Ja yhä vain etelämmäs

20.11.2023

Denia – Torrevieja – La Manga (del Mar Menor) 252km

Aamu valkeni ihan yhtä sumuisena kuin ilta oli hämärtynytkin, mutta nopeasti tuo merisumu (joksi sen nyt nimesin) myös haihtui kun aurinko kiipesi korkeammalle taivaalla ja alkoi kunnolla lämmittää. Me joimme aamukahvit ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Meillä on ostostarpeita: partakoneeseen pitää kuulemma saada teriä ja leipäkin on loppu. Olimme selvittäneet, että paikallinen elektroniikan supermarketti on MediaMarkt ja kartasta opimme, että vähän Torreviejan alapuolella olisi yksi sellainen. Mukavasti vielä osana älyttömän suurta ulkoilma ostoskeskusta, jossa oli ihan erillinen parkkipaikka matkailuautoille. Jotkut olivat siellä yöpyneetkin, mutta meillä oli muita suunnitelmia. Lähdimme kuitenkin suunnistamaan kohti kauppakeskusta.

Kauppakeskus löytyi hyvin, mutta siellä suunnistaminen vaati kartan käyttöä. Kauppakin löytyi, mutta hankalaksi osoittautui vessan löytäminen. Eivät mitenkään erityisen hyvin niitä mainostaneet. Lisäksi vielä osa kauppakeskusta oli remontissa, ja näin ollen osa kujista ja vessoista suljettu. Onnistuimme kuitenkin löytämään puoli vahingossa yhden vessan ja näin saatiin sekin tarve hoidettua hetkeksi alta pois. Kävimme myös tien toisella puolella isossa Mercadonassa hakemassa leipää ja muuta pientä. Täällä kohtasimme myös pitkästä aikaa suomalaisia. Kaupan kassalla meitä ennen oli muutama ja parkkipaikalla bongasimme yhden Suomi- kilvillä varustellun kämpperin. Morjestettiin tietty ohi mennessä, mutta ei nyt sentään juttelemaan jääty.

Yöksi olimme aikoneet mennä vähän Torren alapuolella olevalla maakaistaleelle, jonka päässä oli kämppereille tehty oma parkki. Varmuuden vuoksi katsoin, että 18km matkalla, joka oli maakaistaleen pituus, olisi toki useampikin pakkipaikka, johon varmaan näin hiljaisena aikana voisi jäädä yöksi parkkiin. Itse maakaistale, tai oikeammin sinne rakennetut kerrostalot, näkyivät jo pitkälle ja aika pian kävi ilmi, että kyseessä tosiaan oli aivan täyteen rakennettu lomailijoiden paratiisi. Nyt toki hiljainen kuin huopatossutehdas, koska on jo talvi. Vaan onhan se tällaistakin älyttömyyttä ihmisen välillä mentävä katsomaan.

Kuten vähän pelkäsimmekin, oli kämppereille varatulla parkkipaikalla olevat kahdeksan parkkiruutua jo täynnä. Jätimme kuitenkin auton tienviereen parkkiruutuun, toisen retkeilyauton perään. Uskoimme vakaasti, että tähän aikaan vuodesta ketään ei kiinnosta, vaikka oltaisiin töötätty auto suoraan rantahietikolle. Ja tuskin olimme päässeet autosta ulos aikeena lähteä vähän kävelylle, kun kulman takaa kuului ”Päivää!” Juttusille tuli herra, joka osoittautui olevan kotoisin samasta kaupungista missä edellinen työpaikkanikin sijaitsi. Herra asui aika lähellä, ja oli pitänyt samaa majaa syksyisin ja talvisin jo kolme kymmentä vuotta. Saimmekin aika perusteellisen katsauksen alueen kehitykseen ja nykytilaan, sekä yksityisen esittelykierroksen, kun meillä näytti olevan sama matka kävelyllämme. Mieleen jäi mm. se, että tällä maakaistaleella (ehkä ei sentään kuitenkaan koko Espanjassa) rannat ovat yhteistä omaisuutta, joten kenenkään yksityishenkilön tontti ei voi ulottua rantaan asti, vaan siihen on aina jätettävä kaistale, jota kuka tahansa voi halutessaan taapertaa. Minusta tämä on hyvä asia.

Että kaikkea sitä oppii kun kiertää maailmaa ja juttelee ihmisten kanssa. Mehän ei varsinaisesti olla mitään ihmis- ihmisiä, mutta näin seitsemän viikon jälkeen sitä voi sentään muutaman sanan vaihtaa tuntemattomankin kanssa.