Saavuimme auringon laskiessa ensimmäistä kertaa autolla aivan kaupungin keskustaan. Ilman kosteus oli pikkuisen alle 80% ja perse puuduksissa koko päivän ajourakasta. Mutta ei tarvinnut kovin montaa korttelia nälkäisenä kävellä kun päätin, että pidän tästä kaupungista (ja nyt se päätös ei ollut millään tavalla sidonnainen ruokaan, ihme.).
En osaa sanoa miksi, mutta seuraavana aamuna ajattelin että sen täytyy johtua siitä, että tässä kaupungissa oli enemmän eurooppalaista, kuin amerikkalaista, henkeä katukuvassa. Pidän siis jostain tutusta ja totutusta ulkomuodosta tai fiiliksestä.
No, ainakin pidän joesta ja sen ympärille rakennetusta kokonaisesta turistikulttuurista.
San Antonion keskusta on varattu matkailijoille. Monestihan liikemiehet ja -naiset valtaavat kaupungin keskustan varsinkin lounasaikaan, mutta täällä on vain matkailijoita. Kaikkialta. Ja saatan toki kuvitella vain, mutta ehkä se luo sellaisen kiireettömyyden fiiliksen; kaikki ovat matkalla ja tutustumassa uuteen paikkaan, kellään ei ole kiire mihinkään.
Me jumahdimme koko ajaksi keskustan alueelle, vaikka paljon nähtävää olisi varmasti ollut vähän kaupungin ulkopuolellakin. Mutta Alamossa meni koko päivä ja jotenkin se loppuaika hävisi joen rannalla kävellessä ja ihmetellessä maisemia. Ai niin, ja yhtenä päivän satoi, tai oikeastaan illalla, mutta satoi kuitenkin.
The Alamo.
Sanotaan, että jos haluaa ymmärtää Texasia tai texsasilaisuutta, pitää ymmärtää Alamo. Ehkä näin. Ontuvana vertauksena voisi sanoa, että Alamo on texasilaisille kuin talvisota suomalaisille. Kuin Daavid ja Goljat.
Lyhyestä virsi kaunis:
Alamo (Mision San Antonio de Valero alkuperäiseltä nimeltään) perustettiin lähetysasemaksi ja sitä virkaa se hoitikin vuosina 1724-1793.
1800-luvun alussa Espanjan armeija saapui paikalle ja asetti ratsuväkiosaston lähetysasemalla. Sotilaat nimesivät sen Alamoksi (alamo= espanjan sana puuvilla) kotikaupunkinsa Alamo de Parras:in mukaan. Espanjan, ja sittemmin Meksikon, armeija hallitsi Alamoa aina Texasin vapaustaisteluun asti.
Joulukuussa 1835 Ben Milam johti texasilaiset vapaaehtoiset taisteluun kaupungin ympärillä vaanivia meksikolaisia sotilaita vastaan.Viiden päivän "asemasodan" jälkeen meksikolaiset antautuivat ja voittajat ottivat haltuunsa myös Alamon.
23 helmikuuta 1836 meksikolainen kenraali Antonio Lopez de Santa Anna johti armeijansa San Antonion kaupungin ulkopuolelle ja pääsi melkein yllättämään kaupunkia ja Alamo hallinnoivat vapaustaistelijat. 13 päivän ajan vapaustaistelijat puolustivat Alamoa, eivätkä antautuneet, vaikka siihen mahdollisuus tarjottiin. 6 maaliskuuta Santa Annan joukot mursivat puolustuksen ja ottivat Alamon haltuunsa. Taistelussa henkiinjääneet (enimmäkseen naisia, lapsia ja orjia, vapautettiin).
Vaikka Alamo siis ensin menetettiin, Texas sai kuitenkin myöhemmin itsenäisyytensä. Ja Alamosta tuli symboli taistelulle ylivoimaa vastaan. Paikka jossa vapaudesta maksettiin vapaaehtoisesti korkein hinta.
"You may all go to hell, and I go to Texas." -Davy Crockett
Vierailu Alamoon on ilmainen. Muutamia sisätilojen näyttelyjä lukuunottamatta joka paikassa saa kuvata. Monet kuulemma ihmettelevät sen pienuutta ja sitä, että siihen törmää keskellä kaupunkia. Usein toki historialliset paikat eivät taida olla ostoskeskusten vieressä.
Alamon puutarha on mielettömän ihana ja jos asuisin kaupungissa istuisin siellä varmaan aina puiden varjossa lukemassa kirjaa.
Näyttelyt ovat mielenkiintoisa, toki taistelusta mutta myös arkielämästä sen ajan Texasissa sekä historiaa. Aika paljon toki luettavaa. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että itse Alamo on liian pieni ja jäi vielä historian nälkä, niin alueen lahjatavarakaupassa myydään mainota kirjaa (jonka tietenkin ostin) jossa on opastettu kierros kaupungilla. Opastukseen ei itseasiassa kuulu varsinainen Alamo ollenkaan, vaan nimenomaan ne paikat jotka jäävät usein katsomatta, koska eivät ole enää olemassa tai ei ole tiedossa miten ne historialliseen tapahtumaan liittyvät. Kirjassa kerrotaan näiden 13 päivän tarina ja samalla kierrellään kaupungilla ihailemassa niitä nähtävyyksiä jotka vielä ovat olemassa ja kuvittelemassa ne joita ei enää ole. Itsenäinen kierros loppuu siihen kun saavutaan Alamoon ja astutaan sisään museoon. Aika näppärää, sano.
Rippley's Believe It or Not!
Mentiin tänne kuitenkin, vaikka monessa arvostelussa oli nimenomaan kielletty menemästä. Ostimme lipun vain tähän nimenomaiseen museoon, mutta samalta tiskiltä (vain $6-8 lisähintaan) olisi saanut lipun myös vahakabinettiin ja 4D-elokuvaan. No, elokuva ei juuri kiinnostanut ja vahanuket, joita oli muutamia ikkuinoissa, näytti niin onnettomasti tehdyiltä että jätimme väliin.
Itse tämä museo oli ihan hauska, tietenkin siellä oli esillä niitä juttuja mitä vastaavassa kirjassakin on ja varmasti sellaisille ihmisille (ja varsinkin lapsille), jotka lukevat näitä kirjoja enemmän kuin minä, tämä museo olisi varmasti oikein superhauska paikka. Meille se oli "vain" ihan hauska. Aika monet kakkoskerroksen jutut oli ennestään tuttuja, koska vierailimme viime vuonna Suomessa Heurekassa (nämä vempeleet on Heurekassa ihan pysyvissä näyttelyissä), mutta muutamia uusiakin juttuja tuli. Ja olihan se nyt hei siistiä nähdä maailman isoin rengas!!
Hinta tähän hauskuuteen kahdeltä aikuiselta oli $45, joka on kyllä ihan liikaa. Niin paljon siellä ei ole nähtävää ja monet laitteet joita olisi ollut kiva museossa kokeilla, toimivat kolikoilla. Mielestäni tuohon lipun hintaa ne pitäisi saada kokeilla ilmaiseksi. No mutta, oli se kuitenkin ihan kiva käydä katsomassa, jos haluaa päästä halvalla, voi ostaa kotimaassa kirjan.
Riwerwalk
1921 San Antonio joki tulvi ja tuhosi kaupungin keskustan, vaatien 50 kuolonuhria. Tämän seurauksena kunnostettiin läheistä patoa ja tehtiin kaanaaliratkaisu keskustaan, estämään tulevat tulvat. Tämän ratkaisun piti olla tilapäinen, mutta muutamat kaupunkilaiset ottivat asiakseen ehdottaa, että kanaalin rannat kunnostettaisiin ja tehtäisiin sinne keskieurooppalainen jokiranta kävelykatu.
Loistava idea, koska tämä on vielä nykyäänkin matkalaisten suosiossa ja tietysti paikallisetkin sitä käyttävät. Yksi kanaalin haaroista on ruuhkaisempi, koska siellä on enemmän ravintoloita ja pikku putiikkeja. Jos haluaa rauhaa niin kannattaa lähteä pohjoiseen haaraan kuljeskelemaan.
Joen rantaa pitkin voi myös näppärästi kuljeskella eri nähtävyyksien väliä ja virtaapa se pariin ostoskeskukseenkin.
Viimeisenä päivän jäimme ihan hiukan ydinkeskustan ulkopuolelle shoppailemaan meksikolaiselle torille. Aika paljon meksikolaista tavaraa, joista suurin osa halpaa krääsää (ja osa jopa suoraan intiasta tai kiinasta), mutta myös muutamia ihan varteenotettavia kauppoja. Etsivä löytää. Ja toisaalta, krääsäkin on niin erilaista kuin kotimaassa, että sitä katselee jo ihan ilokseen (vaikka minkään krääsän ostoon en ketään kannustakaan).
Pidin San Antoniosta ja toivon todella että pääsen sinne vielä uudestaan ja pidemmäksi aikaa. Ajankohta oli kuulemma oikea, koska ei ollut vielä liian kuuma; kosteaa kylläkin oli.
Hotelliksi valikoitui entinen piirikunnan vankila ja palvelu siellä oli ihan ok. Ei mitään mullistavaa, mutta ei toisaalta mitään karmaisevaakaan, eli ok. (Bexar County Jail)
Ihana kaupunki, odotan seuraavaa kohtaamistamme!!
Seuraavaksi kohti rannikkoa.
En osaa sanoa miksi, mutta seuraavana aamuna ajattelin että sen täytyy johtua siitä, että tässä kaupungissa oli enemmän eurooppalaista, kuin amerikkalaista, henkeä katukuvassa. Pidän siis jostain tutusta ja totutusta ulkomuodosta tai fiiliksestä.
No, ainakin pidän joesta ja sen ympärille rakennetusta kokonaisesta turistikulttuurista.
San Antonion keskusta on varattu matkailijoille. Monestihan liikemiehet ja -naiset valtaavat kaupungin keskustan varsinkin lounasaikaan, mutta täällä on vain matkailijoita. Kaikkialta. Ja saatan toki kuvitella vain, mutta ehkä se luo sellaisen kiireettömyyden fiiliksen; kaikki ovat matkalla ja tutustumassa uuteen paikkaan, kellään ei ole kiire mihinkään.
Me jumahdimme koko ajaksi keskustan alueelle, vaikka paljon nähtävää olisi varmasti ollut vähän kaupungin ulkopuolellakin. Mutta Alamossa meni koko päivä ja jotenkin se loppuaika hävisi joen rannalla kävellessä ja ihmetellessä maisemia. Ai niin, ja yhtenä päivän satoi, tai oikeastaan illalla, mutta satoi kuitenkin.
The Alamo.
Sanotaan, että jos haluaa ymmärtää Texasia tai texsasilaisuutta, pitää ymmärtää Alamo. Ehkä näin. Ontuvana vertauksena voisi sanoa, että Alamo on texasilaisille kuin talvisota suomalaisille. Kuin Daavid ja Goljat.
Lyhyestä virsi kaunis:
Alamo (Mision San Antonio de Valero alkuperäiseltä nimeltään) perustettiin lähetysasemaksi ja sitä virkaa se hoitikin vuosina 1724-1793.
1800-luvun alussa Espanjan armeija saapui paikalle ja asetti ratsuväkiosaston lähetysasemalla. Sotilaat nimesivät sen Alamoksi (alamo= espanjan sana puuvilla) kotikaupunkinsa Alamo de Parras:in mukaan. Espanjan, ja sittemmin Meksikon, armeija hallitsi Alamoa aina Texasin vapaustaisteluun asti.
Joulukuussa 1835 Ben Milam johti texasilaiset vapaaehtoiset taisteluun kaupungin ympärillä vaanivia meksikolaisia sotilaita vastaan.Viiden päivän "asemasodan" jälkeen meksikolaiset antautuivat ja voittajat ottivat haltuunsa myös Alamon.
23 helmikuuta 1836 meksikolainen kenraali Antonio Lopez de Santa Anna johti armeijansa San Antonion kaupungin ulkopuolelle ja pääsi melkein yllättämään kaupunkia ja Alamo hallinnoivat vapaustaistelijat. 13 päivän ajan vapaustaistelijat puolustivat Alamoa, eivätkä antautuneet, vaikka siihen mahdollisuus tarjottiin. 6 maaliskuuta Santa Annan joukot mursivat puolustuksen ja ottivat Alamon haltuunsa. Taistelussa henkiinjääneet (enimmäkseen naisia, lapsia ja orjia, vapautettiin).
Vaikka Alamo siis ensin menetettiin, Texas sai kuitenkin myöhemmin itsenäisyytensä. Ja Alamosta tuli symboli taistelulle ylivoimaa vastaan. Paikka jossa vapaudesta maksettiin vapaaehtoisesti korkein hinta.
"You may all go to hell, and I go to Texas." -Davy Crockett
 |
| Remember the Alamo! |
Vierailu Alamoon on ilmainen. Muutamia sisätilojen näyttelyjä lukuunottamatta joka paikassa saa kuvata. Monet kuulemma ihmettelevät sen pienuutta ja sitä, että siihen törmää keskellä kaupunkia. Usein toki historialliset paikat eivät taida olla ostoskeskusten vieressä.
Alamon puutarha on mielettömän ihana ja jos asuisin kaupungissa istuisin siellä varmaan aina puiden varjossa lukemassa kirjaa.
Näyttelyt ovat mielenkiintoisa, toki taistelusta mutta myös arkielämästä sen ajan Texasissa sekä historiaa. Aika paljon toki luettavaa. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että itse Alamo on liian pieni ja jäi vielä historian nälkä, niin alueen lahjatavarakaupassa myydään mainota kirjaa (jonka tietenkin ostin) jossa on opastettu kierros kaupungilla. Opastukseen ei itseasiassa kuulu varsinainen Alamo ollenkaan, vaan nimenomaan ne paikat jotka jäävät usein katsomatta, koska eivät ole enää olemassa tai ei ole tiedossa miten ne historialliseen tapahtumaan liittyvät. Kirjassa kerrotaan näiden 13 päivän tarina ja samalla kierrellään kaupungilla ihailemassa niitä nähtävyyksiä jotka vielä ovat olemassa ja kuvittelemassa ne joita ei enää ole. Itsenäinen kierros loppuu siihen kun saavutaan Alamoon ja astutaan sisään museoon. Aika näppärää, sano.
Rippley's Believe It or Not!
Mentiin tänne kuitenkin, vaikka monessa arvostelussa oli nimenomaan kielletty menemästä. Ostimme lipun vain tähän nimenomaiseen museoon, mutta samalta tiskiltä (vain $6-8 lisähintaan) olisi saanut lipun myös vahakabinettiin ja 4D-elokuvaan. No, elokuva ei juuri kiinnostanut ja vahanuket, joita oli muutamia ikkuinoissa, näytti niin onnettomasti tehdyiltä että jätimme väliin.
Itse tämä museo oli ihan hauska, tietenkin siellä oli esillä niitä juttuja mitä vastaavassa kirjassakin on ja varmasti sellaisille ihmisille (ja varsinkin lapsille), jotka lukevat näitä kirjoja enemmän kuin minä, tämä museo olisi varmasti oikein superhauska paikka. Meille se oli "vain" ihan hauska. Aika monet kakkoskerroksen jutut oli ennestään tuttuja, koska vierailimme viime vuonna Suomessa Heurekassa (nämä vempeleet on Heurekassa ihan pysyvissä näyttelyissä), mutta muutamia uusiakin juttuja tuli. Ja olihan se nyt hei siistiä nähdä maailman isoin rengas!!
Hinta tähän hauskuuteen kahdeltä aikuiselta oli $45, joka on kyllä ihan liikaa. Niin paljon siellä ei ole nähtävää ja monet laitteet joita olisi ollut kiva museossa kokeilla, toimivat kolikoilla. Mielestäni tuohon lipun hintaa ne pitäisi saada kokeilla ilmaiseksi. No mutta, oli se kuitenkin ihan kiva käydä katsomassa, jos haluaa päästä halvalla, voi ostaa kotimaassa kirjan.
Riwerwalk
1921 San Antonio joki tulvi ja tuhosi kaupungin keskustan, vaatien 50 kuolonuhria. Tämän seurauksena kunnostettiin läheistä patoa ja tehtiin kaanaaliratkaisu keskustaan, estämään tulevat tulvat. Tämän ratkaisun piti olla tilapäinen, mutta muutamat kaupunkilaiset ottivat asiakseen ehdottaa, että kanaalin rannat kunnostettaisiin ja tehtäisiin sinne keskieurooppalainen jokiranta kävelykatu.
Loistava idea, koska tämä on vielä nykyäänkin matkalaisten suosiossa ja tietysti paikallisetkin sitä käyttävät. Yksi kanaalin haaroista on ruuhkaisempi, koska siellä on enemmän ravintoloita ja pikku putiikkeja. Jos haluaa rauhaa niin kannattaa lähteä pohjoiseen haaraan kuljeskelemaan.
Joen rantaa pitkin voi myös näppärästi kuljeskella eri nähtävyyksien väliä ja virtaapa se pariin ostoskeskukseenkin.
 |
Viimeisenä päivän jäimme ihan hiukan ydinkeskustan ulkopuolelle shoppailemaan meksikolaiselle torille. Aika paljon meksikolaista tavaraa, joista suurin osa halpaa krääsää (ja osa jopa suoraan intiasta tai kiinasta), mutta myös muutamia ihan varteenotettavia kauppoja. Etsivä löytää. Ja toisaalta, krääsäkin on niin erilaista kuin kotimaassa, että sitä katselee jo ihan ilokseen (vaikka minkään krääsän ostoon en ketään kannustakaan).
Pidin San Antoniosta ja toivon todella että pääsen sinne vielä uudestaan ja pidemmäksi aikaa. Ajankohta oli kuulemma oikea, koska ei ollut vielä liian kuuma; kosteaa kylläkin oli.
Hotelliksi valikoitui entinen piirikunnan vankila ja palvelu siellä oli ihan ok. Ei mitään mullistavaa, mutta ei toisaalta mitään karmaisevaakaan, eli ok. (Bexar County Jail)
Ihana kaupunki, odotan seuraavaa kohtaamistamme!!
Seuraavaksi kohti rannikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti