Ja taas lähtee!

     Se olisi loma taas ja reissua pukkaa kymmenen tunnin päästä.
Mihinkähän tämä vuosi vierähti? Kaikkee piti ihan kauheesti, mutta tuntuu että mitään ei saanut aikaiseksi. Ei se nyt ihan tottakaan ole, mutta jäin silti miettimään ajan kulua.

Minähän olen ihminen joka elää huomisessa. Odotan aina jotain, jos en muuta niin sitä huomista päivää. Sillä tavalla saa ajan kyllä kivasti kulumaan, mutta vaaralliseksi se käy jos meinaa näin koko elämänsä viettää.
Ei pelkoa, osaan toki joskus olla odottamattakin ja keskittyä hetkeen, mutta huomasin tässä äskettäin, että suurin osa ajastani kuitenkin menee odotteluun. Vai meneekö?
Kotona, omassa arjessa, on aika helppoa suunnitella tulevaisuutta ja odotella tulevia seikkailuja. Kun on katto pään päällä, ruokaa kaapissa ja pari lanttia taskussa (ja työ, tai jokin toinen taloudellisen turvan luoja), huomaa aika äkkiä rutiinien lipuvan ohi ja mielen askartelevan jossakin tulevissa tapahtumissa. Mikä ei tietysti huonoa ole sekään, vaihoehtona jos olisi jatkuva epävarmuus huomisesta päivästä ja päivittäinen taistelu elämän perusasioista.

Lomalla on helpommin hetkessä kiinni; kun sulkee kotioven ja hyppää (toivottavasti tarpeellisilla tavaroilla pakattujen) matkalaukkujen kanssa matkaan, ei oikein ehdi ajatella ensi kesän festareita tai seuraavaa suurta reissua. Kun ohjastaa autoa erilaisessa ajokulttuurissa ja vieraissa kaupungeissa, on pakko keskittyä siihen mitä tekee.

Lomalla ei myöskään voi kulkea jatkuvasti samoja kengänjälkiä "kotoo töihin" vaan on oltava selvillä mihin menee, paitsi jos harhailee, mikä sekin on kivaa. Joskus on katsottava karttaa mutta ainakin on katsottava ympärilleen, ei varpaisiin, ihmisiä silmiin, maamerkkejä kaupungeissa, katujen nimiä..
Tämäkin ihmettely muuten katoaa parissa viikossa. Mikäli viettää hieman pidempään aikaa jossakin, sinne kotiutuu ja rutinoituu ja kohta huomaa suunnittelevansa jotakin reissuntynkää lähikaupunkiin, tai saareen.

Ehkä matkustaminen fyysisesti onkin matka omaan mieleen, niinkuin aika usein kuulee sanottavan. Uskon että se on totta, monella tasolla. Kun matkustaa erilaisiin kulttuureihin, joutuu sopeutumaan tai ainakin sietämään niitä ja tämä jos mikä avartaa maailmankuvaa, toivottavasti.
Herkästi kaukaa näkee oman kotimaan virheet, mikä voi sekin olla hyväksi; asioihin tottuu ja joskus muutos voi olla tervetullutta. Toisaalta, näkee myös sen mikä lähtökuopissa on hyvää.
Matka omaan mieleen onnistuu, ainakin minulta paremmin silloin, kun on jossain muualla, jossain vieraassa paikassa, kun on pakko olla koko ajan tarkkana. Mutta myös silloin, kun on jossakin ei niin tutussa, mutta ei ihan vieraassakaan paikassa, jossain missä voi keskittyä ajattelemaan tai olemaan ajattelematta, huolehtimatta erinäisistä pikkuasioista, kuten siitä, missä on lähin ruokakauppa.

Se mistä nyt pitäisi huolehtia, on nukkumaan meno; jos heti nukahdan, ehdin viisi tuntia nukkua. Mutta sehän nyt on vain pikkuinen murhe, kun samalla yrittän miettiä onko kaikki pakattu mukaan, millaista ilmaa Los Angelesissä pitää ja missähän museoissa sitä pitikään käydä..