelmässä. Jäi vähän epäselväksi, että eikö ihmiset kierrätä sitä tarpeeksi, vai onko sen käyttö niin merkittävästi vähentynyt. Jälkimmäinenhän olisi toki mahtava asia, mutta epäilen vahvasti.
Ehkä alan kantaa omia astioita mukana. Omat kauppakassithan mulla on täälläkin mukana (koska miksi ei olisi!?!!), ja se herättää ainakin suurimmassa osassa kaupan kassalla ostoksiani työkseen pakkaavassa ihmisessä positiivisen reaktion. Uskon, että jos vaan täälläkin tehtäisiin niin hienoja kangaskasseja kuin meillä Suomessa, niin ihmiset käyttäisivät niitä enemmän =)

Joskus voi herkutella.

Tässä vielä bonuksena kuva lentokenttäaamiaisesta. Herkku on Lontoon Heathrow:lta. Kehoitan katsomaan erityisesti noita kahvimukeja; hienot!

Oli namia, vaikka sienet jätinkin syömättä. En vaan pysty. Sorry.

Mitä reissu maksoi?

Lentoliput:

En ollut mitenkään hirmuisen ajoissa, joulun jälkeen vasta aloin tutkia vaihtoehtoja (koska ei oltu sitä ennen ihan varmoja mihin ollaan menossa). Yllättäen halvimmat liput ei löytyneetkään erilaisten hintaa vertailevien sivustojen kautta, vaan ihan suoraan British Airways:in sivuilta. Toki, jossain olisi ollut varmasti vielä halvemmalla, mutta nämä tuli nyt otettua.
Yhdellä välilaskulla, lähdettäessä Lontoossa ja takaisin tullessa New York:issa.
Kaksi ihmistä lensi edes takaisin hintaan 1350€.

Auto:

Auto vuokrattiin Aviksen kautta. Netissä tein varauksen ja sitten vain noudettiin se paikanpäältä. Keskikokoinen otettiin, vaikka olisihan se ollut siistiä ajaa sellaisella superisolla maasturilla. Emme ottaneet autoa suoraan lentokentältä ja palautimme sen samaan paikkaan mistä haimmekin, joten vältyimme kaikilta ylimääräisiltä maksuilta joita tulee jos vuokraa suoraan lentokentältä (älkää kysykö, en oikeen ymmärtänyt tätä) tai jos jättää auton jonnekin muualle (koska se täytyy kuitenki palauttaa lähtöpisteeseen ja se maksaa).
Väittivät että maksaa $10/päivä lisää, jos autoa ajaa useampi kuin yksi henkilö. En tiedä kuinka tarkkoja ovat tämän kanssa, me saimme sen maksutta koska olemme "naimisissa" (muutamaan otteeseen täällä ihmettelivät miksi emme ole ja miksi nainen maksaa ravintolassa laskun. Olivat myös huolissaa siitä, kun euroopassa ei enää uskota Jumalaan eikä avioliittoon.).
Auto oli meillä 24 päivää ja maksoi 776€.

Bensa taas ei maksa täällä mitään (itseasiassa, diesel on kalliimpaa). Keskimäärin gallona (n.3,8L) maksoi $3,49, halvimmillaan $3,20 ja kalleimmillaan $3,99.
Ajoimme yhteensä 3784 mailia (6090km) ja bensaa kului 606 litraa. Silti se tuli maksamaan vain 394€.
Auto kulutti satasella vähän vajaa 10 litraa.

Asuminen:

Ei asuttu missään rupumajoissa, mutta ei myöskään ökyilty hienoissa hotelleissa.
Vanhana Venäjän kävijänä (just) minä tietysti nukkuisin vaikka puiston penkillä, koska minulle tärkeämpää on säästetyt eurot kuin hyvät yöunet. R:llä tämä tärkeysjärjestys on päinvastainen, joten sen mukaan sitten mentiin.
Tavoite oli yöpyä keskimäärin 50€/yö. Ihan mahdollinen tämä tavoite on, mutta olisi vaatinut aika paljon tutkivaa taustatyötä (mehän ei varattu kuin ensimmäinen Dallasin hotelli etukäteen suomesta, ja loput sitten aina sitä mukaan kun keksittiin mihin ollaan seuraavaksi menossa.) ja monesti sijainti olisi ollut sellainen, että nähtävyyksiin ja kaupunkien keskustoihin olisi täytynyt ajaa autolla. Me taas halusimme olla erilaisia ja kävellä.

Suurimpaan osaan hotlista kuului aamiainen, vain Grand Canyonilla ja El Pasossa ei aamiaista hotellilla ollut tai siitä joutui erikseen maksamaan. Myös muut mukavuudet, kuten oma vessa ja wifi oli saatava.

Ruoka:

Ensin sananen aamiaisista: Vain kalliimmissa hotelleissa saa kunnon aamiaista. Muutama sellainen keskihintainen sattui meidänkin kohdalle, joissa oli oma ravintola ja siten aamiainenkin pohjoisen ihmiselle sopivaa. Muuten tarjolla on paahtoleipää ja sen päälle joko hilloa tai maapähkinävoita, erilaisia pullia ja sokerilla kuorrutettuja muroja. Joskus saattoi saada hedelmän tai paistettua kanamunaa ja jauhelihanakkeja. Ja kerran löysin valmispuuropussin (sellaisen jossa ei ollut muuta kuin sitä puuroa, ei siis kaikkia kivoja sokeria tihkuvia mausteita).
En ole hirveen kranttu, enkä noudata mitään ruokavaliota, mutta makea ei uppoa minuun mihinkään aikaan päivästä, enkä mielelläni syö leipää jos voin sitä välttää. Pääasia lienee, ettei kuoltu nälkään.

Mitään kokkailuja ei päästy kokeilemaan, koska hotelleissa ei mikroa kummempaa kokkauskalustoa ole, joten söimme ulkona (pari kertaa vedettiin nuudeliöverit hotellihuoneessa). Emme myöskään käyneet yhdessäkään pikaruokaravintolassa (olisi ehkä kokeeksi pitänyt), vaan ihan tavallisissa lounasravintoloissa tai sitten sellaisissa missä oli baari samassa.
Kallein oli eräs pihvipaikka, jossa saimme aikaan $130 laskun, tippeineen.

Keskimäärin ravintolakeikan hinta oli $30 tippeineen, muutama hienostelu paikka nostaa hintaa, mutta toisaalta; jos olenkin valmis nukkumaan katuojassa niin haluan ainakin syödä!!
Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon erilaista laatua tarjolla. Ei oikeastaan tullut edes mieleen mitkään mäkkärit sun muut; kyllä vaikkapa mexikolainen lautanen, pavuilla, chilillä, valitsemallasi lihalla, salaatilla ja tacoilla päihittää moiset sata-nolla. Varsinkin kun saa itsetehtyä salsaa kyytipojaksi. Nam.
Sain mielettömän ahaa-elämyksen salaateista ja ensimmäisen kerran ymmärsin miksi siitä avokadosta vouhotetaan.. olen ilmeisesti ostanut itse joko raakaa tai ylikypsää avokadoa, koska se on maistunut aina aivan hirvittävälle.

Ilahduttavaa on myös se, ettei tässä maassa pääse tulemaan nälkä (mikäli siis on rahaa maksaa siitä ruoasta). Ihan joka kulmalla on ravintola, aika monissa jopa kaksi. Ja ihan varmasti jokaiseen makuun löytyy jotain. Ennemminkin niin, että tulee runsauden pula.
Mutta kyllä vain on syöminen yksi matkustamisen parhaista anneista!

Lennot: 1350€
ESTA: 14€/hlö
Auto: 776€
Bensat: 394€
Ajokortti: 24€
Asuminen: 2405€
Ruoka (ravintoloissa): n.1300€

Santa Fe to Albuquerque (28.4.14.)

     Aamusta taas aikaisin liikkeellä. Aamupalalla oli keitettyjä kananmunia, Jee! Laitoimme niitä viimeisten ruikkarisiivujen päälle kera eilen kaupasta ostetun juuston. Oli hyvää.
Santa Fe:n ja Albuquerque:n välillä on matkaa noin tunti interstate:a pitkin, joten päätimme kiertää ihan huvin vuoksi Los Alamos:in kautta. Saatiin ainakin pari tuntia ajoaikaa lisää. Los Alamos:in emme tosin koskaan päässeet, kun viehdyimme ajelemaan pikkuisia vuoristoteitä.

(Heille jotka haluavat mennnä paikanpäälle, yksinkertaiset ohjeet: Santa Fe:stä pohjiseen highway 84:sta pitkin, kunnes tulee kyltit Los Alamos, tielle 503 west. Sitä sitten suoraan kunnes tulee kyltit White Rock ja tien numero 4. Tämä kiertelee sen parituntia vuoristossa ja liittyy lopulta tiehen 550 joka aikanaan liittyy interstate 25 ja saapuu Albuquerque:en. Hyvää matkaa!! Ottakaa kamera mukaan ja katsokaa että on vuodenaikaan sopivat varusteet (matkalla on muuten luontopolkuja, jotka amerikan malliin on varmaan aika pitkiä, joten ei muuta kun retkeilemään).)

Maisemat heittäytyivät kunnolla vuoristoisiksi! Edes Santa Fe:hen saapuessa ei ollut tämän kaltaisia mäkiä. Huikeeta! Ajelimme varmaan sen kaksi tuntia kälyistä vuoristotietä pitkin, väillä kävimme melkein kolmen kilometrin korkeudessa ja näytti huolestuttavasti siltä, että alkaa sataa lunta. Ei alkanut, onneksi, meillä on kesärenkaat.

Aivan huikeita maisemia, joita en millään saa kameralla ikuistettua niin hyvin kuin ne on syöpyneet takaraivooni tämän päivän jälkeen. Ensin nämä korkeat vuoristotiet ja sitten ne pikkukaupungit siellä vuorien välissä. Ja kun laskeuduttiin vähän alemmas, niin tuli se punainen maa-aines näkyviin. Oli hieno ja suositeltava kiertoreitti, parempi kuin suora tie tunnissa seuraavaan kaupunkiin. Wau!

Ja kun pääsimme Albuquerque:en, marssimme museoon johon olin jo etukäteen päättänyt haluta. Ja olipas se museo! Käärmeitä ja hämähäkkejä, skorppari ja liskoja. Eikä pelkästään eläimet, vaan ihan kaikkea kamaa mikä vaan suinkin liittyy käärmeisiin; olutpulloja, rekisterikilpiä.. Kirjoja ja videoesityksiä. Ja tietysti matkamuistomyymälä. Aivan mieletön, olen vieläkin innoissani tästä. Jos vaan ikinä olette huudeilla, niin käykää! Eikä vähiten rennon ja hauskan omistajan takia.

Viileästä ilmasta (viileämmästä mihin olemme tottuneet) huolimatta oikein mainio päivä. Nähty taas paljon sellaista mitä ei kotosuomessa näe. Ja hiukan taas suunniteltu uutta matkaa, nyt ostamani Route 66 kirjan ansiosta..
Huomenna alkaa matka Grand Canyonille!

Santa Fe (27.4.14.)

     Koska oli sunnuntai ja hengailupäivä, heräsimme vasta kahdeksalta. Continental breakfest ei muuten ole täällä sitä mitä luulen sen olevan; vaan edelleen vohveleita ja niitä makeita kakkusia ja rinkuloita joihin voi tietysti laittaa voita, mutta muuta päällepantavaa ei ollut. Tosin tulimme aamiaiselle niin myöhään, että ne oli ehkä jo syöty.

Ja sitten kävellen kaupungille (jotain viitisen kilsaa oli hotlalta kaupungin keskustaan, perussetti siis). Ilma oli aamusta oikeastaan ihan mukava, vaikka pieniä räntähiutaleita leijaillikin ilmassa, ei ollut liian kuuma kävellä. Jospa tuuli olisi vielä hiukan lauhtunut (vaikka ei ollutkaan niin kova kuin eilen), olisi ollut täydellinen lenkkikeli.


Ihana vuoristo maisema.

Enpä kotoa lähtiessä arvannut, että kaipaisin tällä reissulla kaulahuivia ja lapasia, mutta niin vain kaipasin. Ja koska oli sunnuntai, niin eihän juuri mikään paikka ole auki ennen puoltapäivää. Satuimme kuitenkin löytämään pienen kulmakahvilan joka oli auki ja päästiin lämmittelemään käsiä kahvimukin kylkeen. Paikka haiskahti hipstereiltä (missä ei sinänsä ole mitään vikaa, me ei vaan ehkä sulauduta joukkoon), mutta siellä oli myynnissä LP-levyjä ja kirjoja; käytettyjä tietenkin. Löysin yhden Navajo:jen historiaa käsittelevän opuksen.



Katutaidetta



Vanhan kaupungin keskustori ja taustalla katoksen alla Intiaanit ovat myymässä koruja ja astioita.

Intiaanitorin takia halusin keskustaan vaeltaa ja löytyihän se. Olisin ollut toki kiinnostunut myös muusta käsityöstä kuin koruista, vaikkapa lapasista ja peitteistä. Ostin kuitenkin yhdet korut, joissa oli symboli Kokopelli. En tiedä kuinka hyvä ostos se oli symbolin kannalta, netistä lötyy hieman ristiriitaista informaatiota (en tajunnut kysyä asiantuntijalta).



Sää oli aika vaihteleva; ensin paistoi aurinko, sitten tuli niskaan raekuuro ja hetken päästä taas paistoi aurinko.

Yht'äkkisen raekuuron ajaksi istuimme ravintolan lämmitetylle terssille syömään lounasta ja sitten kiertelimme hieman lisää lähikaupoissa. Paljon erilaista Intiaani tavaraa; taidetta, käsitöitä, koruja. Ja hintahaitari halvast sika kalliiseen. Kaupoissa oli vaan hankalaa tietää, että milloin oli oikeasti kyse käsin tehdystä tuotteesta (tosin hinta sen aika hyvin paljastaa) ja hauskaa oli sekin, että suurin osa kaupoista oli kalpeanaamojen omistuksessa, alkuperäisasukkaat myivät tavaroitaan torilla katoksen alla.
Vaikka niinhän se on ollut jo aikanaan; intiaanit tulivat hieromaan vaihtokauppoja valkkareiden kanssa, jotka sitten myivät saamansa tuotteet hyvällä hinnalla eteenpäin. Mikäs siinä.

Hiljaiseltahan tuo kylä kuitenkin vaikutti. Ehkä kesällä siellä on enemmän menoa ja meininkiä ja itseasiassa monia tapahtumia näytti olevan silloin. Nyt ei oikein sää suosinut matkailijoita.
Tosin olemme jo tässä tämän reissun aikana muutamaan otteeseen ehtineet suunnitella tulevia reissuja, joten jos vaikka sitten paremmalla onnella ensikerralla..

Dallas, TX, Day Uno

     Herätyskello oli soimassa aamu seitsemältä. Heräsin sitä ennen, edellisenä iltana kymmeneltä, aamuyöstä kahdelta ja sitten lopulta neljältä. Outo paikka ja oudot äänet. Yläkerrassa on tömistelijöitä (vaikka ei se varmaan ole niiden vika, luulen että ne askeleet kuuluu vaikka kuinka koittaa kävellä nätisti), ja vastapäätä tuli aamuyöllä joku perhe. R. heräsi viideltä. Aamupalaa sai 6.30.
Aamupala oli periaatteessa ihan ok, kahvi oli hyvää, mehua oli ja munia ja jauhelihapihvi. Myös muroja ja vohveleita ja muffinseja (liikaa makeita juttuja, mutta jotkut ihmiset kuulemma syö makeaa jo heti aamusta, itse en syö sitä mihinkään aikaan päivästä. No joskus, mutta en yleensä.). Ensimmäisenä kultuurishokkina tuli se, että joka jumalan asia on pakattu omaan pieneen pakkaukseen. Voi, hillo, maito, maapähkinävoi, sokeri, kaikki. No leivät (?) tai ne mitkä tulkitsin leiväksi ja sellaisena söin, oli hyvää, olivat kyllä ihan ilman pakettia tarjolla. Mutta mukit ja lautaset ja välineet on kertakäyttöisiä ja menee sitten vaan suoraan roskiin kun on käytetty. (Hämmentävästi hotellihuoneen kahvinkeittimeen, johon tulee kertakäyttöisiä patruunoita, kuitenkin laitetaan ihan hotellin logoilla varustettu posliinikuppi, ja hammaspesulasit on lasia)



Keltaiset Sivut pelastaa, ei meinannut töpseli pysyä seinässä.

No, maassa maan tavalla (ja yksi aamiainen yhdessä hotellissa yhdessä kaupungissa tietenkin edustaa koko valtakunnan asiantilaa aamupalojen suhteen).

Ennen kymmentä olimme valmiit valloittamaan Dallasin jalan. Varovainen ensimmäisen päivän tavoite oli päästä viereiselle joelle, maleksia sen rantaa keskustan suuntaan ja tulla sitten äkkiä takaisin hotellille.
Eihän me edes löydetty sitä jokea. Kovasti yritimme, mutta ainoa silta mikä tiettävästi menee sen rapakon yli oli suljettu (tai kyllähän siitä moottoriteitä menee, mutta niille emme lähteneet juoksentelemaan).
Menimme sitten kaupungille.



Siellä se keskusta häämöttää, helppo on suunnistaa kun seuraa vain korkeita taloja..



Korkee on.

Maleksimme vahingossa ensin Founder Plazalle, jossa oli kaupungin "löytäjien" muistomaja ja siinä ihan vieressä oli sattumoisin John F. Kennedyn muistomerkki, ruma kuin mikä.

Founders Plaza ja mökkerö

Kennedyn muistomerkki.

Yllättäen löysimme lähistöltä myös Dealey Plazan, joka on sittemmin tullut tunnetuksi JFK:n salamurhan johdosta ja aihehan oli kyllä isosti esillä korttelin sillä kohdin. Hollilla oli myös Sixth Floor Museum, jossa esitellään Kennedyn aikakautta, salamurhaa ja sen jälkitoimia. Oli ihan kiinnostava, vaikka tälläkertaa se olin minä joka olisin ehkä voinut skipata pari näytteilleasettelua ja kiiruhtaa matkamuistomyymälään. Näyttää kuitenkin siltä, että on löytynyt museo jonka R kokee kiinnostavana.



Sixth Floor Museum



Kuudennen kerroksen ikkuna.



Onneton Elm Street, ja tällä kertaa asialla ei ollut Freddy.

Historiallisen kierroksen jälkeen harhailimme Akvaarion suuntaan, mutta päätimme vierailla siellä joku toinen päivä. Jäimme kuitenkin edustalle evästämään ja siihen jäi myös lompakkoni kun läksimme jatkamaan matkaa. Hauskasti huomasin unohduksen vasta matkan päästä ja oli muuten kuuma hölkötellä takaisin tarkistamaan josko se vielä olisi siellä. No oli, ja sisältökin tallessa. Täytynee pitää siitä parempaa huolta..

Lopuksi köpöttelimme kaupan kautta hotlalle lepäilemään. Huomaamatta on tullut vähän rusketustakin, tai punoitusta. Huomenna täytynee ostaa aurinkorasvaa..



Katutaidetta.