2.10.2023
Meri-ilma saa ihmisen nukkumaan
hyvin. Tai sitten se oli se valtava kala-ateria edelliseltä illalta. Yhtä
kaikki, hyvä joskin kylmä yö. Onneksi kylmyys oli kuitenkin vain auton
ulkopuolella, eikä sekään niin pahalta tuntunut kuin ensi ajattelemalta voisi luulla.
Herääpähän ainakin, kun hilpasee vessaan lämpötiloissa, jotka on lähempänä
nollaa kuin +10 astetta.
Tosiaan, vessa. Meillähän on
tässä autossa toki vessa, mutta ei olla sitä vielä kertaakaan käytetty. Kesän
testailureissuilla ei raaskinut yhden yön takia tuhlata sinne laitettavia
kemikaaleja ja nyt ei olla vielä kertaakaan tarvittu, kun on aina ollut yleinen
ja oikein siisti vessa tarjolla siellä, missä parkissa ollaan oltu. Toki sekin
päivä vielä koittaa, kun omaan vessaan pääsee, mutta mitä sitä suotta kiirettä
pitämään senkään asian kanssa.
Löimme satamasta lähteissä
navigaattoriin Uppsalan ja sovittiin, että kattellaan mitä matkalla tulee
vastaan ja pitkällekö jaksetaan mennä. Turvallisesti E4 tietä ajamalla tultiin Höga
Kusten- alueelle, joka on muuten Unescon maailmanperintö kohde. Luonnonpuisto
löytyy alueelta ja kaikenmoista muuta kivaa (netin ja tienvarsikylttien
mukaan), mutta me posottelimme mennä vain tietä pitkin ohitse. Ei ollut
toimelias olo. Mutta varmasti kiva paikka vierailla, jos sinne seudulle sattuu.
Päätimme jäädä vähän Sundsvallin alapuolelle, jälleen satamaan yöksi. Njurundan kaupunki (vai kylä) tarjoaa satamassaa ihan ilmaisen parkin ja palvelut myös matkailuautoille (2yötä max) ja mehän tulimme sitten kokeilemaan tämänkin vaihtoehdon. Ja koska satamat on osoittautuneet oikein kivoiksi paikoiksi noin muutenkin. Alueella on myös museoitu raudan jalostamo 1700-1800- luvuilta. Alue oli palveluiden osalta jo talveksi mennyt kiinni (samoin vessat) mutta siellä sai ihan itsenäisesti kierrellä ja ihmetellä opastauluja. Myös vanha rautatie jalostamolta satamaan oli edelleen olemassa ja sen varrelta löytyi mainio puolukkapaikkakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti