Tunnisteet

lauantai 13. toukokuuta 2017

Tonopah 5-6.5.2017

Saavuimme Tonopahiin siinä neljän aikaan iltapäivästä. Tarkoitus oli vain käydä nukkumassa ja jatkaa seuraavana päivänä matkaa, mutta huomasin hotellin esittelykansiosta, että lähellä on kaivosmuseo. Ja että se on vielä tunnin verran auki!!
Sinne!!
Mahdollisuus olisi ollut omatoimiseen kiertelyyn kartan kanssa alueella. Koska meillä oli kuitenkin vain se tunti, niin perehdyimme matkamuistomyymälän kivikokoelmaan. Saimme oikein mukavan esittelykierroksen kivien parissa puodinpitäjältä ja lopuksi hän vinkkasi meille myös muutamia muita kaupungin nähtävyyksiä joihin tutustua.

Tonopahin keskusta kaivosmuseon mäeltä nähtynä.

Keskustassa nököttävä hyljätty kerrostalo.

Kaupunkikuvaa.
Kyseessä on siis entinen kaivoskaupunki, ja aivan mainiolla tavalla vanhan näköisenä säilynyt! Asukkaitahan täällä on noin kaksi ja puolituhatta ja oikeastaan kyseessä ei ole kaupunki, vaan asutusalue, mutta mitä pienistä.

Vanhan hyvän ajan glamour-hotelli Mizpah oli edelleen toiminnassa ja näytti sisältäkin ihan entisaikojen mustavalkoelokuvalta. Lisäksi siellä kuulemma kummitteli. Museon puotipuksu kehoitti meitä menemään hissillä eri kerroksiin ja ottamaan kuvia, saattaisimme saada kuulemma kuvaan hienosti pukeutuneen rouvan joka hotellin käytävillä vaelteli.
Emme sentään kehdanneet lähteä aavejahtiin, vaikka kävimmekin hotellia ihastelemassa.

Alueella on kuulemma koko Yhdysvaltain kirkkain taivas ja niin vähän valosaastetta, että sinne tullaan kaukaakin katselemaan tähtiä, planeettoja ja linnunrataa. Harmillisesti meille osui aika pilvinen ilta ja yö, mutta sentään auringonlasku oli oikein kaunis katsella.




Noinkin pieneksi asuinalueeksi uskon, että olisin saanut itseni viihtymään parikin päivää. Muutama kiinnostava museo ja tietysti entisaikoja henkivä miljöö olisi riittänyt oikein mainiosti.
Hyvänä opetuksena jäi kuitenkin se, että amerikkalaiset pikkukaupungit, olivatpa ne kuinka mitättömiä ja pieniä kartalla tahansa, ovat aina kokoaan suurempia. Vain muutama on ollut oikeasti niin piskuinen, ettei siellä ole ollut edes kauppaa tai kipakkia, pari taloa vain. Mutta jos kylässä on hotelli, niin yleensä siellä on kyllä jotain muutakin ja ainakin lähialueilla on nähtävää. Joten jos ei ole kiirus, niin kyllä niissä kannattaa muutama yö viivähtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti