P**KA päivä. Vai oliko sittenkään?



Tällä mennään tänä vuonna.

Olihan operaatio auton kanssa.
Viime vuonna käytimme Avista. Se oli hyvä, kaikki toimi ja palvelu oli asiallista (vai johtuiko siitä että oltiin Texasissa?).
Jostain käsittämättömästä syystä päätimme kuitenkin tänä vuonna heittäytyä kokeellisiksi ja varasimme auton Hertz:in kautta. Sai oikein alennustakin kun on autoliiton jäsen ja kaikkea.
No, koska Aviksella ilmoitettuun hintaan kuuluu kaikki, siis myös auton vakuutukset (ihmiset pitää vakuuttaa erikseen, mutta siihen riittää kunnollinen matkavakuutus), niin OLETIN että näin on myös Hertz:llä.
Ensimmäinen virhe.
Ei kuulu. Pitää maksaa lisää. Ja nehän muuten maksaa. Annettuun hintaan pompsahti sellaiset $500 lisäkuluja. Tässä vaiheessa pitäisi sanoa kiitos, mutta ei kiitos ja kävellä siihen edellispäivänä bongattuun Aviksen liikkeeseen.
Toinen virhe.
Ei kävelty. Otettiin minimaalisin auton vakuutus ja toivotaan etten aja kenenkään yli tai muuten aiheuta onnettomuutta, koska sitten en ainakaan pääse täältä ikinä kotiin.

Ensimmäiset mailit vitutti kuin liito-oravaa hakkuuaukeella, mutta sitten ei auttanut todeta kuin että paskan myivät ja menin vielä tyhmä ostamaan ja jatkaa matkaa. Minkäs sille enää. Sitäpaitsi, itsehän olin urpo; ei pidä olettaa ja jos kauppa ei miellytä sieltä kävellään ulos. Ehkä suurin ärsytys olikin siinä että itse on niin tyhmä (se taitaa muuten olla yleisin ärsytyksen aiheeni, pitäisiköhän sille tehdä jotain? Viisastua kenties?)

Vaan sitten tankkaamaan. Koska tässä vuokrausfirmassa on tapana luovuttaa auto puolella tankilla, oli ensimmäinen projekti etsiä huoltoasema. No, tämähän nyt oli jo tuttua kauraa; koska maksan käteisellä ensin kävellään tiskille ja kerrotaan missä pumpulla ollaan, sitten arvataan paljonko mahtaa tankkiin mennä ja maksetaan se etukäteen. Sitten tankataan ja lopuksi haetaan vaihtorahat kassalta, koska arvasit kuitenkin ihan väärin ja maksoit liikaa.
Lisäkivaa saa siitä, jos läikyttää pistoolista bensaa housunlahkeille. On rattoisa tunnelma loppumatkan kun autossa leijuu bensanhaju. Jutut oli sen mukaisia.



Korkeuksista laskeudumme laaksoon.

Suoraa tietä, suoraa tietä, mäkiä on matkanvarrella.



Etsi kuvasta F-16

 Vaan eihän sitä ihminen voi olla kauan mörököllinä, kun on niin kauniit maisemat. Aurinko paistaa, ei ristin sielua missään, suora ja paikoitellen hyväkuntoinen tie ajettavana, hävittäjät lentää seurana laaksossa eikä edes onnistuttu eksymään.
Turhaa kitinää autosta, se on jo unohdettu.




Motorhome:lla kohti korkeuksia.



Ylöspäin.



Ja sitten alas.

Ajelimme siis Death Valleyn läpi majapaikkaan Beatty:n.
Muutama huomio luonnonpuistoon saapumisesta:
Tulimme Kalifornian puolelta ja näköjään vuorien yli (näin paljon sitä karttaa oli taas katsottu). Nousimme 4956ft (eli 1510m) aika lyhyellä matkalla. Tienvarsikyltit kehoittivat laittamaan ilmastoinnin pois päältä, ettei moottori kuumene autosta liikaa. Vastaavasti alas tullessa, merenpinnan tasalle ja allekin,  haasteena oli vauhti; jarrun päällä ei voi kokoajan seistä, mutta täysiäkään ei voi alaspäin tulla. Onneksi liikennettä ei kuitenkaan ole niin paljon, että voi ihan rauhassa jarrutella kuten parhaaksi näkee ja kiireiset menee sitten ohi. Hauskaa, eipä ole tällaisia tarvinut ennen ajellessa mietiskellä.
9% nousu tai lasku ei sitten olekaan mikään ihan pikkujuttu, niinkuin aluksi tuntui.

Löysimme perille varattuun majapaikkaan. Saimme lähikaupasta ruokaa ja törkeen halpaa bensaa ($2,69 gallonalta eli 0,65€ litra) ja hyvää palvelua, joten lopulta kaikki oli oikeestaan aika hyvin.
Seuraavaksi sitten itse kansallispuistoon.

P.S. Olen kehittänyt itselleni harrastuksen: viime vuonna keräsin rekkareita, nyt kerään quartereita ($0,25). Niissä on nyt joku juhlahommeli tai vastaava, kun jokaisesta osavaltiosta on oma rahansa painettu, ja muutamasta nähtävyydestä (mm. Grand Canyon). Kymmenen osavaltiota olen jo saanut kerättyä, eli 40 enää jäljellä =)