16. ja 17.10.2023
Olipa omituista nukkua sängyssä.
Huoneessa, joka on talossa, jossa ei ole pyöriä. Mutta ihan hyvin nukutti
kuitenkin.
Ensimmäinen tehtävä aamupalan
jälkeen oli ajaa auto korjaamolle (5km). Matkaan meni puolituntia, kun osuttiin
juuri koululaisten ruuhkaan. Korjaamolla olivat ystävällisiä, laittoivat auton
sähköön, ettei jääkaapin antimet mätäne ja varmistivat, että pääsemme takaisin
majapaikkaan. Olisimme, kuten ajattelinkin, saaneet myös yöpyä korjaamon
pihalla autossa. Viiden kilsan reipas aamulenkki oli ihan mukava, paikoitellen
pyöräkaistaa kävellen, kun jalkakäytävä puuttui.
Hetken palauttelu hotellilla ja
sitten lähdimme tutustumaan Gentin keskustaan. Tarjolla on muuten myös
citycard, kohtuulliseen 38€/48h hintaan. Kortilla saa ajella ratikalla niin
paljon, kun sielu sietää, vuokrata pyörän päiväksi, pääsee kerran kaikkiin
tarpeellisiin museoihin ja vaihtuviin taidenäyttelyihin sekä kerran tunnin
kestävälle veneajelulle kanaaleita pitkin. Suosittelen tätä lämpimästi, vaikka
emme sitä itse ottaneetkaan käyttöön. Syynä se, että ei jaksanut mennä
museoihin. Harkitsin sitä kuitenkin hetken ja pidän hintaa näillä eduille
vähintäänkin kohtuullisena (kun jo yksistään linnaan sisään pääsy maksoi 13€).
Me nyt kuitenkin otimme omatoimisen
kävelyretken. Matka vei keskuspuiston lävitse ja miten valtavan hieno puisto se
olikaan! En tietenkään muistanut ottaa yhtään valokuvaa, mutta verkkokalvoille
tallentui sitäkin hienompia puita ja rakennelmia. Joen vartta kävelimme kohti
keskustaa ja linnaa ja ihasteltavaa riitti silläkin taipaleella. Gentin
alueella on ollut asutusta jo ilmeisesti pronssikaudella ja kaupungin historia
katsotaan alkaneeksi 500-luvulla kun ensimmäiset luostarit alueelle
perustettiin. Gent oli myös 1000-1200- luvuilla Euroopan toiseksi suurin
kaupunki Pariisin jälkeen. Katukuvassa on siis historian havinaa. Gent on myös
yliopistokaupunki, joten se tuo turistien lisäksi oman vilinänsä katukuvaan.
Takaisin hotellille palasimme vielä kasvitieteellisen puutarhan kautta. Hotellimme sijaitsee muuten, ainakin hotellin respan mukaan, ns. paremmalla alueella. Tarkoittaen sitä, että talot ovat enimmäkseen art deco- tyylisuunnan mukaisia ja näin ollen myös vähän isommalla rahalla ostettavissa. Vaan hienohan tuo on tuo hotellirakennuskin. (Hauskasti kuitenkin hotelli ei ollut hinnaltaan kalliimmasta päästä.) Jälleen mistään mitään tietämättä, voin kuitenkin todeta, että hienoja ovat rakennukset ihan tässä naapurissa ja muutenkin Gentissä.
Jälleen hyvin vuoteessa nukutun yön jälkeen, oli tarkoitus käydä kävelyllä läheisessä puistossa, mutta jäimmekin hotellihuoneeseen selvittämään, mihin matkamme seuraavaksi meidät veisi. Ranska on edessä lopulta kuitenkin, mutta kiertäisimmekö vielä kuitenkin Saksan ja Luxemburgin kautta? Säiden puolesta asia näyttäisi olevan se ja sama, sadetta on luvassa kaikkialle mistä keksin katsoa.
Auton korjaus oli kuin olikin nopsa homma ja soittelivat korjaamolta jo puolilta päiväin, että valmista on. Päätimme hakea auton samoin tein hotellin pihaan, eipähän tarvitsisi sitten seuraavana päivänä aamulla aikaisin lähteä kävelemään korjaamolle ja ruuhkassa ajella takaisin hakemaan tavaroita. Sitä paitsi päivä on aurinkoinen ja huomenna saattaa jo sataa. Uusi hana oli vaihdettu, homma meni takuun piikkiin eikä maksanut meille siis muuta kuin hotellin ja muutamat roinat, jotka kaupasta piti tietenkin ostella. Erittäin tärkeänä osana pehmolelu, josta ehkä näette kuvan joskus jossain.
Rauhallisen päivän päätteeksi kävimme viereisessä italialaisessa ravintolassa syömässä. Sole d’Italia oli kovasti kehuttu ja ei tuottanut pettymystä. Paikka oli tiistai-iltanakin täynnä ja hommaa pyöritti kokki sekä yksi tarjoilija. Ja hyvin se tuntui pyörivän. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta italialaisethan ovat tottuneet käsimerkkeihin. Jälleen arvostettu ja harvinainen suositusmerkkini tällä ravintolalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti