10.10.2023
Rauhallisesta yöpaikasta huolimatta,
nukkuminen oli vain ihan ok, ilmeisesti siihenkin pitää totutella ja mulla on
vähemmän kokemusta autoissa nukkumisesta kuin R:llä. Sinänsähän nukkuminen
onnistuu kyllä, mutta nukahtaminen on vaikeampaa. Oletan, että se ajan myötä
helpottaa.
Tästä päivästä ei varsinaisesti
ole mitään erityistä raportoitavaa, ajettiin paikasta A paikkaan B. Matkalla
tankattiin auto ja ihmiset. Yöpaikaksi valikoitu maatilan takapiha, jossa sai
yöpyä 10€ hintaan (ja kyllä, eurot kävivät maksuvälineenä, ollaan vissiin
riittävän lähellä Saksan rajaa). Paikka oli oikein rauhallinen, mitä nyt
tammenterhot välillä kolahtelivat kattoon, vaan kukaanhan ei pakottanut
parkkeeraamaan puun alle.
Se mikä päivässä aiheutti
ihmetystä, oli tyhjien tölkkien/pullojen palautus. Tölkin kyljessä lukee, että
panttia saa ja on sitä kuitin mukaan veloitettu ostohetkelläkin. Vaan pullonpalautusautomaatit
on erityisen hyvin piilotettu kaupoissa, en onnistunut niitä löytämään sitten
niin minkään hyllyn takaa. Enkä tietenkään kysynyt, että mihinhän ovat
sijoittaneet. Lidlissa oli heti ulko-oven vieressä, joten sinne se on sitten
pullonsa ihmisen palautettava, jos mielii palauttaa.
Lisäksi ihmettelin taas
roskisjuttuja. Täällä on vähän sama systeemi kuin Norjassa, että tietyt kamat
laitetaan samaan laariin ja sitten erottelevat ne loppusijoituspaikassa. Vaan
esimerkiksi levähdyspaikalle hienosti laitetut lajittelupisteet eivät ole vielä
rantautuneet kaikille leirintäalueille. Siellä kun on vain sekajäte ja
lasinkeräys. Ehkä pahvi, jos oikein hyvin käy. Muutenkin ahtaissa tiloissa ei
viitsisi ihan hirveen kauaa kuljetella erilaisia pussukoita milloin millekin
jätteelle, ja on se nyt vähän kummallista, että levähdyspaikoilla on
monipuolisemmat mahdollisuudet lajitella jätteensä kuin hienoilla
leirintäalueilla. Mutta näin se nyt oli. Onneksi maatilamajoituksessa sentään
oli kunnollista, ja sai ihminen lajitella jätteensä kuten kuuluu.
Ensimmäisen kerran tuli muuten
istuttua ”sohvalla” ja luettua kirjaa, muutenhan olen lukenut vain ennen
nukkumaanmenoa sängyssä. Sinänsä raivokas lukeminen olisi tarpeen, sillä
autossa saattaa olla vähän ylipainoa eikä mukaan raahaamani miljoona kirjaa varsinaisesti
helpota tilannetta. Ollaan kuitenkin matkalla Saksaan ja siellä saattaa jo
jotain kiinnostaakin kuinka paljon tämä meidän menopeli painaa. Kirjan
lukeminenhan ei tietysti sitä kevennä, mutta jos luettuani voisin vaikka luopua
siitä, niin se jo vähän auttaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti