Venäjä 2012 Helsingistä Pietariin

Vuonna 2012 kirjoittelin läppärille tarinat junassa tai hotellihuoneessa pötkötellessä. En ollut tullut ajatelleeksi, että voisin kirjoittaa joskus omaa blogia, ja nämä tarinat on kirjoitettu äidille sähköpostilla lähetettäväksi, ettei se huolestu kun laps yksin maailmalla reissaa.

Muistelen aina lämmöllä tätä reissua ja muistoissani se oli mahtava! Nyt kun luin uudestaan nuo silloiset kirjoitukseni, niin ihan koko ajan se ei mahtavaa ollut. Ja varsinkin loppua kohden on havaittavissa reissuväsymistä ja kulttuurishokkia. 
Hauskaa oli myös huomata, kuinka sitä oli muka niin asiantunteva matkailija, vaikka oikeasti ei kyllä ollutkaan (enkä sano, että olisin sitä vieläkään). Parasta antia näissä teksteissä oli itselle se, että vaikka ei tunnu, että olisin seitsemässä vuodessa muuttunut mihinkään, niin olenhan minä. Ja aika paljon.

Koska tekstit on alun perin kirjoitettu siis äidille, niin sanavalinnat ja kielenkäyttö on vapaampaa kuin jos olisin kirjoitellut nämä suoraan julkiseen levitykseen. Tai näin luulen, voihan olla, että olisin silloin kirjoitellut ihan samalla tavalla blogiinkin. Yhtä kaikki, sallinette menneisyyden minun ärhäkän kielen. Pahimmat kiukuttelut olen siivonnut pois, ne eivät mielestäni anna lukijalle mitään itse matkasta, mutta muuten teksti on sitä miten se silloin tuli kirjoitettua.

Tervetuloa siis matkalle menneisyyteeni 2012 Helsingistä aina Jekaterinbugiin ja takaisin!

10.9.2012

SEKOILUA PASSINTARKASTUKSESSA

Aamu alkoi enteellisesti kun Espoossa oli sähköt poissa tunnin, luulin kuitenkin että kyllä siitä ylöspäin noustaan, mutta ihan kokoajan ei tuntunut siltä..

Sen sijaan matkaaja ei ole paljon vuosien varrella muuttunut: naama on rypistynyt ja rinkaa vaihtunut omaan punaiseen, mutta muuten esim. tuo kaulassa oleva venäjän huivi on nyt vasta helmikuussa 2019 jäämässä eläkkeelle hapertumisen vuoksi. Kuvan Fleesetakki palvelee edelleen.

Etsin tuskassa niitä pirun pikkubusseja ympäri tennispalatsin pihaa. Kävelin koko rakennuksen ympärikin ja samassa näin vanhan muorin, jolla luki rinnassa Pietariin (venäjäksi tietenkin). Sanakaan meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta sen verran ymmärsin että bussi lähtee 12.40. Päätin, että tämä saa kelvata, kun ei niitä pikkubusseja kerran missään ole. (Myöhemmin paikallistin ne sen ison bussin ikkunasta, mutta myöhäistä se siinä vaiheessa enää oli). Matka maksoi 20€, eli sopuhinta. Sopua ei kyllä ollut siinä, että odotimme kuljettajaa kaksikymmentä minuuttia ennen kuin päästiin lähtöön.

Nätisti ajoi ja ekan kerran pysähdys Ruotsinpyhtäällä kalaostoksille. Ja taas mentiin. Ei paljon tarvinnut kaupoissa ravata, kalakaupan lisäksi vain rajamarketissa, joka ystävällisesti myi mulle reissumiehen tonnikalalla ja vielä puoleen hintaan.

”Suomen rajatarkistusasema, olkaa hyvä ja ulos bussista”. Seurasin muita ja hyvin meni, virkailija toivotti vielä hyvää matkaa. Naapurin puolella ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut: Piti mennä passijonoon tavaroiden kanssa, ja kun en ollut etukäteen täyttänyt maahantulokorttia, niin virkailija iski sellaisen käteen ja huitoi sivummalle täyttämään. Eihän niillä kyniä ollut. Onneksi mulla oli, tusseja. No, kortti täytetty ja seuraava ongelma: olen tullut jo ohi passintarkastuksesta, joten missä siihen korttiin ja passiin leiman saa? Kävelin tullin läpi ja ovesta ulos ja kysyin bussissa matkanneelta pojalta (jolla näin että passissa luki Suomi) että mitäs näiden leimojen kanssa? Ei tiennyt. Ajattelin kävellä sinne jonon alkuun ja mennä tarkistuksen läpi uudestaan, mutta siellä oli miljoona kiinalaista sillä aikaa materialisoitunut jonoon, enkä olisi vieläkään Venäjällä jos olisin sinne jäänyt odottamaan. No, takaisin sinne ulosmeno-ovelle, tullitädille viittilöin että leimat puuttuu. Se käski mennä passintarkastukseen. Kysyin, käykö jos tästä väärinpäin sujahdan ja sille kävi. Ja sitten vaan erittäin henkilötietoja kunnioittavasti koputtamaan sen passitädin olkaa että nyt on tarvittavat kortit anna leimoja. Ja se antoi. Eli olen todistettavasti tullut tänne ja luultavasti pääsen poiskin.

Venäjän puolella vaihdettiin kuskia, varmaan koska se noudattaa täkäläistä liikennekulttuuria: täällä ajetaan kuin mielipuolet!! Vähän väliä tienvierellä oli ristejä ja kukkia ja kerran kokonainen hautausmaa! Enkä oikeastaan ihmettele yhtään, koska ei myöskään ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun rekka tuli meitä vastaan piennarta pitkin.. mutta hyvin nääs mahtuu neljä autoa rinnan, vaikka kaistoja onkin vaan kaksi. Ihme että ikinä pääsin elossa Pietariin asti. No ei, yhtään kertaa ei ollut edes kovin läheltäpiti tilannetta, joten oikeesti ei pelottanut. Luotin siihen että ne muutkin kuskit on niin mielipuolisia, että ymmärtävät väistää.

Armoitettuun Pietariin saavuttiin siis yhdeksältä. Eikä minkään valtakunnan ymmärrystä että missähän päin kaupunkia mut tönäistiin bussista ulos. Se sama mummo, joka houkutteli mut bussin kyytiin, tutki hetken mun karttaa ja käski seuraamaan. Lopputulos oli se, että pääsin Pietari-Moskova rautatieasemalle. Ihan kiva mutta kolme päivää liian aikaisin. Ja sattumoisin se pirun asema on ihan toisessa päässä tätä Nevskin valtakatua jossa se haaveilemani hostelli on. Noo, tiesin että pitää mennä siihen suuntaan mihin numerot pienenee joten lähdin oikealle. No ne suureni. Kysyin tädiltä että izvinite, kazanskaja ulitsa? Ja se näytti suunnan ja totesi että on vähän pitkä matka, vastasin että tiedän näin olevan. Ja ei muuta kun ravia toiseen suuntaan. Tässä vaiheessa kello oli puoli kymmenen (siis paikallista aikaa). Ja tässä vaiheessa voidaan kertoa sekin, että rinkaa selässä on turvoksiin asti täynnä ja mahapuolella roikkuu samassa tilassa oleva normaali selkäreppu. Vähän en sopinut siihen Nevskin muuhun kulkijakuntaan, mutta väliäkö tuon; rahat oli saappaan varressa ja noilla painoilla olisin yhden taskuvarkaan kaatanut kumoon.

Löysin oikean kadun ja oikean osoitteen, mutta ovi oli lukossa enkä ymmärtänyt sen vieressä olevasta puhelinluettelosta tuon taivaallista. Kuumotusta lisäsi verkkariasuinen kundi joka pummasi ohikulkijoilta röökiä siinä oven vieressä. Koitin sitten kaivaa hostellin numeroa laukusta ilman, että käy ilmi että mullakin on siellä tupakkiaski, mutta onneksi joku tarjosi sille kaverille nortin ja se jatkoi matkaansa. No sitten, ei auttanut kuin soittaa hostellin numeroon ja sujuvalla venäjän kielellä toivottaa hyvää iltaa ja mahdatteko puhua englantia? Puhui se, kävi ilmi että sänkyjä on vapaana, ei muutakun tervetuloa ja koska sopii odottaa että saavut? ”Olen tässä oven takana että tulen heti kun avaatte.” Avasi.

Oven vieressä oli toki puhelinkoppikin, mutta kyllähän tuolloin jo omalla mobiililla soitettiin.

Kauheen näppärästi hoitui sitten jatko: Nyt on vain näitä vähän kalliimpia huoneita (paitsi että ne oli kuitenkin niitä halpoja 490RUB mikä tekee noin 13€ yö, eli ei juurikaan sen kalliimpi mihin olin varautunut.) Viisumi rekisteröinti hoituu maksutta!! Kauheesti paljon positiivinen asia sekin, muuten olisi joutunut pulittamaan noin 25€. Pyyhkeen ja lakanat ja tyynyt ja peitot ja tyynyliinatkin saa talon puolesta. Langaton verkko löytyy, mitä tosin en ekana iltana saanut koneessa toimimaan, mutta koitetaan jos tiistaina on parempi onni. Rauhallista on vaikka porukkaakin on paljon. Sekahuoneeseen jouduin, että vallan pojat ja tytöt on nyt sitten keskenään, mutta tokko se ketään haittaa. =) Naapurimarketissa ei ollut mitään hyvää ruokaa, joten ostin pelkkää juomaa ja kun en syö aamupalaakaan niin eiköhän näillä pärjää näppärästi seuraavaan päivään!

On muuten lämpimämpää kun Helsingissä!!

Pimeä kuva pimeestä huoneesta.