Tunnisteet

tiistai 5. toukokuuta 2015

Yellowstone 1. päivä

     Yellowstone, maailman ensimmäinen kansallispuisto 1.3.1872 alkaen. Yhdysvaltain toisiksi suurin, ja varmaankin maailmalla nimeltä tunnetuin.



Aamulla herätessä satoi vettä, mutta luotin kuuleemaani paikalliseen sanontaan Wyoming:n säästä: Jos sää ei miellytä, odota viisi minuuttia. Tai siirry viisi kilometriä.
Meillä oli aikaa ja ajateltiin myös siirtyä hotellilta puistoon, joten molemmat kehoitukset toteutuivat, ja kas! hetken päästä paistoi aurinko!
Yövyimme itseasiassa West Yellowstone- nimisessä kylässä ihan kansallispuiston rajalla, mutta Montanan puolella, mutta näytti se sananlasku toimivan myös siellä.

Olimme edellisenä päivänä käyneet kylän Visitor Center:ssä kysymässä puiston teiden tilanteen (nythän on vielä low-season, monet vaellusreitit ja muutama tienpätkäkin oli vielä kiinni, kuten saimme huomata) ja hakemassa ylimalkaisen kartan, joten ei tarvinnut kuin kurvata 5min matka puiston rajalle.
Ostamallani kansallispuistopassilla ($80, voimassa vuoden ja pääsee kaikkiin kansallispuistoihin) päästiin näppärästi sisään ja saatiin vielä päivän lehti ja hiukan parempi kartta matkaan. Lehdestä R. sitten opiskeli miten karhujen kanssa tulee käyttäytyä, mikäli sellaiseen törmää. Hope Not!

Ihan ensin törmättiin kyllä biisoneihin, onneksi ei kirjaimellisesti!



Koko puistoahan ei voi kerralla valloittaa. Tai voi, jos ajaa helevetin kyytiä nähtävyydeltä toiselle, juoksee ottamassa kuvat ja sitten taas seuraavalle nähtävyydelle. Ja väitän että siltikin tarvitaan kaksi päivää.
Olin valinnut meille tämän kolmen päivän reissun ohjelmaksi puiston lounaiskulman, jossa siis sijaitsee (ilmeisesti) tunnetuin nähtävyys, Old Faithful-geysir.
Tämä suurin geysir purkautuu n. 40-126min välein ja tätä odotellessa päätimme kivuta läheiselle mäelle katsomaan, josko sieltä näkisi jotakin kiinostavaa..





Yellow-bellied marmot


Ehdimme juuri parahiksi laskeutua mäeltä katsomaan tätä suuria väkijoukkoja paikalle houkutellutta geysir-näytöstä, mutta joko vika oli siinä, että olin väärällä puolella (eli siis sillä puolella missä ei ollut ketään muuta) tai sitten se on suuresti yliarvostettu tapahtuma. Paljon hoyryä ja vettä toki, mutta ei ihmeemmin säväyttänyt.
Myöhemmin katselin erään vähemmän tunnetu geysirin purkausta ja se oli oikeestaan ihan yhtä hieno kuin tämän tunnetunkin. Ei niissä ehkä niinkään se miltä se näyttää, vaan ajatus siitä miten ne toimii (jota en vieläkään ihan ymmärrä, koska en jaksanut paneuta niin kovin, keskityin ihastelemaan). Älytöntä!


Old Faithful



Grand Geyser
Koko päivä meni näitä luonnonihmeitä ihastellessa ja polkuja kiertäessä. Kaikki ei edes ehditty käydä läpi ja osaan mitä oltaisiin ehditty ja haluttu, ei päästy.
Ajankohta on siinä mielessä hyvä, että matkailijoita ei puistossa ole vielä paljon; parkkitilaa löytyy ja nähtävyyksillä on tilaa. Toisaalta, monissa paikoin on vielä lunta ja reitit talven jäljiltä kunnostamatta, joten ne on suljettu. Tai sitten karhut on heräilemässä ja niiden takia muutamia polkuja oli suljettu. Jos haluaa kohtuu vapaan pääsyn kaikkialle, on tultava silloin kun kaikki muutkin, eli kesällä.
Toki, tähän aikaan vuodesta jos haluaa lähteä yönyli vaelluksille puiston perämetsiin, se ei maksa mitään; labor day:n ja memorial day:n (eli toukokuun lopun ja syyskuun lopun, noin) välisenä aikana pitää kustantaa $5 maksu per yö.
Koiria ei saa ottaa oikeen millekään polulle mukaan, mutta pidemmille vaelluksille voi lähteä hevosen selässä.


Eläimiin on pidettävä 25m väli, karhuihin ja susiin 100m. Ei taida ihan ehdot täyttyä..


Tämä ei jäänyt ainoaksi tällaiseksi kyltiksi. Voisi melkein sanoa, että tästä tuli reissun teema.



Koko päivä siinä tosiaan meni, ja olisi mennyt varmaan toinenkin, jos kaikki polut ja reitit olisivat olleet auki ja kuljettavissa. No, ei se haittaa. Aina löytyy nähtävää muista puiston osista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti