Death Valley

Death Valley National Park on Yhdysvaltain suurin luonnonpuisto. Se on myös Yhdysvaltain kuivin ja kuumin paikka ja siellä sijaitsee pohjoisen pallonpuoliskon toisiksi matalin kohta, Badwater Basin 282 feet (86m) merenpinnan alapuolella.
Noin 95% luonnonpuiston pinta-alasta (n. 13 650 neliökilometriä) on koskematonta luontoa.
Luonnonpuisto statuksen Death Valley on saanut vasta 1994, sitä ennen, vuodesta 1933 se on ollut "vain" kansallismonumentti tai -aarre, kummin vain paremmalta kuulostaa =)
Kansallispuistoihin ei pääse ihan noin vaan, pitää maksaa "sisäänpääsymaksu", yleensä $20/auto. Mepä ollaan ahkeria tänä vuonna ja aiotaan käydä ainakin viidessä kansallispuistossa, joten ostimme vuoden passin kaikkiin Yhdysvaltain kansallispuistoihin $80 (harmillisesti siihen tulee allekirjoitukset, joten korttia on hankala lainata tai antaa eteenpäin tarvitsevalle, vaikka tietysti jos eivät tarkistele henkkareita korttia näyttäessä. Tutkitaan tilannetta.).



Ensin mentiin kraaterille.



Siitä, n.152m alespäin.



R. kurkkaa reunan yli.

Meillähän kun on tuollainen tavallinen auto, niin sillähän ei Death Valley:sa ihan joka paikkaan pääse. Oikeastaan, pääsee vaan muutamaan paikkaan. Jos haluaa koluta koko puiston kannattaa tulla Jeep:llä tai vastaavalla; suurin osa teistä on hiekkateitä ja niistäkin monet sellaisia mitkä vaativat korkean maavaran tai offroad auton. Jos sellaista ei satu olemaan, niin niitäkin voi vuokrata puistosta. Ja kannattaakin; näkee enemmän ja siistimpiä mestoja (tai näin kuvittelen, mehän ei moista vuokrattu vaan käytiin nuo tavallisella autolla ajettavat mestat läpi, ihan riittävästi tällaisille semiseikkailijoille).

Ensiksi siis Ubehebe kraaterille. En tiennyt mitä odottaa, mutta en ainakaan tälläista. Aika siisti! Ja koska alas meni polku, menimme mekin.
Ja kyllähän alas menee, ylöspäin olikin sitten vähän raskaampi tulla. Kunnon aamutreeni heti alkuun.



Reippaana kohti kraaterin pohjaa.



Puolivälissä matkaa, huomaa polun alapäässä kolme pistettä, siellä on ihmisiä.



Elämää kraaterin pohjalla.

Ja sitten pitäisi päästä takaisin ylös.



Ja taas puolivälin kuva.

Yllättäen välimatkat ovat aika pitkiä täällä. Huristelimme seuraavaksi Yhdysvaltain matalimpaan kohtaan ja matkaa tälle välille kertyi 117km. Tälle matkalle osui vain muutama normiautolla käytävä reitti ja saman verran maastoautolla mentäviä, joten nähtävyydet puistossa eivät varsinaisesti ole kovin lähekkäin. Tarkoittaa siis sitä, että koko päivä menee, vaikka kävisi vain muutamassa paikassa; ajamista tulee paljon.
Vinkki: ei kannata tankata puistossa jos ei ole ihan pakko, esim. Beatty:sa jossa yövyimme bensa oli kaksi taalaa halvempaa. Ja muutenkin Nevadan puolella itseasiassa näyttäisi olevan edullisempaa polttoainetta kuin Kaliforniassa. Mutta jos ei tarvii kauheesti tankkailla, niin sitten säästö ei liene suuri, ts. ei maksa vaivaa ajella halvemman bensan perässä, me tankataan joka päivä joten olen alkanut sniiduilla hinnoista.

Badwater Basin on saanut nimensä seuraavasti: Herra joka hevosineen ja aaseineen aikoinaan kierteli pitkin laaksoa ja kartoitti paikkoja, löysi täältä vettä. Hän ajatteli tämän hyväksi paikasi juottaa eläimet, mutta huomasi pian, ettei vesi kelpaa hänen hevosilleen. Hän merkkasi karttaan että tällä paikalla on huona vettä ja nimi jäi sitten pysyväksi. Myöhemmin selvisi, ettei vedessä varsinaisesti mitään vikaa ole, se vain on niin suolaista, ettei sitä siksi halua eläimetkään juoda.
Ja suolaahan tuolla riitti. Ruokasuolaa muuten.



Keskellä kuvaa, tuolla vuoren seinässä, näkyy pieni piste..



..tämä kyltti on se piste. Ihan vaan että muodostuu äly siitä merenpinnan alapuolella olemisesta.

Kansallispuistohan on täynnä polkuja joita voi lähteä tutkimaan ihan ilman autoakin. Jos ei tullut Jeep:iä mukaan, voi aina mennä omin jaloin. Ja kannattaakin, jos näkymät säväyttää. Suosittelen myös varaamaan aikaa, jos haluaa käpötellä puistossa (ja menemistä aamulla tai illalla, vaikka on pilvistä, päivällä on kuuma (n. 34astetta) alhaalla laaksossa. Vaikka on vasta huhtikuun loppu!), pikku patikasta voi kehkeytä päivän retki, jos hyvin käy.
Muista myös patikkaohjeet:

Natural Bridge



Pisteet tuolla polulla on ihmisiä, päätettiin kiivetä vähän omatoimisesti vuorelle..



Suuri vuorikiipeilijä tähyää uusia huippuja valloitettavaksi.

Meillä ei ihan päivän retkiksi mennyt. Analysoin juuri tänään, että me sanotaan olevamme niitä matkustajia, jotka käy vähän nähtävyyksillä kuvaamassa (mieluiten silloin kun siellä ei ole kovin paljon muita ihmisiä) ja sitten ajaa huristetaan seuraavaan nähtävyyteen. Mutta oikeesti me myös aina löydetään joku polku jota kiivetä vuorelle tai laskeutua kraaterin pohjalle. Tässä ei ole mitään ongelmaa niin kauan, kun varusteet riittää. Nyt oli onneksi kenkäpolitiikka kohdillaan (muutamia vuosia sitten Helvetinjärven kansallispuistoon mentiin korkokengissä, tai siis minä menin, R:llä oli kävelykengät.)
Ehkä joku päivä opimme vielä varustamaan itsemme kunnolla.

Kun on koko päivän kierrellyt ympäriinsä kohtuu lämpimässä ilmastossa ja ottanut kuvia kivistä, niin maistuu kuulkaa burgeri hyvälle. Puolessa välissä puistoa on Furnace Creek Ranch joka on perusturisti mesta, mutta ihan jees jos on nälkä. Ja oli siellä live musiikkiakin, joten mikäs siinä.
Yöksi ajoimme takaisin Beatty:n.

Koska majapaikassamme oli kummallinen kahvinkeitin, josta emme onnistuneet saamaan kahvin makuista kahvia, päätimme ratkaista tilanteen menemällä aamiaiselle pieneen kulmakuppilaan. Sisustus oli ihan 50-luvun amerikkaa ja ruoka ihan mahtavan hyvää, mutta kahvi oli ihan yhtä laihaa kuin hotellihuoneessakin. Hyvä ruoka - parempi mieli, ei annettu kahviasian haitata vaan suunnistettiin kohti uusia seikkailuja.
Kansallispuistoon vielä sen verran, että päästään Dantes View:le, josta näkee siis samalla kertaa puiston matalimman kohdan (badwater Basin -85,5m) sekä korkeimman vuoren huipun (Telescope Peak 3368m) ja sitten suunta kohti Las Vegasia (taas).
Mutta ensin se näköala.



Tien alussa luki, että viimeiset 1/4 mailia on 15% nousua, piti varmaan paikkansa.



Ja taas mä olen reunalla.



Kuvan keskivaiheilla näkyy tuo valkoinen juova, hieman M-kirjaimen näköinen. Se on se matalin kohta.

Uskotteko jos sanon, että pelkään enemmän talon katolla kuin jyrkänteen reunalla? Johtuen varmaan siitä, että tässäkin kun ollaan n. 1,6km korkeudessa on mittasuhteet jo hämärtynyt sen verran, ettei oikeestaan tajuakaan kuinka korkealla on.



Meikäläinen lähtee seikkailemaan.



Seuraavalle nyppylälle. Polku olisi vielä jatkunut siitäkin eteenpäin. Tuo nousu takaisin on muuten just niin jyrkkä miltä se näyttää.

 Tämä oli se hetki, kun olis kannattanut varata enemmän aikaa, kunnon eväät ja vähemmän siistit vaatteet. Jotenkin ajattelin, ettei täällä ole kuin tuo näköalatasanne ja siitä pari kuvaa räpsäistään ja sitten pois. No, polkua vuoren viertä ja huippuakin pitkin olisi jatkunut parkkipaikalta molempiin suuntiin varmaan juuri niin pitkälti kuin olisi halunnut kävellä.
Kompromissina käveltiin vähän molempiin suuntiin.



Ja ylös!

Viimeinen osuus oli muuten hauska ajaa, koska mutkat.

Sellainen Death Valley reissu tällä kertaa. Seuraavalla kerralla voisi tulla patikkavehkeiden kanssa.

P**KA päivä. Vai oliko sittenkään?



Tällä mennään tänä vuonna.

Olihan operaatio auton kanssa.
Viime vuonna käytimme Avista. Se oli hyvä, kaikki toimi ja palvelu oli asiallista (vai johtuiko siitä että oltiin Texasissa?).
Jostain käsittämättömästä syystä päätimme kuitenkin tänä vuonna heittäytyä kokeellisiksi ja varasimme auton Hertz:in kautta. Sai oikein alennustakin kun on autoliiton jäsen ja kaikkea.
No, koska Aviksella ilmoitettuun hintaan kuuluu kaikki, siis myös auton vakuutukset (ihmiset pitää vakuuttaa erikseen, mutta siihen riittää kunnollinen matkavakuutus), niin OLETIN että näin on myös Hertz:llä.
Ensimmäinen virhe.
Ei kuulu. Pitää maksaa lisää. Ja nehän muuten maksaa. Annettuun hintaan pompsahti sellaiset $500 lisäkuluja. Tässä vaiheessa pitäisi sanoa kiitos, mutta ei kiitos ja kävellä siihen edellispäivänä bongattuun Aviksen liikkeeseen.
Toinen virhe.
Ei kävelty. Otettiin minimaalisin auton vakuutus ja toivotaan etten aja kenenkään yli tai muuten aiheuta onnettomuutta, koska sitten en ainakaan pääse täältä ikinä kotiin.

Ensimmäiset mailit vitutti kuin liito-oravaa hakkuuaukeella, mutta sitten ei auttanut todeta kuin että paskan myivät ja menin vielä tyhmä ostamaan ja jatkaa matkaa. Minkäs sille enää. Sitäpaitsi, itsehän olin urpo; ei pidä olettaa ja jos kauppa ei miellytä sieltä kävellään ulos. Ehkä suurin ärsytys olikin siinä että itse on niin tyhmä (se taitaa muuten olla yleisin ärsytyksen aiheeni, pitäisiköhän sille tehdä jotain? Viisastua kenties?)

Vaan sitten tankkaamaan. Koska tässä vuokrausfirmassa on tapana luovuttaa auto puolella tankilla, oli ensimmäinen projekti etsiä huoltoasema. No, tämähän nyt oli jo tuttua kauraa; koska maksan käteisellä ensin kävellään tiskille ja kerrotaan missä pumpulla ollaan, sitten arvataan paljonko mahtaa tankkiin mennä ja maksetaan se etukäteen. Sitten tankataan ja lopuksi haetaan vaihtorahat kassalta, koska arvasit kuitenkin ihan väärin ja maksoit liikaa.
Lisäkivaa saa siitä, jos läikyttää pistoolista bensaa housunlahkeille. On rattoisa tunnelma loppumatkan kun autossa leijuu bensanhaju. Jutut oli sen mukaisia.



Korkeuksista laskeudumme laaksoon.

Suoraa tietä, suoraa tietä, mäkiä on matkanvarrella.



Etsi kuvasta F-16

 Vaan eihän sitä ihminen voi olla kauan mörököllinä, kun on niin kauniit maisemat. Aurinko paistaa, ei ristin sielua missään, suora ja paikoitellen hyväkuntoinen tie ajettavana, hävittäjät lentää seurana laaksossa eikä edes onnistuttu eksymään.
Turhaa kitinää autosta, se on jo unohdettu.




Motorhome:lla kohti korkeuksia.



Ylöspäin.



Ja sitten alas.

Ajelimme siis Death Valleyn läpi majapaikkaan Beatty:n.
Muutama huomio luonnonpuistoon saapumisesta:
Tulimme Kalifornian puolelta ja näköjään vuorien yli (näin paljon sitä karttaa oli taas katsottu). Nousimme 4956ft (eli 1510m) aika lyhyellä matkalla. Tienvarsikyltit kehoittivat laittamaan ilmastoinnin pois päältä, ettei moottori kuumene autosta liikaa. Vastaavasti alas tullessa, merenpinnan tasalle ja allekin,  haasteena oli vauhti; jarrun päällä ei voi kokoajan seistä, mutta täysiäkään ei voi alaspäin tulla. Onneksi liikennettä ei kuitenkaan ole niin paljon, että voi ihan rauhassa jarrutella kuten parhaaksi näkee ja kiireiset menee sitten ohi. Hauskaa, eipä ole tällaisia tarvinut ennen ajellessa mietiskellä.
9% nousu tai lasku ei sitten olekaan mikään ihan pikkujuttu, niinkuin aluksi tuntui.

Löysimme perille varattuun majapaikkaan. Saimme lähikaupasta ruokaa ja törkeen halpaa bensaa ($2,69 gallonalta eli 0,65€ litra) ja hyvää palvelua, joten lopulta kaikki oli oikeestaan aika hyvin.
Seuraavaksi sitten itse kansallispuistoon.

P.S. Olen kehittänyt itselleni harrastuksen: viime vuonna keräsin rekkareita, nyt kerään quartereita ($0,25). Niissä on nyt joku juhlahommeli tai vastaava, kun jokaisesta osavaltiosta on oma rahansa painettu, ja muutamasta nähtävyydestä (mm. Grand Canyon). Kymmenen osavaltiota olen jo saanut kerättyä, eli 40 enää jäljellä =)

Los Angeles

   Los Angeles, eli Pueblo de Nuestra Señora la Reina de los Angeles de Porciúncula, on saanut nimensä espanjalaisilta uudisraivaajilta (tai valloittajilta, kummin vaan haluatte) vuoden 1796 tienoilla. Retkue majoittui nykyisen kaupungin sijoille ja matkassa mukana ollut isä Juan Crespi päätti nimetä joen silloisen kuningattaren mukaan (El Rio de Nuestra Señora la Reyna de Los Angeles de Porciúncula / The river of Our Lady, the Queen of the Angels of Porciúncula). Luonnollisesti myöhemmin paikalle noussut kaupunki sai saman nimen kuin joki.

Note to myself: jos et jaksa jonottaa lentokentällä maahantuloviranomaisten sormenjälkitestiin, lennä kaupunkiin johon matkustaa hieman vähemmän ulkomaalaisia turisteja. Los Angeles ei ole tällainen kaupunki. En usko että New York on sitä myöskään.
Jos kuitenkin lennät jompaan kumpaan näistä kaupungeista, käy vessassa lentokoneessa ja hankkiudu zeniläiseen mielentilaan ennenkuin astut koneesta ulos.


Hyppäsimme lentokentältä taxiin ja valitsimme maisemareitin hotellille (interstate tulee varmaan ihan riittävän tutuksi muutenkin tällä reissulla taas). Ehdimme istua autossa viisi minuutta ennen ensimmäistä mahdollista liikenneonnettomuutta: täällähän saa kääntyä punaisilla valoilla risteyksestä oikealle, suurta varovaisuutta noudattaen. No, tuo jälkimmäinen jäi rouvalta toteuttamatta ja lisäksi hän kääntyi kahden kaistan yli lähes suoraan meidän kylkeen. Mutta hei! Läheltä ei lasketa!
Taxikuski tosin valisti meitä loppumatkan siitä, kuin huonoja kuskeja kaikki L.A:ssa ovat (mukaan lukien hän itse, mutta sitä ei tietenkään mainittu).
Mielenkiinnolla odotan torstaita. Kun saan auton alle, etsin siitä ensimmäiseksi torven, se on vilkkuakin tärkeämpi täällä.



Pulloharjapuu.



Hollywood blvd.

Kun oli vähän nukuttu aikaeroa vähemmäksi päätettiin ottaa kevyt sunnuntai kävely keskustaan (7km suunta). Koska kesän ensimmäiset auringonsäteet eivät tunnetusti rusketa, jätettiin myös aurinkorasva laittamatta. Tuloksena oli kuusi tuntia harhailua pitkin Hollywoodia ja palaneet olkapäät.
Maanantain harhailuille laitettiinkin sitten pitkähihainen paita..

VinkkiVinkki:
Jos viettää kaupungissa monta päivää, kannattaa vuokrata auto, tutkia karttaa ja lähteä ajelemaan läheisille kukkuloille (jos on kiinnostunut julkkiksista kannattaa hankkia kartta johon heidän kotinsa on merkitty, tosin helpommin julkkiksen voi bongata shoppailemasta tai lounaalta, kuin linnoitusmaisesta kodistaan).
Jos ei ole montaa päivää aikaa, kuten meillä ei ole, niin maksa muutama kymppi ja hyppää kiertoajelun matkaan, näkee keskeiset nähtävyydet, ei tarvitse itse arpoa missä ne on (jää aikaa muuhun, kuten vaikka syömiseen) ja yleensä nämä kuljettajat ovat viihdyttäviä ja asianasa osaavia kavereita. Muista lisätä ajelun hintaan tippi!



Britney Spears:in entisen, Quentin Tarantinon nykyisen kotitalon portti.



Gene Simmonsin kodin kattoa..



Jackie Chan asuu tässä.



Ja Jack Nicholson tuolla.

Myös paikallisliikenne toimii täällä oman kokemuksen (yksi edestakainen matka) mukaan hyvin. Teimme etukäteistutkimusta netissä ja osasimme hypätä rantaan menevään bussiin (sinne oli matkaa 14 mailia ja bussin arvioitu ajoaika n. tunti, joten päätimme että sinne ei kävellä). Edellisenä iltana vielä tarkistettiin hotlan respalta että voiko bussimatkan maksaa käteisellä, kyllä voi.
Hommahan toimii niin, että joko sulla on sellainen matkakortti, niinkuin pk-seudullakin tai sitten syötät (mieluiten tasasumman, vaihtorahaa ei saa) automaattiin ja kuski kuittaa matkan maksetuksi. Tyhmän rehelliseksikin hakuttuna suomalaisena tulin heti ajatelleeksi, että mites kun ei saa mitään matkalippua? Että jos tarkastaja tulee? Kun netissäkin oli sellainen video jossa muistutettiin aina näyttämään matkakorttia, Koska Se On Laki!! Ehkä se kuljettaja sitten muistaa ketä on maksanut..

Vähän jännittävää matkustaa bussilla vieraassa kaupungissa ekaa kertaa! Oikeen kunnon epämukavuusalueelle menoa, mutta juuri siksi hauskaa. Menomatkalla eteen tuli istumaan mies, joka kaivoi laukustaan raamatun ja aikoi ilmeisesti lukea sitä, mutta torkahteli jatkuvasti. Joko sillä oli rankka aamu takana, tai sitten oli tylsä kohta kirjassa =)
Takaisintulo matkalla taas viereen takapenkille istui pukumies, jolla oli laukussa valmiina liina, jonka saattoi levittää penkille, ettei puku tahriinnu. Kätevää, säästää pesulalaskuissa.
Kiinnostava episodi oli myös pyörätuolin mahduttaminen bussiin.
Kaikkea kiinnostavaa näkee kun matkustaa julkisilla, sehän nyt on selvä ja tuttua Suomestakin (yhteen aikaan bussilla matkustaessani törmäsin Espoossa viikoittain eri satuhahmoihin).

Jaa mutta se ranta.



Santa Monica Pier siintää kaukaisuudessa.



Hiukan rantabulevardia =)

Kun laiturilla on oma huvipuisto, on se iso laituri.

 Kuten kuvista näkyy, täällä ei aina paistakaan aurinko. Tai siis, välillä on pilvistä. Se ei ole tietysti aina huono asia, varsinkaan silloin kun ei halua polttaa viimeisiäkin ei-punaisia ihoalueitaan. Vaikka palo ne silti..

Oltiin jo etukäteen päätetty, että käydään Santa Monica Pier:llä mutka, kävellään kohti Venice Beach:ä ja kalastajalaituria ja sitten tullaan jotenkin päin takaisin. Näin toimittiin. Ja kastelimme molemmat koipemme Tyynessä Valtameressä, toinen meistä ei vain ehtinyt ottaa kenkiä pois ensin..



Tuolla se kalastajien laituri on, ihan totta, on se.



Note to myself: merivesi on aina kylmää. Hyrr!

 Meri, tai siis oikeammin vesi, on mun juttu. En ole ihan varma, haluanko asua meren rannalla vai ison joen varrella, koska molemmissa on puolensa, mutta ehkä matkaaja voi saada molemmat (ja meillä Espoossahan on merenrantaa). Mutta jos siis olen aikaisemmin ollut Atlantin aalloista täpinöissäni, niin vilkaisu karttaan osoittaa Tyynen Valtameren olevan hippasen suurempi lätäkkö. Ja oli siistiä. Olla ison meren rannalla, ja aalloissa ja ja ja..
Vähemmän siistiä oli rannalle huuhtoutunut hylkeen raato (ja myöhemmin toinen), mutta johonkinhan nekin menee kun ne kuolee. Siis ne raadot. Jos ei haikalan suuhun niin rannalle lintujen ruoaksi, kai.
Simpukankuoret oli paljon kivempia raatoja, niitähän nekin kai on.



Kalastuslaituri.



Kaikkia kaloja ei kannatakaan syödä.



Pomolokki. Joku lintuasiantuntija varmaan osaa sanoa lajikkeesta jotain?



Vähän vähän oli kalastajia, mutta kurkkasin salaa yhden ämpäriin ja siellä oli ihan oudon näköisiä kaloja.

Rannalla oli paitsi erityisen huvittavaksi kokemani punttisalit (joo, ehkä ne on joidenkin mielestä siistejä, mutta itse kuulun niihin ihmisiin jotka treenaa silloin kun muut ei ole salilla ja itseasiassa mieluiten kotona missä ei kukaan ole kyttäämässä, joten en pysty ymmärtämään miksi kukaan haluaa mennä julkiselle paikalle nostelemaan puntteja) ja kauppakadut, myös tosi paljon surffaajia ja hengaajia ja kodittomiakin.
Ja nyt saatan taas olla epäkorrekti, mutta jos joskus putoan oravanpyörästä ja jään kodittomaksi, niin myyn vaikka vasemman keuhkoni että pääsen olemaan koditon Los Angelesissa, jossa se on varmasti paljon miellyttävämpää kuin Helsingissä. Las Vegas on kakkosvaihtoehto.
Jos käy vähän paremmin, voin ryhtyä rantavahdiksi ja ajella vesiskootterilla kaiket päivät. Ei näyttänyt hullummalta senkään kaverin duuni.



Aallot murtuu.



Hengenpelastaja työssään, tai oikeammin harjoittelemassa tosi tilannetta varten.

 Ei oikeen kumpikaan jaksettu olla kiinnostuneita mistään muusta kuin tuosta valtamerestä (no vähän ruoasta, oli erityisen hyvät juustoburgerit rantaravintolassa, ja sopuhintaiset suhteessa ravintolan sijaintiin, Nam!), joten jäi kaikki muut kadut ja kaupat kiertelemättä. Ehkä sitten joku toinen kerta, onhan tossa loman loppupäässäkin pari päivää aikaa hengailla Los Angelesissa, ja miksi ei sitten vaikka rannalla.

Down Town Los Angeles

Vikana päivänä ennen lähtöä eteenpäin, kävimme tutustumassa Down Town Los Angelesiin. Oikeesti käytiin vain tsekkaamassa missä autonvuokrauspiste on, mutta käpöteltiin samantien sitten pari korttelia edemmäs. Kauempaa nää näyttää musta kaikki samoilta: Dallas, Houston, Los Angeles.. Muutama korkea rakennus vierivieressä.
Katutasossa eron huomaa; Dallasissa oli siistimpää ja kaupat vähemmän nuhjuisia, mutta ei se välttämättä ole vain hyvä asia. Täällä tuntui olevan enemmän tohinaa, menoa ja meininkiä kaduilla, Dallasissa jäi vaikutelma että keskustassa pörräsi vain bisnesväki joka oli suvainnut laskeutua korkeista torneistaan, mikä ei tietysti sekään ollut totta.
Mutta tarkoitus ei ollutkaan vertailla. Pidin molemmista.

Se missä haluan vähän vertailla, on kodittomat ihmiset. Silmämääräisesti näyttäisi siltä, että Los Angelesissa heitä on huomattavasti enemmän. Nopeammin löydät kodittoman kaverin kuin lähimmän roskiksen (ja roskiksiakin täällä on huomattavasti enemmän kuin Suomessa). Voihan olla, että olemme osuneet jotenkin sellaisille reiteille ja onhan totta, että kun kävellen liikkuu pitkiä matkoja, osuu aina ajoittan kaupunginosiin joissa ei olekaan niin loisteliasta elämää kuin Hollywood kyltti kukkuloilla voisi luvata.
Mutta Dallasissa hoksasin vain muutaman kodittoman makuupusseineen. En osaa nyt ottaa kantaa siihen, onko osavaltioilla jotenkin erilaiset tavat "hoitaa" näitä ihmisiä, vai onko vain niin, että todella kannattaa olla koditon ennemmin Los Angelesissa kuin Dallasissa.
Tämä kodittomuus asia on nyt selkeesti alkanut kiinnostaa, jään seuraamaan tilannetta muiden kaupunkien osalta.

Mitä tulee sitten auton vuokraamiseen, on se jo ihan oma tarinansa.
Haluan kuitenkin muistuttaa kaikkia siitä, että jos jokin asia toimi viime kerralla jollakin tietyllä tavalla, ei ole mitään takeita siitä, että sama asia toimisi nytkin samalla tavalla. Lisäksi on hyvä muistaa, että vaihtamalla ei aina laatu parane.