Torstaina lopulta saimme itsemme liikkeelle ja lähdimme jatkamaan matkaa. Suuntasimme ensimmäiseksi kohti Sagresia ja Portugalin sekä manner- Euroopan lounaisinta kulmaa. Sagres on kuulemamme mukaan surffareiden suosiossa ja paljon heitä siellä olikin. Ajoimme suoraan Sagresin linnoitukselle, johon oli (Tarifasta poiketen, vink vink) laitettu lipunmyyntikoppi ja ihminen rahastamaan turisteja. Maksoi kolme rahaa päästä linnoituksen sisäpuolelle kävelemään ja mielestämme se oli sen rahan arvoista. Itse linnoituksesta ei juuri jälejellä ole kuin ulkomuuri mutta alue oli muuten kiva, lähes kokonaan kalkkikiveä ja siten myös rannan puolelta täynnä onkaloita ja luolia. Maisemat oli hienot ja paikallisten kalastajien työskentelyä pääsi seuraamaan ihan lähietäisyydeltä. Rapautuvaan kalkkikiveen oli muodostunut myös onkaloita, joista tuuli pääsi puhaltamaan niin sanotusti maan pinnalle ja yhden tällaisen ympärille oli rakennettu labyrinttiä muistuttava rakennelma, jossa tuulisena päivänä pääsi ihmettelemään tätä luonnon soitinta ihan livenä.
Linnoituksen vieressä oli suuri parkkipaikka, jossa noin niin kuin teoriassa on yöpyminen kielletty, mutta näin sesongin ulkopuolella asiaan ei puututa ja paljon siellä olikin eri kansallisuuksia parkissa. Näimme myös yhden matkailuauton, jonka asukas oletettavasti liikkuu pyörätuolilla, sillä siihen oli tehty leveä ovi ja nostoramppi tuolia varten. Että esteettömyyttä kaipaavia karavaanareitakin on (useissa paikoissa tätä on muuten ainakin pyritty ottamaan huomioon, jos ei muuten, niin inva-vessan muodossa. Muutamaan olen kurkistanut ja tilaa niissä on hyvin, muita apuvälineitä ei kuitenkaan ole näkynyt, että jos tällaisille on tarve, lienee viisasta selvittää ne etukäteen.).
Sagresista ajoimme Lagosiin kauppaan ja jäimme yöksi Pingo Doche- marketin pihaan. Yllättävän ruuhkaista oli, saimme viimeisen paikan. Vaikka vieressä huristi iso tie, saatiin kuitenkin ihan hyvin nukuttua, sillä liikenne rauhoittui yöksi ja alue oli muutenkin ihan rauhallinen.
Seuraavana päivänä ajettiin autopesuun, sillä kämpperillä puista oli tippunut lehtien ja pähkinöiden lisäksi jotain mähmää, joka olisi hyvä saada pestyä myös katolta pois. Kaipa tuo aurinkopaneeli toimii paremmin kun on puhdas. Ja koska tällä pesupaikalla ei ollut harjaa, puhtaus jäi puolitiehen, mutta ainakin yritettiin. Yöksi menimme aika vasta perustetulle matkaparkille Alturaan, aika lailla rajan tuntumaan, sillä tarkoitus oli ajaa lauantaina Espanjaan ja valittuun uuden vuoden viettopaikkaan. Oikein mukava olikin tuo matkaparkki, mäen laella keskellä ei mitään. Ja hintakin sen kohtuullisen 11€
Lauantaina ajettiinkin sitten samoja jälkiä kuin tultiinkin kuukausi sitten ja tupsahdettiin Espanjan puolelle. Samalla polttoaineen hinta näytti tipahtavan 20 senttiä alaspäin. Emme valita vaan tankkasimme iloisin mielin. Ajelimme auringon paisteessa kohti Chipionaa, jossa olisi jälleen matkaparkki ja majapaikkamme vuoden vaihteen yli. Perille pääsimme sopivasti juhliin joissa paella- pannu oli kuumana, mutta jätimme juhlat kuitenkin tällä kertaa väliin. Suomalaisittain ajattelimme, että mitäs me nyt sinne norkoilemaan kun vasta ollaan tultu ja kauppaankin pitäisi päästä.
Uuden vuoden aattona kävimme päiväkävelyllä kaupungilla ja rannalla tietysti myös. Ehkä enemmän rannalla ja rantakadulla, kaupunkia näimme vähemmän. Ihmettelimme aallonmurtajaa ja majakkaa, sekä paikallista kirkkoa ja rantakadun menoa ja meininkiä. Kaupunki on oikein siisti (poislukien koirankakat, joita ihmiset ei vaan kerää tai sitten ne on kodittomien koirien tekeleitä, mene ja tiedä, mutta jalkoihinsa kannattaa aina välillä katsoa, ettei astu pökäleen päälle) ja viihtyisä, mutta vähän hiljaisen tuntuinen. Muutamassa ravintolassa sentään oli elämää ja kun poistui rantakadulta keskustan suuntaan alkoi ihmisiäkin löytyä. Moni oli jo juhlatunnelmissa ja toivotteli hyvää uutta vuotta. Tulimme siihen tulokseen, että tämä saattaisi olla se paikka, mihin illalla kannattaa suunnistaa jos haluaa katsella vuoden vaihteen juhlintaa.
Olimme tietysti aivan väärässä. Puoli tuntia ennen puolta yötä rantakadulla ei ollut meidän lisäksi ketään. Tuli sellainen autio lännenkylä fiilis, vain Arokierijä (se on sen oikee nimi, se pallo, mikä aavikolla tuulessa pyörii ja kuvaa sitä tunnetta, kun missään ei ole ketään) puuttui, niin hiljaista siellä oli. Näimme kyllä juhlinnan jälkiä jotka vastasivat suomalaisen vapun jälkeistä sotkua, mutta ihmisiä ei ollut missään. Kun kello löi kaksitoista ja vuosi vaihtui, oli edelleen ihan hiljaista. Vain rannan lähellä ankkurissa ollut valtamerilaiva töräytti sumutorvea. Tilanne vaikutti jo vähän maailman lopun meiningiltä ja epäilimme, että olimme ehkä erehtyneet päivästä ja vuosi vaihtuisikin vasta huomenna, mutta siinä kymmentä yli puolen yön alkoi rakettien pauke ja meteli kuulua. Olimme arvioineet väärin, rannalla ei ollut ketään, vaan kaikki olivat suunnanneet kaupungin keskustaan. Ilmeisesti raketteja ei täällä myöskään ole tarkoitus paukutella heti kellonlyömällä, vaan siinä sopivasti jahka muulta juhlinnalta keritään. En tiedä, vaikuttaako tähän kenties jokin paikallinen lainsäädäntö, mutta ihmisetkin ilmaantuivat vasta hyvän aikaa vuoden vaihtumisen jälkeen ja juhlinta jatkui, äänistä päätellen, vielä pitkälle aamuyöhön. Me olimme silloin jo toki nukkumassa, vanhoja ja väsyneitä kun olemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti