Enklaavit ja eksklaavit

27.11.2023

La Línea de la Concepsión - Gibraltar n. 20km kävelyä

Tänään poistutaan EUn alueelta Ison Britanian eksklaaviin, Gibraltarille. (Niin että mihinkä klaaviin? katso tästä)

Ylitimme rajan jalan, kulkemalla Gibraltarin lentokentän halki. Ennenhän siitä ajettiin myös autoilla, mutta maaliskuussa tänä vuonna on auennut kiertotie ja tunneli, joten enää ei tarvii kun apostolinkyytiläisten odotella kentän laidalla, jos on lentokoneen vuoro nousta ilmaan. Nyt ei tarvinnut odotella.

Gibraltar on siis Ison Britanian merentakainen alue, kooltaan 6,8 neliökilometriä ja siitäkin noin 40% on luonnonsuojelualuetta. Aluetta hallitsee aika näkyvästi Gibraltarin vuori ja asutus on sitten ahtautunut kapeahkolle rannikolle ja osin toki vuoren rinteillekin. Vuori itsessään on 426 metriä korkea ja siitä suurin osa on tosiaan luonnonsuojelualuetta. Se on myös se paikka, missä ne kuuluista apinat asustaa. Magotit eli berberiapinat on Euroopan ainoa villi apinalaji ja sitä (vai heitä) esiintyy lisäksi Pohjois- Afrikassa Marokossa ja Algeriassa. Magotit on määritelty erittäin uhanalaisiksi.

Niinpä me siis suuntasimme tuolle vuorelle ja apinoita katsomaan. Tarkoitus oli mennä köysiradalla ylös ja kierrellä sitten siellä, mutta koska emme olleet liikkeellä kukon laulun aikaan, oli köysirataan aikamoinen jono. Hurjapäinä päätimme sitten kävellä ylös. En suosittele, ellei todella nauti ylämäkeen taapertamisesta. Toki se oli lopulta ihan hyvä vaihtoehto, sai pysähdellä omaan tahtiin ihastelemaan maisemia ja sitten ne näki vielä uudestaan kun tuli vuorelta alas, mutta helpommallakin sinne tosiaan pääsee.

Vuorella on monta reittiä koluttavana ja riippusiltoja sekä kalkkikiviluolia matkanvarrella voi käydä ihmettelemässä. Ylhäällä köysiradan päätepisteen luona on kuitenkin ne kaikkia kiinnostavat apinat, koska heille on sinne laitettu ruokailutilat. Salakuuntelin erästä opasta, joka kertoi, että apinat löytävät kyllä luonnosta riittävästi ravintoa, mutta että niitä ruokitaan vuorella, etteivät ne lähde sieltä ruuan perässä kaupunkiin sekoilemaan.

Ja onhan ne apinat toki oikein söpöjä, mutta minusta myös hieman pelottavia. Veikkaan sen johtuvan siitä, että olen kasvanut ajatukseen, että meitä ihmisiä on vain yhtä lajia ja kun apinat nyt kuitenkin geneettisesti ovat lähes identtisiä meidän kanssa ja oikeastaan lähemmin tarkasteltuna niillä on aika lailla ihmismäisiä tapoja ja eleitä, niin se tuntuu vähän omituiselta. Käsittääkseni ne ovat myös aika fiksuja otuksia ja siksipä pörröisine olemuksineen lähtökohtaisesti epäilyttäviä. Kiinnostavaa sinänsä oli kuitenkin kohdata apina, vähän kuin peiliin olisi katsonut. Kovin hanakoita varkaita eivät nämä kohtaamamme kaverit kuitenkaan olleet, ehkä heidän serkkunsa ovat oppineet pitämään tavaroistaan paremman huolen.

Vuorelta jatkoimme matkaa Europa Pointille eli eteläkärkeen, jossa oli oikeataan vain majakka ja muistomerkkejä. Sieltä tosin näki Afrikkaan. En ole ollut myöskään koskaan niin lähellä Afrikkaa, että olisin nähnyt sinne, mutta nytpä olen. Otimme bussin takaisin kylille ja kävimme ostamassa vähän joulukortteja ja syömässä, koska johan sitä vuorella kiipeillessä tulee nälkä. Ai niin, ja ostinhan myös katukauppiaalta taateleita.

Auringon laskiessa käpötimme takaisin Espanjan puolelle ja tajusimme pyytää passeihin leimat. Saatiinkin. Että kai se nyt on aamusta tultava uudestaan, että saadaan myös Gibraltarin leimat passiin, ne kun jäi aamulla täpinöissä pyytämättä. Perkele.