Kyökkifilosofin kirjallisia pohdintoja

10.11.2023

Perjantaina ei tehty mitään. Tai no, luin yhden kirjan ja tein ruokaa, että onhan siinä nyt tekemistä yhdelle päivälle ihan riittävästi. Ai niin! Vahdinhan myös pyykkinarua (jonka olin virittänyt tarppinaruista alueen aidasta auton sivupeiliin), ettei pulut käy paskomassa vastapestyille pyykeille. Pyykkinaru oli kokeilu, sillä pidempään paikalla ollessa pyykit voisi kuivattaa myös ihan perinteisesti, eikä aina myllyttää kuivurissa. Helpompihan se kuivuri on, mutta pyykkinaru osoittautui ihan toimivaksi ja on mahdollista, että käytetään jatkossakin. Jos olosuhteet sallii.

Kirjojahan mulla on matkassa vaikka muille jakaa (ja olenkin auliisti jättänyt luetut aina sopivan tilaisuuden tullen vaihtohyllyyn. Täällä Palamoksessa viime viikolla jättämäni eivät ainakaan vielä ole löytäneet uutta suomenkielen taitoista lukijakuntaa.) ja koska olen päättänyt olla ottamatta mitään digipalvelua ennen kuin olen lukenut nuo mukaan raahaamani kirjat, tulee tartuttua niihinkin, jotka omassa kirjahyllyssä on lojuneet vuosia siksi, että kun ne on oma ne voi lukea milloin vain (kirjastosta lainatuilla on aina palautusaika). Niinpä luin nyt viimein klassikon Uljas Uusi Maailma. Ei, en ole lukenut sitä koskaan aikaisemmin, vaikka tunnenkin teoksen ja sen maineen ja noin suurin piirtein myös sisällön.

Ottaen huomioon, että kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1932 se on yllättävän ajankohtainen edelleen ja tämä lieneekin se kriteeri, miksi jostakin teoksesta tulee klassikko ja jostain toisesta ei. Oikeastaan olen ihan tyytyväinen, että luin sen vasta nyt, oltuani kuusi viikkoa reissussa jolla ei ole määränpäätä; työttömänä ja asunnottomana (vaikka jälkimmäinen ei pidä paikkaansa muuten kuin yhteiskunnan määritelmien perusteella; asun autossa, en siis mielestäni ole asunnoton.). Vaikka on tehnyt koko aikuisikänsä töitä ja ansainnut palkkaa, jonka on sijoittanut omaisuuteen ja sen myymällä mahdollistanut kohtalaisen pitkänkin tekemättömyyden ajanjakson itselleen, aina välillä herää mieleen kysymys, että onko tämä sallittua? Siis vain olla, tekemättä juuri mitään (lue: yhteiskunnallisesti hyödyllistä). Että eikö pitäisi olla kotimaassa kuluttamassa ja pitämässä järjestelmän rattaita pyörimässä? Sellainen hyvin perustavanlaatuinen työorientoituneen ihmisen ajattelumalli, että jos ei voi identifioitua työhönsä, niin mihin sitten? Onko ihminen mitään, jos ei voi kertoa että on siellä tai täällä töissä?

Päädyn aina siihen lopputulemaan, että saan varmaan tehdä elämälläni ihan mitä itse lystään, ja jos haluan lorvailla autossa Espanjassa talven, niin sitten teen niin. Mutta syvään on juurtunut se ajattelumalli, että vain työtä tekemällä ihminen on merkityksellinen ja se on hänen tehtävänsä tässä maailmassa ja elämässä. Tähän ristiriitaiseen väittelyyn pääni sisällä tuo Uljas Uusi Maailma osui ja upposi aika kivasti.

Tokihan meillä kaikilla on ajattelumalleja, jotka olemme oppineet kasvatuksen ja ympäröivän yhteiskunnan ja sen kulttuurien vaikutuksesta ja joiden mukaan toimimme omassa elämässämme joka päivä. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, ja ainakin oma ajatteluni on sen verran vajavaista, että on vaikeaa kuvitella millaista olisi, jos näin ei olisi. Ihmisillä on kuitenkin kyky ajatella omaa ajatteluaan ja käyttäytymistään ja tätä myöten myös kyseenalaistaa omia ajatuksiaan ja käyttäytymistään sekä tarvittaessa muuttaa sitä. Tämäkään ei tietysti tapahdu tyhjiössä ilman ulkoisia vaikutuksia ja voi myös johtaa ei toivottuihin lopputuloksiin (kenen kannalta?). Ajattelu vaatii tietysti myös aikaa ja otolliset olosuhteet ja jos nämä taitavasti ihmiseltä evätään, on mahdollista ohjata yksilöä ja massoja tiettyyn suuntaan ja saada heidät uskomaan, mihin nyt sitten halutaankin että he uskovat. Vaikka siihen, että ihminen on merkityksellinen vain silloin kun hän tekee työtä ja tuottaa yhteiskunnalle verotuloja (kyllä, tiedän miten yhteiskunta toimii ja miksi veroja kerätään. Maksan niitä muuten vielä ihan mielelläni.).

Keittiöfilosofi jäi pohtimaan näitä asioita kirjan luettuaan, joku muu saattaa lukea tekstin ihan eri vinkkelistä ja saada ihan muita ajatuksia. Mikä on tietysti sekin hienoa. Olisi oikeastaan aika kamalaa, jos kaikki ajattelisivat samoja ajatuksia kuin minä. Suosittelen kuitenkin lukemaan ko. teoksen, jos ette vielä ole sitä lukeneet. Löytyy varmasti jokaisesta kirjastosta. Ja ainakin antikvariaateista on saatavilla (en muista milloin on otettu viimeisin painos, kirjakaupoista voi siksi olla hankala löytää). Omani jätin Palamokseen, ehkä se löytää lukijansa.