Aamu alkoi sateisena ja kävimme kaupassa hakemassa hieman evästä jos kävisi niin, että pitää nököttää huoneessa koko päivä.
Antaaksemme siivoojille vähän aikaa tehdä työnsä huoneessamme, kävimme ajelemassa etelän suuntaan. Siellä tulee vastaan Padre Island National Seashore. Tämä on luonnonpuisto meren rannalla ja sinne tietysti halusimme mennä, mutta ei sateella (lähinnä siksi, että emme olleet varautuneet sadevaatteilla. Muutenhan ei ole huonoa säätä olemassakaan, on vain vääriä varusteita..).
Kävimme puiston portilla kääntymässä ja jatkoimme takaisin kohti saaren kaupallista ydintä. Koska ei kuitenkaan huvittanut vielä mennä takaisin hotelliin ja sade näytti ainakin hetkeksi laantumisen merkkejä, jäimme ajelemaan kaupungille. Ja löysimme tiemme yleiselle rannalle.
Rannalla ei paljon porukkaa ollut, johtuen varmaan säästä. Kävelimme vähän hiekalla ja horisontissa häämöttävä silta alkoi kiinnostaa. Kurvailimme siis autolla siihen suuntaan ja löysimmekin parin väärän käännöksen ja yhden peruutusepisodin jälkeen oikealla parkkipaikalle. Kyseessä oli aallon murtaja josta muodostui väylä sisemmällä saareen, erään laiseksi lahdeksi jossa voi laskea veneen vesille. Myös täällä oli paljon kalastajia ja sitäkin enemmän lintuja. Ilmeisesti kalaa oli siinä väylällä riittävästi kaikille.
Kävelimme vähän matkaa aallonmurtajaa pitkin ja ihmettelin välillä veden pinnalle nousevia möykkyjä. Oliko se levää vai mitä? Ei, se oli kilpikonnan pää. Monta monituista kilpikonnaa uiskenteli siinä sulassa sovussa lintujen kanssa ja kävivät välillä haukkaamassa happea pinnalla. Olivat epelit kuitenkin nopeampia kuin minun kameran liipaisinsormeni.
Iltaa kohden alkoi sää selkenemään, joten läksimme uudestaan tälle rannalle. Halusimme kävellä aallonmurtajan toista reunaa ja käydä katsomassa kartasta bongattua laituria. Löysimmekin laiturin, mutta sinne oli sisäänpääsymaksu. Ymmärrän toki, että kalastajilta otetaan jokin pieni nimellinen lupamaksu, mutta että laiturilla kävelemisen ilostako pitäisi maksaa? Ei. Otimme siis vain kuvan ja päätimme palata takaisin sinne aallonmurtajalle. Jos vaikka saisi kilpikonnan tähtäimeen.
En saanut. Mutta kyllä tuota merta ihan ilokseen katseli muutenkin.
Pidän merestä. Voisin tuijotella sitä päiväkaudet. Ehkä se vetoaa luonteeni seikkailullisempaan puoleen, mene ja tiedä, mutta on se vain mahtava voima ja rauhoittava katsella.
Antaaksemme siivoojille vähän aikaa tehdä työnsä huoneessamme, kävimme ajelemassa etelän suuntaan. Siellä tulee vastaan Padre Island National Seashore. Tämä on luonnonpuisto meren rannalla ja sinne tietysti halusimme mennä, mutta ei sateella (lähinnä siksi, että emme olleet varautuneet sadevaatteilla. Muutenhan ei ole huonoa säätä olemassakaan, on vain vääriä varusteita..).
Kävimme puiston portilla kääntymässä ja jatkoimme takaisin kohti saaren kaupallista ydintä. Koska ei kuitenkaan huvittanut vielä mennä takaisin hotelliin ja sade näytti ainakin hetkeksi laantumisen merkkejä, jäimme ajelemaan kaupungille. Ja löysimme tiemme yleiselle rannalle.
Rannalla ei paljon porukkaa ollut, johtuen varmaan säästä. Kävelimme vähän hiekalla ja horisontissa häämöttävä silta alkoi kiinnostaa. Kurvailimme siis autolla siihen suuntaan ja löysimmekin parin väärän käännöksen ja yhden peruutusepisodin jälkeen oikealla parkkipaikalle. Kyseessä oli aallon murtaja josta muodostui väylä sisemmällä saareen, erään laiseksi lahdeksi jossa voi laskea veneen vesille. Myös täällä oli paljon kalastajia ja sitäkin enemmän lintuja. Ilmeisesti kalaa oli siinä väylällä riittävästi kaikille.
Kävelimme vähän matkaa aallonmurtajaa pitkin ja ihmettelin välillä veden pinnalle nousevia möykkyjä. Oliko se levää vai mitä? Ei, se oli kilpikonnan pää. Monta monituista kilpikonnaa uiskenteli siinä sulassa sovussa lintujen kanssa ja kävivät välillä haukkaamassa happea pinnalla. Olivat epelit kuitenkin nopeampia kuin minun kameran liipaisinsormeni.
Iltaa kohden alkoi sää selkenemään, joten läksimme uudestaan tälle rannalle. Halusimme kävellä aallonmurtajan toista reunaa ja käydä katsomassa kartasta bongattua laituria. Löysimmekin laiturin, mutta sinne oli sisäänpääsymaksu. Ymmärrän toki, että kalastajilta otetaan jokin pieni nimellinen lupamaksu, mutta että laiturilla kävelemisen ilostako pitäisi maksaa? Ei. Otimme siis vain kuvan ja päätimme palata takaisin sinne aallonmurtajalle. Jos vaikka saisi kilpikonnan tähtäimeen.
En saanut. Mutta kyllä tuota merta ihan ilokseen katseli muutenkin.
Pidän merestä. Voisin tuijotella sitä päiväkaudet. Ehkä se vetoaa luonteeni seikkailullisempaan puoleen, mene ja tiedä, mutta on se vain mahtava voima ja rauhoittava katsella.
 |
| varpaat tasaisella hiekalla. |
 |
| Poliisi vartioi rantaa. Ei pöllömpi työkeikka. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti