Tunnisteet

maanantai 22. toukokuuta 2017

Corpus Christi Padre Island 16-19.5.2017 ensimmäinen päivä

Viimeksi ajoimme Corpus Christistä vain läpi ja kävimme tutkimassa USS Lexington lentotukialuksen ( tästä ). Nyt päätimme jäädä rantalomalle.
Corpus Christi on ihan Mexikonlahden pohjukassa ja rantakaupunki siis, mutta me halusimme vielä enemmän rannalle, joten otimme hotellin Padre Islandilta, joka on pitkän omainen saari ihan siinä kaupungin edustalla. Saaren eteläkärki ulottuu Mexicon rajalle asti ja pituutta itse saarella on 113 mailia.

Texasin rannat ovat yleisiä teitä ja niillä pätee samat liikennesäännöt kuin varsinaisilla autoteilläkin. Nopeusrajoitus näytti ainakin täällä olevan 15mph. Suositellaan, että ihan millä tahansa autolla ei sinne rannalle kurvailla, koska hiekka voi yllättäen olla pehmoisempaa kuin asfaltti ja neliveto on parempi kuin ei nelivetoa. Itse en lähtisi myöskään tuollaisella pikkuautolla, vaan ihan kunnon pickup:illa. Toki, muutamille yleisille ranoille pääsi ihan kaikenlaisilla autoilla, tai ainakin paikalliset kalastajat sinne näyttivät ajelevan eivätkä jääneet jumiin.




Tässä ruokasuositus. Oli jo tosi kova nälkä ja hotellikortissa luki ajo-ohjeet ravintolaan Doc's. Oli hyvät merelliset pöperöt, maistelimme katkarapuja. Tuli mieleen, että pitäiskö sitä muutenkin enemmän syödä noita mereneläviä, kun tuntui olevan taas hyvän makuista.

Saarella kulkee yksi iso päätie jonka varrella suurin piirtein kaikki on. Sivuteillä sitten asutusta. Kävelytietä ei tietenkää ole, joten jos mielii lähteä läheiselle rannalle kävelemään, niin sitten on mentävä tienpiennarta tai nurmikolla. Koska päätiellä vauhti oli melkoinen, valitsimme nurmikkoalueen.

Kävelytiemme.

Hotelli rannan suunnalta kuvattuna.

Yksinäinen kalastaja ja hänen lentävä kaverinsa.

Maisemaa mantereen suuntaan.
Saapumisiltana oli aika kova tuuli, vaikka se ei tässä aaltoina näykkään. Tämä ensimmäinen ranta ei ollut suoraan valtameren rannalla, hiukan suojaisempi lahti. Ei se silti suojannut ihmispäitä tuulelta. Tämä rantakaistale oli lähinnä kalastajia varten, tai ei sillä ainakaan uimareita näkynyt.
Sen sijaan näkyi paljon roskaa ja rojua. Ajattelin että se johtuu siitä, ettei tämä ole mikään yleinen uimaranta, mutta ei se kyllä siitäkään johtunut, kuten myöhemmin huomasimme. Toki, kaikki roina ei ole ihmisten sinne jättämään, vaan yllättävän paljon sitä huuhtoutuu merestä. Mikä on itse paikanpäällä nähtynä jotenkin käsittämätöntä. Miksi sinne mereen on pakko nakella niin paljon roskaa?!

Alla kuva suurimmista roskista jotka rannalle oli huuhtoutunut, tai ehkä myös hieman avitetttu nostamalla vedestä. En toki väheksy niitä pienempiäkään roskia, tai vähemmän paheksu.

Tämä on jo hetken ollut vedessä, kun on saanut kotiloita pintaan.

Oikeesti!? Onko auton paikka merenpohjassa? No ei ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti