24.10.2023
Yöllä satoi. Kuten edellisenäkin
yönä, mutta aamulla aurinko taas paistoi ja lämpötila lähti mukavasti nousuun.
Kelpaa siinä ihmisen heräillä ja keitellä aamukahveja.
Tänään ajetaan Barcelonaan. Ensin
toki taas volkkarin korjaamolle, jos ne vaikka osaisivat tehdä jotain tuolle
sekoilevalle järjestelmälle. Siihen asti toimin varakompassina, ettei ihan
eksytä suurkaupunkiin (ja ympäristövyöhykkeelle, taas. Nythän sen luvan olisi
siis voinut ostaa netistä eikä tarraa tarvita, kun sitä ei saa kuin espanjassa
rekisteröityihin autoihin. Me olemme kuitenkin menossa yöpymään paikkaan, joka
ei ole ympäristövyöhykkeellä eikä rosmojen välittömän mielenkiinnon
herättävässä paikassa, ja tutustumme kaupunkiin julkisia hyödyntäen. Ei siis
ostettu tarraa. Pitää siis taas pysyä kehätiellä, joka ei ole ympäristöaluetta.
Ihan ite taas valittiin toimia näin.)
Ajettiin autokorjaamolle. Ajoivat
meidät pois, kun eivät kuulemma koska näihin autoihin siellä. Neuvoivat toki
ystävällisesti sen paikan, jossa koskevat. Ajettiin sinne. Saatiin oikeen
ystävällistä palvelua ja aika torstaille, jolloin lupasivat tutkia, missähän
vika voisi olla. Vaihdettiin vielä puhelinnumerot ja sitten karautettiin takaisin
Barcelonan kehäteille sopivasti ruuhka-aikaan (joka, kuten myöhemmin kävi ilmi,
tuntuu olevan jatkuva).
Tulimme leiriin heppatallin
viereen, erään perheen maille. Mikään virallinen leirintäalue tämä ei ole,
palveluita ei ole (paitsi raikas vesi, jota ei voi juoda) ja hintaa on
kokonainen 10€/yö. Omistajat on kuitenkin supermukavia, karavaanareita itsekin,
ja haluavat tarjota mahdollisuuden yöpymiseen turvallisessa ympäristössä
lähellä kaupungin keskustaa (junalla puolituntia ytimeen). Suunnitelmissa on rakentaa
suihkut ja vessat, mutta ovat aloittaneet toiminnan vasta keväällä, joten ihan
vielä ei ole valmista. Paikalle ajetaan vähän erikoisesti tulvakanavaa pitkin
(joka on siis ihan virallinen tie tonteille, ainakin silloin kun ei ole tulvia)
ja pikkuisen tuo sähköporras raapi maata, kun hivuteltiin pellon puolelle
parkkiin, mutta muuten ihan toimiva konsepti (ei vaunuille tosin). Sovittiin
vielä omistajan kanssa, että laittelen viestiä, jos autokorjaamon
toimenpiteiden jälkeen torstaina tarvitaan yöpaikkaa, niin hän pitää meille
porttia auki.
Illaksi hurautimme junalla
Katalonian pääkaupunkiin. R:n kaverit näyttivät meille edullisen ravintolan ja
maistuvat sangriat, sekä pimeät pikkukujat la Ramblan välittömässä
läheisyydessä. Ei ollut rosmoja eikä muutenkaan kuumottavaa menoa, vaan aika
idyllistä ja edullista. Viimeisellä junalla sitten tietysti autolle, ja
hiipien, ettei naapuriauton koirat hermostu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti