from Dallas to Lubbock.

     Aamulla aikaisin hereille ja viimeiset tavarat kassan automatkaa varten. Google maps oli sitä mieltä että matkaan menee n.6 tuntia, mutta ehkä on hyvä ottaa vähän varaa, kun ei ole tämän maan autoiluasiat ihan hallinnassa vielä.
Hotellin respa intoutui jutustelemaan ja jakamaan hyviä vinkkejä matkustamisesta Texasissa. Suositteli myös aikaista heräämistä jahka pääsemme Grand Canyonille, sillä auringonnousu on kuulemma upea. Pidetään mielessä. Muutenkin ihmiset joiden kanssa on ajauduttu juttusille (jopa paikallinen "diabeetiikko") osaavat kertoa ja suositella paikkoja ja nähtävyyksiä kotikaupungissaan tai osavaltiossaan. Itsehän en osaisi kyllä heti suositella Espoossa mitään muuta kuin Nuuksiota, ja sekin on vähän nihkee, jos ei ole yhtään ulkoilmaihiminen (muuten varmasti ihan loisto paikka, itsehän en ole vieläkään käynyt). Pitänee varmaan ottaa kotiseutu paremmin haltuun jahka täältä reissusta kotiutuu..

Autovuokraamosta auto alle, ja menoksi! Ihan niin näppärästi se ei tietenkään käynyt.. R. oli kettu ja laittoi minut ensimmäisenä ratin taakse. En olisi kyllä yhtään halunnut (koska pelkään automaattivaihteita), mutta kaiketi se on jossain vaiheessa matkaa pakko opetella, joten miksi ei sitten samointein.
Auto on mulle ehdottomasti liian hieno; siinä on kaukokäynnistys, ja ilmaistointi/puhallus etupenkeille, ettei kuljettajan perse hikoa kun ajaa pitkää matkaa. Lisäksi se ei käynnisty avaimella, vaan napista, mikä on minusta myös outuoa. Liikaa liikkuvia osia, joista n. 1/4 ehdin tänään tutustua, keskityin niin kovin ajamiseen.



Nyt tarkkana, mistä säädetään peilit? Onko tämä hörskä edes käynnissä vielä?

Oma maailmansa on tietysti liikennemerkit ja muut tienviitat. Oikeastaan ne on aika yksinkertaisia ja informatiivisia, jahka ensin oppii lukemaan niiden kieltä. Toivoisin kuitenkin että nopeusrajoitusmerkit olisivat jotenkin huomiotaherättävämpiä, valkoinen väri on aika pliisu, eikä siihen ehkä muista kiinnittää huomiota..

Ajoimme tänään siis Lubbock:iin. 345 mailia (n.555km) aikaa meni noin viisi tuntia, pysähdyksineen (joita ei juuri ollut, kerran haimme kahvit ja toisen kerran pysähdyin tankkaamaan.). Emme olleet ihan täysin varautuneet ja etsiskelimme tovin asuinkoloa kaupungista, lopulta kurvasimme ensimmäiseen kohdalle osuvaan (sattumoisin juuri siihen, johon R. ehdottomasti ei halunnut, perustuen edellisenä iltana luettuihin arvosteluihin). Tämä on juuri sellainen johon ajetaan auto sen oven eteen missä asutaan, harmillisesti me asumme yläkerrassa nurkassa, ja auto piti jättää vähän kauemmas (hotelleissa ei muuten tarvitse maksaa parkkipaikasta). Perussiisti, ei niin kauhea kuin arvosteluissa oli peloteltu, mutta johan se eräässä keskusteluohjelmassa kuukausi sitten todettiin, että ravintola-arvosteluihin vaikuttaa sää, ehkä myös hotelliarvosteluihin (ehkä täällä ei aina paistakaan aurinko, tai sitten se on paistanut liian kuumasti.).

Ja sitten kartsalle. Urpot lähti taas kävelemään, ja nyt on kyseessä sellainen city, että olisi ehkä kannattanut ottaa auto. Ensinnäkin, täällä tuulee ihan hitokseen, mutta se on kuuma tuuli eikä yhtään vilvoittava. Toisekseen, jos ei ollut Dallasin syrjäkujia ajateltu kävelyä varten, niin ei varmasti ole tämän kaupungin pääkatuakaan. Eikä täällä ole oikeastaan mitään ihasteltavaa, mitä ei voisi auton ikkunasta ihastella.
Mutta, mutta. Kun siinä muutamia kortteleja kuljettuamme kaivoin laukusta Lonely Planet-matkaoppaan ja tutkin missä se Buddy Holly museo nyt olikaan, paikalle kurvasi paikallinen motoristi. Hän ystävällisesti tiedusteli, olemmeko turisteja ja etsimmekö jotakin paikkaa erityisesti. Sitten turisimme kymmenisen minuuttia siitä onko Lubbock:issa muuta nähtävää kuin Buddy Holly-jutut ja mistä me olemme ja mistä hän on ja muuta mukavaa. Sitten hän toivotti hyvää reissua ja kaasutti tiehensä.
Suomalaisena ensin ajattelin, että piruako sitä tarvii toisten asioihin puuttua, mutta oikeastaan se on aika mukavaa. Samaa ajattelin jo pari vuotta sitten Venäjällä käydessä, että ihmiset puhuvat toisilleen ja ottavat toiset ihmiset ympärillään huomioon. Mitä se on minulta pois jos tarjoan apua sellaiselle joka sitä näyttäisi tarvitsevan.

Löydettiin Buddy Holly Ave ja museo, mutta se oli jo kiinni. Sen sijaan emme onnistuneet löytämään Hollyn patsasta, vaikka opas väittää sen olevan elämää suurempi. Luulisi näkyvän. Ehkä etsimme sitä sitten huomenna lisää.

Päivän viimeisenä nähtävyytenä kävimme WalMart:issa (matkalla näimme taas yhden drive thru ATM:n sekä samanlaisen apteekin). Ei kyllä ollut yhtään shoppailu fiilis, eikä kyllä nälkäkään, mutta otimme silti vähän salaattia ja hetelmiä ja juomista huomiselle automatkalle (pitää kuulemma juoda normaalia enemmän kun matkaa korkeuksiin; Santa Fe on 7000jalkaa merenpinnan yläpuolella, se tekee noin 2km). Ärsyttävää oli, että yksittäispakattuja juomia oli mahdotonta löytää tästä yksittäispakkaamisen luvatusta maasta. Kaikki juomat olivat kuuden tai kahdeksan kappaleen erissä. Ja minä vain yhden limun olisin halunnut. Kassalta kuitenkin löysin, kun olin tarkkana. Ja tietysti itsepalvelukassan kautta takaisin hotlalle.

Naapurihuoneessa rakennetaan jotain iltamyöhään, mutta ehkä sitä kuitenkin saa nukuttua, huomenna taas samanmoinen automatka, minun vuoro toimia virallisena kuvaajana.