Geysirit ja kuumat lähteet tuli siis nähtyä ja kun kiinnostavat "lenkkipolut" oli karhuvaaran vuoksi suljettu, päätimme ottaa haltuun kansallispuiston keskiosaa ja ajaa kanjonille.
Yellowstone:llahan on oma Grand Canyon. Ei ehkä niin messevä kuin se varsinainen, mutta aika muikee kuitenkin. Ja ne vesiputoukset.
Tässä kohden tapasimme ensimmäistä kertaa avuliaan amerikkalaisen. Herra Utah:sta tarjoutui ottamaan meistä yhteiskuvan. Mehän olemme niitä, joiden mielestä ihminen kuvassa pilaa sen (ainakin jos kuvassa on jompikumpi meistä "Väistä, pilaat maiseman!"), mutta ymmärsimme sentään olla kohteliaita ja antaa ottaa yhteiskuvan. Ne on sensuroitu, koska emme ole kuvauksellisia, varsinkaan yhdessä.
Herra Utah:sta toivotti meidät myös tervetulleeksi heidän osavaltionsa kansallispuistoihin, joita on muuten viisi kappaletta.
Ja sitten niille seuraaville vesiputouksille.
Näillä putouksilla, jotka siis sijaitsevat siellä Yellowstone:n Grand Canyon:lla, tapasimme pariskunnan Michigan:ista. Ensimmäisen kerran muuten tiedettiin, missä Suomi on, yleensä sitä saa selvittää hieman. Pariskunta kertoili parhaita reissuvinkkejä, toivotti tervetulleeksi kotikonnuilleen (vaikka onkin kuulemma ympärivuotinen turistirysä), ja opinpa senkin, että Michigan on jonkinmoinen ystävyysosavaltio (hässäkkäjuttu) Suomen kanssa. Siinäpä selitys sille, miksi niin moni on ollut juuri siellä vaihto-oppilaana suomesta.
Itse vesiputous, jota tulimme katsomaan, on kahdesta putouksesta alempi. Sille ylemmälle olimme kovasti vaeltamassa, mutta päätimme sitten kuitenkin ajaa autolla (vaellusta tulikin sitten seuraavana päivänä).
Vaelsimme kuitenkin alas 600ft alemman putouksen yläpäähän, kohtuu jyrkkä lasku ja ihan yhtä jyrkkä nousu. Ja sitten vähän matkaa sivureittiä pienemmille putouksille, jotka ovat näiden kahden autojen saavutettavissa olevien putouksien välissä.
Tähän väliin haluan sanoa sanasen karhuista.
Yellowstone:ssa on karhuja; mustakarhuja ja grizzly:jä (eli suomeksi harmaakarhu) molempia noin 600 yksilöä. Karhuista varoitetaan ja ohjeita annetaan kuinka käyttäytyä jos sellaisen kohtaa.
Parasta olisi tietenkin olla kohtaamatta. Poluille lähtiessä kehoitetaan patikoimaan kolmen ryhmissä, pitämään meteliä ja tarkkailemaan ympäristöä. Jos näkee tuoreita kaivamisia, jalanjälkiä tai paskakasoja, kannattanee harkita palaamista takaisin sitä reittiä pitkin mitä on tullutkin.
Ongelma: Miltä näyttää karhunpaska?
Puistossa on paljon muitakin eläimiä. Kasoja on vähän väliä, joista suurimman osan tulkitsin biisonin jätöksiksi, mutta en voi olla varma.
Ehdotan, että näihin puistojen info keskuksiin (missä oli erityisen mielenkiintoinen ohjeistus biisonin mielenliikkeiden tulkinnasta hännänasennon perusteella) laitettaisiin myös uloste museo. Kaikki urpot ei oikeesti tiedä, miltä näyttää karhunkakka, ja ärsyttää panikoida jokaisesta pökäleestä.
Nii.
Tämä siis kanjonin pohjoispuolelta. Sitten etelän puolelle.
Ajoimme siis ylemmälle putoukselle ja kävelimme siitä sillan kautta joen yli ja katsomaan putousta toisesta vinkkelistä. Samalla tuli kartoitettua vähän reittejä seuraavan päivän retkiä varten.
Täälläkin tosin muutamat polut oli suljettu, sillä lumi oli vienyt osan polusta/rapuista mukanaan, mutta jonkinlaisen kävelyn onnistui silti tekemään.
Mahtavat maisemat mielessä päätimme siis palata tähän osaan puistoa vielä seuraavanakin päivän.
Illalla "kotikylässä" löysin vielä kirjakaupan!!! josta ystävällisen myyjän avustuksella sain ostettua tarkemman kartan kanjonin alueesta. Olisin viihtynyt kaupassa hipelöimässä kirjoja varmaan koko illan, mutta R oli nälkäinen ja piti rientää ruokakauppaan..
Yellowstone:llahan on oma Grand Canyon. Ei ehkä niin messevä kuin se varsinainen, mutta aika muikee kuitenkin. Ja ne vesiputoukset.
Tässä kohden tapasimme ensimmäistä kertaa avuliaan amerikkalaisen. Herra Utah:sta tarjoutui ottamaan meistä yhteiskuvan. Mehän olemme niitä, joiden mielestä ihminen kuvassa pilaa sen (ainakin jos kuvassa on jompikumpi meistä "Väistä, pilaat maiseman!"), mutta ymmärsimme sentään olla kohteliaita ja antaa ottaa yhteiskuvan. Ne on sensuroitu, koska emme ole kuvauksellisia, varsinkaan yhdessä.
Herra Utah:sta toivotti meidät myös tervetulleeksi heidän osavaltionsa kansallispuistoihin, joita on muuten viisi kappaletta.
Ja sitten niille seuraaville vesiputouksille.
Näillä putouksilla, jotka siis sijaitsevat siellä Yellowstone:n Grand Canyon:lla, tapasimme pariskunnan Michigan:ista. Ensimmäisen kerran muuten tiedettiin, missä Suomi on, yleensä sitä saa selvittää hieman. Pariskunta kertoili parhaita reissuvinkkejä, toivotti tervetulleeksi kotikonnuilleen (vaikka onkin kuulemma ympärivuotinen turistirysä), ja opinpa senkin, että Michigan on jonkinmoinen ystävyysosavaltio (hässäkkäjuttu) Suomen kanssa. Siinäpä selitys sille, miksi niin moni on ollut juuri siellä vaihto-oppilaana suomesta.
Itse vesiputous, jota tulimme katsomaan, on kahdesta putouksesta alempi. Sille ylemmälle olimme kovasti vaeltamassa, mutta päätimme sitten kuitenkin ajaa autolla (vaellusta tulikin sitten seuraavana päivänä).
Vaelsimme kuitenkin alas 600ft alemman putouksen yläpäähän, kohtuu jyrkkä lasku ja ihan yhtä jyrkkä nousu. Ja sitten vähän matkaa sivureittiä pienemmille putouksille, jotka ovat näiden kahden autojen saavutettavissa olevien putouksien välissä.
Tähän väliin haluan sanoa sanasen karhuista.
Yellowstone:ssa on karhuja; mustakarhuja ja grizzly:jä (eli suomeksi harmaakarhu) molempia noin 600 yksilöä. Karhuista varoitetaan ja ohjeita annetaan kuinka käyttäytyä jos sellaisen kohtaa.
Parasta olisi tietenkin olla kohtaamatta. Poluille lähtiessä kehoitetaan patikoimaan kolmen ryhmissä, pitämään meteliä ja tarkkailemaan ympäristöä. Jos näkee tuoreita kaivamisia, jalanjälkiä tai paskakasoja, kannattanee harkita palaamista takaisin sitä reittiä pitkin mitä on tullutkin.
Ongelma: Miltä näyttää karhunpaska?
Puistossa on paljon muitakin eläimiä. Kasoja on vähän väliä, joista suurimman osan tulkitsin biisonin jätöksiksi, mutta en voi olla varma.
Ehdotan, että näihin puistojen info keskuksiin (missä oli erityisen mielenkiintoinen ohjeistus biisonin mielenliikkeiden tulkinnasta hännänasennon perusteella) laitettaisiin myös uloste museo. Kaikki urpot ei oikeesti tiedä, miltä näyttää karhunkakka, ja ärsyttää panikoida jokaisesta pökäleestä.
Nii.
Tämä siis kanjonin pohjoispuolelta. Sitten etelän puolelle.
Ajoimme siis ylemmälle putoukselle ja kävelimme siitä sillan kautta joen yli ja katsomaan putousta toisesta vinkkelistä. Samalla tuli kartoitettua vähän reittejä seuraavan päivän retkiä varten.
Täälläkin tosin muutamat polut oli suljettu, sillä lumi oli vienyt osan polusta/rapuista mukanaan, mutta jonkinlaisen kävelyn onnistui silti tekemään.
Mahtavat maisemat mielessä päätimme siis palata tähän osaan puistoa vielä seuraavanakin päivän.
Illalla "kotikylässä" löysin vielä kirjakaupan!!! josta ystävällisen myyjän avustuksella sain ostettua tarkemman kartan kanjonin alueesta. Olisin viihtynyt kaupassa hipelöimässä kirjoja varmaan koko illan, mutta R oli nälkäinen ja piti rientää ruokakauppaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti