9.11.2023
Aamun ohjelmana oli ajaa
viereiseen volkkarin liikkeeseen. Kas, kun sängyn yläpuolisesta kaapistosta oli
yhdestä ovesta pettämässä lukitusjärjestelmä. Muovinen rimpulahan se on, ja kun
koko oven paino lepää sellaisen pienen klipsin varassa, niin kyllähän se
jossain kohtaa pettää. Varsinkin, kun on ajeltu ei niin tasaisilla- teillä.
Pistettiin sormet ristiin ja toivottiin, että heillä olisi näitä osia
varastossa. Ei ollut. Todella ystävällinen myyjä olisi hetimmiten meille
sellaiset tilannut, mutta me taas ei aiottu jäädä seudulle odottelemaan
tilauksen saapumista, joten piti ottaa käyttöön vaihtoehto B. Barcelonassahan
oltiin jo käyty volkkarilla. Yhteystiedotkin oli tallessa. Eli ei muuta, kun mr
Vicentelle viestiä, että josko heiltä mahdollisesti löytyisi. Ei kuulemma
löydy, mutta tilaaminen onnistuu, on noudettavissa ensi viikolla. Tämä sopii.
Me ajetaan Espanjan puolelle Palamosiin, siihen samaisella kämperille missä
todettiin olevan tämä reissun tähänastisesti parhaat suihkut. Ehkä me siinä
saadaan neljä yötä kulumaan jotenkin ja lähdetään sitten noutamaan sitä
kilkutinta. (Tilattiin heti kaksi. Ovat puolet halvempia kuin Suomessa, ja
kohta menee rikki kuitenkin joku toinen kaappi.)
Kurvattiinkin sitten taas
maksutielle (159km/28€) ja otettiin suunta sinne caravan- liikkeeseen, joka
pyhäinpäivänä oli ollut kiinni, eikä siksi oltu siinä päästy käymään. Itse ajomatka oli onnistunut, eikä tuo teiden
maksullisuus varsinaisesti tuo viivytystä matkantekoon, tielle ajaminen ja sen
käytöstä maksaminen onnistuu ihan näppärästi ja vie ehkä puoli minuuttia. Ja
onhan nuo maksulliset tiet oikeasti paljon paremmassa kunnossa ja nopeampiakin,
jos ei halua maisemia ihastella. Ehkä kotimaassakin sen ajoneuvoveron voisi
korvamerkitä oikeasti teiden kunnossapitoon, tai sitten poistaa koko veron ja
alkaa keräämään teiden käytöstä maksuja. Pohdin minä.
Caravan- liikkeestä saatiin
vessa-aineet, joita mentiin hakemaankin, sekä lisäksi pari liitintä vesiletkun
päähän. Käytössä ollaan todettu, että omassa letkussa on hyvä olla joku liitin,
jonka hanaan voi kytkeä (me ei olla kastelukannun käyttäjiä), niin ei valu
puolet vesistä omille nilkoille ja tankin täyttö kestää vähän vähemmän aikaa.
Tai on ainakin kuivempaa hommaa.
Autocaravanig Palamós otti meidät
taas ystävällisesti vastaan, saatiin valita paikka (otettiin tietysti
korkeimmalta että saadaan näköala merelle) ja lupasi että voidaan olla niin
pitkään kun halutaan. Kauheen kiva. Nyt ajateltiinkin sitten ainakin neljä
päivää vaan ihmetellä, että mitähän ihminen tällä kaikella ajalla oikeen
tekisi. Ehkä järjestän vähän kaappeja.
P.S. Autoon tulee sähkö tolpasta. Eli ilmeisesti edellisestä oli paukahtanut sulake, tai jotain muuta ihmeellistä. Kerrankin vika on jossain muualla kuin meidän autossa.. kop.. kop..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti