Aamiaisen jälkeen ajoimme saaren mantereen puoleiselle rannalle, Bere Point:in ja läksimme sieltä kymmenen kilometrin metsäretkelle, Beautiful Bay Trail:a pitkin.
Matka kulki osittain metsässä ja nousuakin oli, eli ei mikään leppoinen päiväkävely. Varsinkin Puoli Väli Canyon:in laskeutuminen ja sieltä nousu oli aika tiukka, semmingin kun välillä piti hyppiä puunrunkojen yli ja katsella olan yli ettei karhu seuraa.
Niin se karhu.
Lähdimme Yellowstoneen etsimään karhuja, mutta nähtiin yksi sitten saarella jossa ei tavallisesti karhuja ole.. Tai nähtiin ja nähtiin. Puoli Väli Canyon:in pohjalle kun päästiin, jäätiin ihailemaan rantamaisemaa ja kotkia. Äkkiä selän takaa alkoi kuulua sellainen rytinä, että ajattelin siellä jonkun isomman eläimen liikuskelevan. R. bongasi mustan karhunpersuksen painelevan kanjonia ylöspäin, ja onneksi meistä pois päin. Ilmeisesti kaveri ei ollut kovin nälkäinen, koska meidän välissä ei varmaan ollut kuin vajaa 50m ja jos olisi halunnut, olisi voinut hiipata seläntaa ja hotkia meidät suihinsa.
Koska emme olleet ihan varmoja, jäikö karhu vaanimaan meitä polulle, päätimme kävellä rantaa pitkin takaisin lähtöpisteeseen. Vuorovesi oli juuri alhaalla, joten laskimme että on parisen tuntia aikaa kävellä ennenkuin vesi alkaa nousta liian lähelle.
Mistään hiekkarannastahan ei ollut kyse, vaan vaihtelevasti erikokoisia, veden pyöreäksi hiomia kiviä. Paikoitellen oli parempi kävellä ajopuita pitkin.
Mutta isompien kiven välissä saattoi kärsivällinen tiiraaja nähdä rapuja vipeltämässä. Myöskin minkin kohtasimme rannassa, mutta kotkat olivat jo lentäneet muuanne.
Varsin mainio retki siihen asti, kun keksin lähteä harjoittelemaan tasapainoa isolla ajopuulla. Tämä yksilö ei ollut rannan suuntaisesti, vaan rannalta mereen päin, ja kuten arvata saattaa, nousuvesi oli liukastuttanut sen rannanpuoleisen pään. Tämä selvisi viimeistään siinä vaiheessa kun liukastuin ja putosin persiilleni tukin päälle.
Onneksi ei oltu enää kaukana lähtöpisteestä, koska se täräys kävi kipeää.
No, kipeää kankkua hoidettiin Epson suola- kylvyllä ja jo illalla pystyi mainosti istumaan paikallisen grillin penkeille. Ateriaksi otin Fish&chips, kalana paikallinen turska. Oli hyvää. R. naposti ruijanpallas purilaisen ja näytti maistuvan sekin.
Ruokaa sulatellessa kävimme ajelemassa saaren eteläpäässä, eikä sielläkään hassumman näköistä ollut. Muutama mukavan näköinen talo oli myynnissä..
Loppuilta kului mainion jälkiruoan merkeissä ja keskustellessa matkoista, maailmanpolitiikasta ja mistähän kaikesta muusta mahdollisesta.
Matka kulki osittain metsässä ja nousuakin oli, eli ei mikään leppoinen päiväkävely. Varsinkin Puoli Väli Canyon:in laskeutuminen ja sieltä nousu oli aika tiukka, semmingin kun välillä piti hyppiä puunrunkojen yli ja katsella olan yli ettei karhu seuraa.
Niin se karhu.
Lähdimme Yellowstoneen etsimään karhuja, mutta nähtiin yksi sitten saarella jossa ei tavallisesti karhuja ole.. Tai nähtiin ja nähtiin. Puoli Väli Canyon:in pohjalle kun päästiin, jäätiin ihailemaan rantamaisemaa ja kotkia. Äkkiä selän takaa alkoi kuulua sellainen rytinä, että ajattelin siellä jonkun isomman eläimen liikuskelevan. R. bongasi mustan karhunpersuksen painelevan kanjonia ylöspäin, ja onneksi meistä pois päin. Ilmeisesti kaveri ei ollut kovin nälkäinen, koska meidän välissä ei varmaan ollut kuin vajaa 50m ja jos olisi halunnut, olisi voinut hiipata seläntaa ja hotkia meidät suihinsa.
 | ||
| Puunhalaaja mikä puunhalaaja. |
Koska emme olleet ihan varmoja, jäikö karhu vaanimaan meitä polulle, päätimme kävellä rantaa pitkin takaisin lähtöpisteeseen. Vuorovesi oli juuri alhaalla, joten laskimme että on parisen tuntia aikaa kävellä ennenkuin vesi alkaa nousta liian lähelle.
Mistään hiekkarannastahan ei ollut kyse, vaan vaihtelevasti erikokoisia, veden pyöreäksi hiomia kiviä. Paikoitellen oli parempi kävellä ajopuita pitkin.
Mutta isompien kiven välissä saattoi kärsivällinen tiiraaja nähdä rapuja vipeltämässä. Myöskin minkin kohtasimme rannassa, mutta kotkat olivat jo lentäneet muuanne.
Onneksi ei oltu enää kaukana lähtöpisteestä, koska se täräys kävi kipeää.
No, kipeää kankkua hoidettiin Epson suola- kylvyllä ja jo illalla pystyi mainosti istumaan paikallisen grillin penkeille. Ateriaksi otin Fish&chips, kalana paikallinen turska. Oli hyvää. R. naposti ruijanpallas purilaisen ja näytti maistuvan sekin.
Ruokaa sulatellessa kävimme ajelemassa saaren eteläpäässä, eikä sielläkään hassumman näköistä ollut. Muutama mukavan näköinen talo oli myynnissä..
Loppuilta kului mainion jälkiruoan merkeissä ja keskustellessa matkoista, maailmanpolitiikasta ja mistähän kaikesta muusta mahdollisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti