Kaivossa

16.12.2023

Sintra 9km(kävelyä)

Ja sitten tutkimaan Sintraa ja ehkä tarkemmin vielä Quinta da Regaleiran palatsia ja sitä ympäröivää mielenkiintoista puutarhaa. Vai mikä se nyt olisi.

Matkaparkin pääjehu tilasi meille sovelluksella taksin ja sovittiin, että kun haluamme tulla takaisin, laitamme hänelle viestiä missä olemme ja hän tilaa meille kyydin takaisin. Sinänsä näppärää, kun meillä ei mitään sovelluksia ole ja toisaalta, ilmeisesti senkin kautta tilaamalla kyydin saa halvemmalla kun sen tekee joku paikallinen eikä turisti. Yhtä kaikki, kyyti tuli ja vei meidät sovitusti sinne minne olimme matkallakin.

Sisäänpääsy alueelle oli 11€ per nokka ja sillä sai pyöriä sekä palatsissa että sen ympärillä niin pitkään kuin sielu sieti ja jalat kantoi. Oikeastaan itse halusin nähdä vain tuon kaivon, joka voisi ehkä olla jonkin sortin initaatio kaivo, ainakin sillä nimellä se on karttoihin ja kuvauksiin laitettu. Kaivo (tai niitä on itseasiassa kaksi) ja muutkin rakennelmat ovat omiaan herättämään mielikuvituksen ja itse pystyinkin kuvittelemaan munkkeja viilettämässä soihtujen kanssa pimeissä käytävissä, joku toinen voisi ehkä kuvitella jonkin sortin salaseuran ja uhrimenot. Kukaan ei tietysti tiedä mitä näissä on tehty, mutta rakennelmat on siis tehty 1800-luvun loppupuolella ihan arvostettujen suunnittelijoiden ja arkkitehtien toimesta ja luulenpa, että silloinen omistaja vain oli mieltynyt tämän tyyppisiin juttuihin. Mutta onhan se kiva antaa mielikuvituksen tehdä töitään.

Suuremmasta ja viimeistellymmästä kaivosta laskeudutaan alas ja maanalaisiin käytäviin, joista pääsee keskeneräisempään kaivoon sekä vesiputouksen taakse katselemaan maisemia. Luolastossa on myös useita pieniä käytäviä jotka ei johda mihinkään ja syvennyksiä, joissa voi piilotella tai mietiskellä tai mitä sitä nyt ihminen luolassa syvennyksessä haluaakaan tehdä. Itse luolasto ei tosin ollut ollenkaan niin sokkeloinen kuin maanpäälliset polut joita myöten saattoi päätyä ihan johonkin muualle kuin oli ajatellut. Mutta eipä se toisaalta haitannutkaan.

Jos oli rakennettu maan alle, niin oli päällekin ja korkeuksiin. Korkeimmasta tornista avautui hienot näköalat ympäristöön ja merelle saakka. Mikäs siellä on ollut nojailla ja tarkastella valtakuntaansa. Vaikkakin alueen omistaja on tietysti aikanaan ollut suuri ja mahtava, niin siihen aikaan kun nämä on rakennettu, ei alamaisia enää sillä tavalla ollut olemassa. Mutta ajatuksena varmaan joillekin mukava. Yhtä kaikki, maisemat on edelleen oikein vaikuttavat.

Paitsi hienoja rakennelmia myös vaikuttavaa kasvistoa oli nähtävillä. Suuria puita ja ainakin tällaiselle pohjolan asukille vähän erilaisempia kukkia ja kasveja. Tähän aikaan vuodesta ne toki eivät oikein oikeuksiinsa pääse, vaikka täällä vihertääkin vähän toisella tapaa kuin kotomaassa joulunalla, mutta nimilapuista sentään pystyi joitakin tunnistamaan.

Mosaiikkitaidetta oli myös tehty ja luin, että tähän oli hankittu oikein italialainen alan asiantuntija näitä tekemään. Vaikuttavia, ja hermoja raastavaa ainakin itselle olisi asetella kivi kerrallaan valtavaa kuviota. Mutta lopputulos on kuitenkin palkitseva ja molemmissa kuvissa tietysti vesi virtasi taukoamatta hanan läpi altaaseen. Epäilen, että vesi ei kuitenkaan ollut juomakelpoista.

Kaivoista pääsi tosiaan niiden alla kulkevaan luolastoon, mutta alueella oli myös toinen luolasto. Siellä tarvitsikin sitten jo omaa taskulamppua, sen verran sokkeloinen se oli, ettei päivä päässyt paistamaan joka kulmaan. Luolasto kulki rakennetun lammen taakse ja sieltä pystyi halutessaan vakoilemaan lampea ihastelemaan tulleita turisteja. Harmillisesti meidän kohdalle ei yhtään vaklattavaa osunut, lapsuusvuosilta kun on kuitenkin muistissa vielä Vakoojan käsikirjan opitkin. Hukkaan meni, mutta ei voi mitään.

Sisään..

.. ja ulos.

Alueella oli myös oma kappeli johon laskin, että 18 henkeä mahtuu istumaan, ja muutama seisomapaikoillekin. Sisään ei päässyt, joten jäi kappelin kello soittamatta. Ehkäpä juuri siksi sinne ei päästettykään ketään sisään, arvasivat, että joku hölmö menee kuitenkin kilkuttamaan kelloa.

Pari tuntia vierähti mukavasti kierrellessä luolissa ja kaivoissa, maltettiin käydä kävelemässä palatsinkin läpi, vaikka kaikkia siellä olevia infotauluja ei enää jaksanutkaan niin tarkkaan lukea. Päätimme kävellä takaisin kylille ja mahdollisesti bussiin, jos siihen ehtisimme. Matka olikin oikein mukava, sillä alas mäeltä vei kapeiden kujien verkosto ja jos jonkin laista putiikkia, ravintolaa ja kuppilaa oli matkan varrelle laitettu. Löysimme myös vähän isomman torin jossa oli joulumyyjäiset meneillään. Ja tottahan pysähdyimme terassille ottamaan vähän oliiveja hiukopalaksi ja maistelimme paikalliset oluet.

Ehdimme linja-autoon ja köröttelimme sillä takaisin oman auton luokse. Linja-autoilla matkailu on siitä kivaa, että näkee maisemia ja ne usein ajavat sellaisia reittejä, joita ei ehkä itse tulisi ajelleeksi, näkee siis myös vähän paikallista ympäristö uudesta näkökulmasta. Meitä oli informoitu yöpaikkamme tarjoavan kaupan joulujuhlista ja kutsuttu toki mukaan ilon pitoon. Saavuimmekin takaisin autolle parahiksi porsaan paistuttua ja pääsimme välittömästi ruokapöytään. Iltahan vierähti pikkutunneille asti, sillä juhlijaa oli jos monen moista ja monesta maasta, monien kanssa keskustelu espanjan ja englannin sekoituksella vei aina oman aikansa ja täytyihän sitä loppuillasta tehdä myös kulttuurivientiä musiikin keinoin. Näin ollen sunnuntaille suunniteltu Lissabonin reissu saattaa siirtyä tuonnempaan hetkeen.