22.11.2023
Nerja 8km (kävelyä)
Tänään mennään luolaan! Olin
ostanut eilen illalla meille liput Nerjan tippukiviluolaan ja ladannut ilmaisen
audio-opastuksen. Matkalle mukaan pakkasin siis kuulokkeet, luolassa kun ei ole
kiva, jos kaikkien vieraiden puhelimet huutaa opastusta monella eri kielellä. Kävelymatka
leiripaikalta luolille kesti parikymmentä minuuttia. Olin onneksi lukenut
luolavierailun ohjeita, ja siellä sanottiin, että luolassa ei ole kylmä eikä
näin ollen lämpimiä vaatteita tarvita. Muutenhan olisin ottanut mukaan takin ja
kaulaliinan (Venäjällä luolassa vierailleena ja flunssan saaneena, ajattelin
ettei tämä nyt vaan toistuisi). Vaikka tänään piti olla kylmempi päivä, niin
+18c ja pilvetön taivas takasivat kyllä sen, että jo kävellessä tuli ihan
riittävän kuuma.
Meillä oli lipuissa luolaan meno
aika klo 12.00 mutta koska ruuhkaa ei ollut, pääsimme sisään jo puolituntia
aikaisemmin (oltiin lähdetty ajoissa, kun ei koskaan tiedä mitä matkalla
sattuu). Sisään mennessä piti tönöttää kameralle, jos vaikka turisti haluaa
ostaa kuvan luolaseikkailun jälkeen, toki kuvaajalle olisi varmaan voinut
sanoa, ettei tarvita. Eipä tullut sanottua.
Itse luola oli hieno ja adio-opastus hyvä, ei liian pitkiä turinoita, vaan oleellinen tieto sopivin välein, että ehti myös ihmetellä näkemäänsä ja opetella käyttämään kännykän kameraa pimeässä. Ruuhkaa ei ollut, joten ihan rauhassa sai pällistellä aikansa kivimuodostelmia ja koittaa bongata luolamaalauksia (ei onnistuttu).
Nerjan luolat on Euroopan
suurimmat kalkkikiviluolat ja ne on muodostuneet noin 5 miljoonaa vuotta
sitten. Luolat löydettiin 1959 viiden kaveruksen toimesta, jotka olivat
seuranneet lepakoita pieneen kallion seinämässä olevaan koloon. Toki luolat olivat
olleet ihmisten käytössä ja ammoisista ajoista lähtien (ilmeisesti jopa 25 000
vuotta ennen ajanlaskua) ja Paleoliittiseltä kaudelta on jo olemassa
luolamaalauksia. Itse asiassa, vuonna 2012 lulastosta löydettiin maalauksia
hylkeistä, jotka ajoitettiin tutkimuksissa 42 300 – 43 500 vuoden
takaisiksi ja näin ollen mahdollisesti Neandertalilaisten tekemiksi. Nämä
olisivat ensimmäiset tunnetut Neandertalilaisten tekemät luolamaalaukset, sillä
aikaisemmin ei ole tiedetty heidän maalauksia tehneen.
Luolastolla on pituutta yhteensä
melkein viisi kilometriä, mutta kaikki osat eivät ole matkailijalle avoinna,
sillä niissä tehdään vielä argeologisia kaivauksia ja uusia löydöksiä tapahtuu
aina ajoittain. Luolastoa on käytetty paitsi väliaikaisena suojana, myöhemmin
myös asumiseen, karjan suojana ja on sieltä löytynyt merkkejä
hautakammioistakin. Useampi luolasta löydetty ihmisen luuranko on nähtävissä
museossa, joka on luolaston vieressä, samoin kuin muutakin luolasta löydettyä
sekä tietysti muutakin historiaa Nerjasta.
Vuosituhansien saatossa luolastoa on käyttänyt asumiseen myös ainakin luolahyeena ja nykyäänkin siellä asustaa pieniä eläimiä sekä sellaisia lajeja, joita ei mistään muualta löydy. Ainakin erään lainen pimeässä viihtyvä heinäsirkka, sekä skorppioni. Joissakin kivissä oli nähtävissä vihreää kasvustoa, joka sekin on luolassa endeeminen laji (huomatkaa hieno sivistyssana jota osasin käyttää). Luolasto on siis tunnettu tippukivistään, jotka ovat kalkkikiveä ja jotka veden vaikutuksesta ovat muotoutuneet erilaisiksi puikoiksi. Tiesin ennestään, että näitä kutsutaan stalagmiiteiksi, mutta opiskelin juuri internetistä, että luolan kattoon syntyneet puikot ovat stalaktiittejä ja niiden alapuolelle luolan lattiaan muodostuneet puikot stalagmiittejä. En tiedä, miksi näitä puikkoja sitten kutsutaan, kun ne vuosituhansien aikana saavuttavat toisensa ja muodostavat yhtenäisen pötkilön.
Luolaseikkailun jälkeen kävelimme vähän kylällä. Varsinainen Nerja on kilometrin päässä luolilta, tämä lähikylä on nimeltään Maro. Oikein viihtyisä pikkykylä, jossa katujen varsilla kasvaa appelsiini puita ja ympärillä viljellään ainakin meidän havaintojen mukaan banaania ja tomaattia.
Kävimme myös ihmettelemässä
vanhaa sokeriruokotehdasta, jonka luonto oli jo vallannut takaisin, tosin
toimintakin oli tehtaassa päättynyt jo noin 150 vuotta sitten.
Onpa hieno paikka ja paljon nähtävää!
VastaaPoista