Los Angeles jälimmäinen kerta

Ensimmäisen päivän todella nukuimme, viitsin nousta sängystä vasta puolen päivän aikaan. Mikäli hotellimaksuun kuuluisi aamiainen, olisin voinut nousta aikaisemmin, mutta muuten ei.
Teimme pienen kävelyretken lähistöllä ja totesimme ettei täällä ole mitään muuta kuin pikaruokaloita ja rahtikeskuksia.
Kartasta kuitenkin sitten hotellilla katsoin, että kyllä vain, pienen kävelyn päässä on kehuttu ravintola ja siitä vähän eteenpäin kauppa.
Tutkimusmatka osoitti kartan tiedot oikeaksi; sieltä löytyi oikeastaan pieni ostoskeskus, iso ruokakauppa (josta sai olutta, koska hotellilta sitä ei saa kuin baarista ja se maksaa enemmän kuin Suomen baareissa. Ja se on silloin kallista!)

Ravintola oli oikeastaan baari, mistä sai ruokaa. Mutta aivan loistava!! (Melody Bar&Grill)
Musiikki soi juuri hieman liian kovaa, mikä on hyvä. Ruoka oli perus baariruokaa, eli burgereita, pastaa, perussalaatteja ja leipiä. Ei siis mitään mikrossa lämmitettyä pizzaa kuten monissa kotikyläni baareissa ruoka määritellään.
Ruoka oli hyvää. Olut oli hyvää. Tunnelma oli mitä mainioin ja toivon että ehdimme tulla vielä uudestaan. Ja toivon että löydän vastaavan kotimaasta, järkevän matkan päästä että voin muuttaa sinne vapaa-ajallani.
Paikasta tuli vähän mieleen meidän kotinurkkien sporttibaari vuosia sitten, ennenkuin siellä alettiin soittaa Arttu Wiskaria ja tarjoilla mikrossa lämmitettyä pizzaa ruokana.

Seuraavana päivänä otimme bussin alle ja matkasimme kohti Griffit's Observatorya (Griffith Observatory).  Tai siis oikeastaan kolme bussia. Ajatuksena oli ostaa paikallinen matkakortti, johon voi sitten ladata arvoa tai ostaa vaikkapa yhden tai seitsemän päivän lipun. Aamun ensimmäisellä bussikuskilla ei kuitenkaan ollut kortteja joten maksoimme sitten muutkin matkat vaan ihan perinteisesti käteisellä. Ensi kerralla tietää että kortteja saa siis busseistakin ja se on kätevä siksikin, että käteisellä maksettaessa joudut joka bussissa maksamaan matkan uudestaan, vaihtosysteemiä ei ole, koska mitään lippujakaan et saa. Tai siis vaihto toimii ainoastaan jos sulla on sellainen kortti.
Aluksi ajattelin, että joukkoliikenteen käyttö olisi kauheen hankalaa, mutta ei se sitten ole sen hankalampaa kuin pk-seudullakaan. Itseasiassa päinvastoin: netistä voi etukäteen suunnitella reitin, riittää kun tietää mistä lähtee ja mihin menee, suurinpiirtein (tämähän toimii kotimaassakin). Busseissa on automaattiset kuulutukset jotka kertovat mikä on seuraava pyskäkki ja ne näkyy vielä näytöllä bussin etuosassa. Hirmuisen kätevää varsinkin turistille, kun tiedät pysäkin nimen, mutta et ole ihan varma missähän kohtaa se on (tämän haluan myös Suomeen!! Ne pysäkin nimet on kärpäsenkakan kokoisilla kirjaimilla, ja jos et ole ihan varma mihin olet menossa, joudut kyttimään kokoajan ikkunasta maamerkkejä! Toki voi kysyä kuljettajalta, mutta ainakin kaksi viimeistä kertaa kun olen yrittänyt, emme ole löytäneet yhteisymmärrystä kuljettajan kassa.). Bussikuskit on täällä kuten Suomessakin; joko aivan loistavia asiakaspalvelioita, tai sitten ihmeellisiä mörököllejä, välimuotoja ei ole. Toki, mörököllejä on täällä tullut vastaan vähemmän kuin kotikylällä, mutta onhan busseja käytettykin vähemmän täällä, toistaiseksi.

Itse observatorio oli ihan hauska. Sisäänpääsymaksua ei ole, mutta jos haluaa mennä planetaarioon katsomaan elokuvaa, siitä pitää pieni summa maksaa. Mitään uutta ja mullistavaa siellä ei ollut, Heurekassa on kotimaassa nämä nähty jo moneen kertaan. Mutta siis toimiva konsepti. Ja hienolla paikalla, Hollywood:in kukkuloilla ja nyt sain kuuluisasta kyltistäkin otettua ihan kunnollisen kuvan.

Iltapalalle menimme siihen samaiseen baariin. Edelleen kymmenen pistettä sekä ruoasta että palvelusta ja vielä ekstrat musiikista. Olimme höveliä, ja jätimme tälläkin kertaa "liikaa" tippiä, vaikka eikai sitä voi liikaa tipata!

Kolmas päivä oli rantapäivä.
Otimme taas bussin, näppärästi viereiseltä bussiterminaalilta ja suuntasimme Manhattan Beach:lle. Kuski tosin suositteli viereistä Hermosa Beach:ä, siellä oli kuulemma Fiesta, joten kun hän ystävällisesti lupasi jättää meidät oikealle pysäkille päätimme mennä Fiestaan. Ja matka ei ollut pitkä takaisin Manhattanille, joten sen vaikka kävelee jos niikseen tulee.

Vinkki englanninkielen kanssa hapuileville:
Monissa palvelualan hommissa täällä, kuten nyt vaikka taxikuskeina tai linja-autokuskeina, kaupan kassalla etc. on ihmisiä, jotka puhuvat murtaen, aksentilla, ja joskus jopa todella vähän englantia. Tämä ei ole ongelma, asiat on saatu aina hoidettua ja viestit puolin ja toisin perille.
Mutta on mielenkiintoista huomata, kuinka sitä itsekin ajattelee, että kun menee maahan jossa puhutaan englantia, niin kaikki muut puhuvat sitä täydellisesti paitsi minä. Näinhän asia ei ole, ja varsinkin engalnninkielen kanssa lienee vaikeaa määritellä, mikä on täydellistä englantia ja mikä ei.
Lisäksi monet äidinkielenään englantia puhuvat ovat kehuneet meidän englanninkielen taitoa. Se saattaa toki olla vain kohteliaisuus, mutta ehkä vähän myös sitä perisuomalaista itsekriittisyyttä, että ei voi puhua jos ei osaa täydellisesti.
Vaan enhän minäkään täydellistä suomea puhu, ja se on sentään äidinkieleni. Enkä oleta, että ulkomaalainen joka on opiskellut kielen, puhuisi täydellistä suomea.

Rannalla kävimme sitten tarkastamassa Fiestan ja kävelimme rantakatua pitkin Manhattan Beach:lle. Me ei olla mitään rantaleijonia, joten ei tullut otettua pyyhettä ja bikinejä mukaan, mutta kävelimme sitten eestaas hieman ylempänä olevia katuja joissa oli (Memorial Day:stä huolimatta) lähes kaikki liikkeet ja ravintolat auki.
Löysin kirjakaupan. Ja koska olen sellaisessa töissä kotimaassani, halusin toki käydä tutustumassa tähän paikalliseen. Se oli kiva ja pieni ja siellä oli tunnettuja kirjoihin ja lukemiseen liittyviä lainauksia seinillä (tahtoo meille kanssa!!).
Ostin kolme kirjaa, koska en ole ostanut itselleni vielä mitään, näistä kaksi käsitteli venäjän matkailua, mikä on tavallaan hauskaa, koska venäjä aiheisia kirjoja löytyy kyllä suomestakin ihan riittämiin (ja olen ne melkein kaikki lukenutkin). Mutta nämäpä onkin yhdysvaltalaisen kirjailijan ja vaikka sivuaakin nykypolitiikkaa ja historiaakin, niin keskittyy kuitenkin enemmän Siperian radan tuntumaan, ja saattaa olla että seuraavaksi menen sinne, joten onhan se nyt kiinnostavaa lukea erimaalaisen mielipiden asiasta (seliseli, aina pitää pystyä perustelemaan itselleen miksi tekee ostoksen).

Kirjakauppias oli mainio. Hän oli kuunnellut paljon suomalaista Turisas yhtyettä ja sitä kautta keksinyt että hänen on mentävä suomenkielen kursseille. Muutaman sanan hän osasikin. Suomeen hän ei ollut vielä päässyt matkustamaan, vaikka Saksassa olikin käynyt. Toivotimme hänet tervetulleeksi.

Viimeisenä päivänä kuljeskelimme hieman lähiseudulla, istuimme hotellin aulassa päivittämässä blogia ja harmittelimme sitä, että lomat aina loppuu. Vaikka niin kai niiden pitääkin, muutehan ne ei olisi lomia vaan arkielämää.