Yellowstonen jälkeen matka jatkui hiljalleen kohti Kanadaa. Tarkoitus oli mennä rajan yli Vancouver:iin ja sieltä Vancouver:in saaren kautta sukuloimaan.
Matkaa kuitenkin on, mutta onneksi on myös aikaa.
Ensimmäinen pysähdys oli Idahon aavikolla EBR-1 museossa.
Story of My Life.
Olisihan tämän toki voinut tutkia etukäteen netistä, että ollaan taas liian aikaisessa, mutta mitäs hauskaa siinä olisi ollut.
Jäi sitten museo käymättä, tutkittiin vain ulkopuolella näytillä olevia kokeellisa lentokoneen ydinvoimamoottoreita.
Piru.
No ei lannistuta. Olihan meillä sitten toinenkin ohjelma; Craters of the Moon National Park, joka osuu myös reitin varrelle. Eli ei muuta kun nokka kohti kuumaisemia.
Tämäkin oli aika mainio puisto (ja siis auki, jee!! Ympäri vuoden!) Paljon pienempi kuin edellinen, mutta kyllä täälläkin olisi saanut muutaman päivän kulumaan. Myös vaellusreittejä löytyy, mutta ehkä kiinnostavimpia olisi luolat (joissa lepakoita!).
Nythän on niin, että en ollut perehtynyt asiaan tarkemmin (taaskaan), kun tämä oli sellainen varavaihtoehto jos ei muuta keksitä, niin enpä sitten muistanut koko luolia. Niihin pitää pyytää lupa mennä, mutta se on ilmainen. Tod.näk. saa ohjeita kuinka siellä toimia.
Me ei pyydetty eikä menty, koska päivä oli jo kääntymässä illaksi ja matka jatkui.
Ajoimme siis 7 mailin lenkin puiston ympäri, kävimme kiipeilemässä vanhalla tulivuorella ja jatkoimme sitten kohti uusia seikkailuja.
Note my self: Amerikassa kaikki on suurta. Vaikka luonnonpuisto olisi kuinka pieni ja mitätön, se on silti suurempi kuin ajattelet ja siellä voi mainiosti viettää aikaa kolmesta päivästä viikkoon.
Seuraava päivä kului interstate 84:lla ja 82:lla. Maisemat oli mainioita, koska ne olivat erilaisia kuin kotona, mutta juuri muuten ei mitään mainittavaa tapahtunut. Paitsi ehkä se, että huoltoasemalla viereisellä tankilla ollut mies kauhisteli bensan hintaa pohjoisessa Idaho:sa, oli maksanut kuulemma $3,29 kun sillä kyseisellä tankilla hinta oli $2,79.
Myöhemmin laskettiin, että Suomen hinta olisi n. $5-$6.. Seuraavalla kerralla tiedetään kertoa, että kyllä se vain on halpaa vielä täällä. Toki, kaikki on aina suhteellista, mutta täällä näkee sellaisia autoja bensakoneella joita Suomeen ei kannata tuoda kuin diselinä, jos ollenkaan. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia, tuumaa ekohippi.
No mutta, Seuraavana päivänä päätettiin tehdä mutka Mt. Rainier:n kautta. Niin oli päättänyt sadepilvetkin. Ylhäällä vuoren rinteillä sade tuli räntänä (pakkasen puolella käytiin ja kesärenkaat alla tietysti), alhaalla laaksossa vetenä.
Ihan niin intohimoisia luontoihmisiä ei olla, että sateessa oltaisiin kovin kauas metsään lähdetty. Sovittiin että tullaan sitten Kanadan jälkeen uudestaan ja käydään samalla reissulla Mt. Saint Helens:lä.
Mutta tulihan ajeltua.
Ja sitten äkkiä Seattlen esikaupunkiin Kent:in yöksi ja seuraavana päivänä olikin edessä rajan ylitys!
Matkaa kuitenkin on, mutta onneksi on myös aikaa.
Ensimmäinen pysähdys oli Idahon aavikolla EBR-1 museossa.
Story of My Life.
Olisihan tämän toki voinut tutkia etukäteen netistä, että ollaan taas liian aikaisessa, mutta mitäs hauskaa siinä olisi ollut.
Jäi sitten museo käymättä, tutkittiin vain ulkopuolella näytillä olevia kokeellisa lentokoneen ydinvoimamoottoreita.
Piru.
No ei lannistuta. Olihan meillä sitten toinenkin ohjelma; Craters of the Moon National Park, joka osuu myös reitin varrelle. Eli ei muuta kun nokka kohti kuumaisemia.
Tämäkin oli aika mainio puisto (ja siis auki, jee!! Ympäri vuoden!) Paljon pienempi kuin edellinen, mutta kyllä täälläkin olisi saanut muutaman päivän kulumaan. Myös vaellusreittejä löytyy, mutta ehkä kiinnostavimpia olisi luolat (joissa lepakoita!).
Nythän on niin, että en ollut perehtynyt asiaan tarkemmin (taaskaan), kun tämä oli sellainen varavaihtoehto jos ei muuta keksitä, niin enpä sitten muistanut koko luolia. Niihin pitää pyytää lupa mennä, mutta se on ilmainen. Tod.näk. saa ohjeita kuinka siellä toimia.
Me ei pyydetty eikä menty, koska päivä oli jo kääntymässä illaksi ja matka jatkui.
Ajoimme siis 7 mailin lenkin puiston ympäri, kävimme kiipeilemässä vanhalla tulivuorella ja jatkoimme sitten kohti uusia seikkailuja.
Note my self: Amerikassa kaikki on suurta. Vaikka luonnonpuisto olisi kuinka pieni ja mitätön, se on silti suurempi kuin ajattelet ja siellä voi mainiosti viettää aikaa kolmesta päivästä viikkoon.
Seuraava päivä kului interstate 84:lla ja 82:lla. Maisemat oli mainioita, koska ne olivat erilaisia kuin kotona, mutta juuri muuten ei mitään mainittavaa tapahtunut. Paitsi ehkä se, että huoltoasemalla viereisellä tankilla ollut mies kauhisteli bensan hintaa pohjoisessa Idaho:sa, oli maksanut kuulemma $3,29 kun sillä kyseisellä tankilla hinta oli $2,79.
Myöhemmin laskettiin, että Suomen hinta olisi n. $5-$6.. Seuraavalla kerralla tiedetään kertoa, että kyllä se vain on halpaa vielä täällä. Toki, kaikki on aina suhteellista, mutta täällä näkee sellaisia autoja bensakoneella joita Suomeen ei kannata tuoda kuin diselinä, jos ollenkaan. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia, tuumaa ekohippi.
No mutta, Seuraavana päivänä päätettiin tehdä mutka Mt. Rainier:n kautta. Niin oli päättänyt sadepilvetkin. Ylhäällä vuoren rinteillä sade tuli räntänä (pakkasen puolella käytiin ja kesärenkaat alla tietysti), alhaalla laaksossa vetenä.
Ihan niin intohimoisia luontoihmisiä ei olla, että sateessa oltaisiin kovin kauas metsään lähdetty. Sovittiin että tullaan sitten Kanadan jälkeen uudestaan ja käydään samalla reissulla Mt. Saint Helens:lä.
Mutta tulihan ajeltua.
Ja sitten äkkiä Seattlen esikaupunkiin Kent:in yöksi ja seuraavana päivänä olikin edessä rajan ylitys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti