Tunnisteet

Näytetään tekstit, joissa on tunniste My Spring in Norway. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste My Spring in Norway. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Lost in transportations

Uskon siihen, että sopeutuminen ympäristöön vaatii tuntemusta julkisesta liikenteestä. Toki, jos on autoileva ihminen, niin sitten siitä. Itse en ajatellut kuitenkaan liiemmin ajella autolla Norjassa, vaan kuten kotomaassakin, päivittäinen pidempi matkustelu hoidetaan julkisen liikenteen voimin. Vaikka koulu onkin kiven heiton päässä, harjoittelupaikkana toimiva vankila on kuitenkin sen verran kaukana, ettei sinne joka päivä viitsi kävellä (kokeilin toki sitäkin, kesti kaksi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia).

Onneksi minulla on vajaan kahdenkymmenen vuoden kokemus pääkaupunkiseudun liikenteestä, auttaa aika paljon kun selvittelee toimintatapoja vaikkapa sitten Oslon alueen julkisen liikenteen toiminnasta. Toki sillä erotuksella, että kotimaassa kun täräyttää itsensä PK-seudulla lähes minkä tahansa pysäkin tai laiturin varteen, niin yleensä kulkupelin päätepysäkki on Helsingin keskustassa. Tai sitten siellä toisessa päässä. Toisinsanoen, liikenne on aika Helsinki- keskeistä. Vaan Oslopa sijaitseekin vuonon pohjukassa ja on levittäytynyt siitä kaikkiin ilmansuuntiin mihin se on maalla mahdollista. Näin ollen Oslon päärautatieasema ei ole päätepysäkki kovinkaan monelle junalle, vaan ne jatkavat siitä matkaa vielä vuonon toiselle laidalle. Haaste on se, että junan päätepysäkki ei siis ole Oslo, vaan vaikkapa Dal tai Drammen. Kun haluaan päästä kotikylääni Lilleströmiin, pitää minun osata valita juna, jonka päätepysäkki on Dal (tai joku muu monista). Drammen on väärällä puolella vuonoa, eikä minun lippuni vyöhykkeet sinne riittäisikään.

Linja-autot on tässä kivempia siinä mielessä, että niillä joita yleensä eniten tulen tarvitsemaan, on päätepysäkki joko Oslon bussiterminaalissa tai tässä kotikylässä Lilleströmmissä. Näin ollen, kun lähden harjoittelupaikan suuntaan, valitsen sen jonka päätepysäkki on Oslossa ja takaisin tullessa sen jonka päätepysäkki on Lilleströmissä. Jos en jaksa kävellä asemalle asti, lähtee tuosta ihan vierestä pari bussia joilla sinne pääsen, niinpä kotiin tulessa tarvitsee vain muistaa mikä sen bussin numero on ja hypätä kyytiin.

Suosin busseja, sillä niillä pääsee suoraan pysäkiltä toiselle ja kävelymatkaa kummassakin päässä on vähänlaisesti. Niiltä toki ottaa kauemmin viedä minut perille, sillä kiertävät jokaisen maitolaiturin, mutta tämän kestän siksi, että en jaksa vaihdella koko ajan liikennevälinettä. Voi keskittyä lukemiseen, tai siis nykyään kuuntelemiseen ja maisemiin.

Norjalainen lähijuna sisältä.

Kävin kuitenkin testailemassa myös junamatkustuksen ilot, sillä silloin kun ei tarvitse mennä töihin mutta haluaa päästä pääkaupunkiin hengailemaan, on juna järkevä vaihtoehto. Hitaampi juna tästä kotoasemalta Osloon huristaa noin 20min. ja pysähtyy joka asemalla. Nopeampi juna huristaa matkan 10min eikä pysähdy Lilleströmin ja Oslon välillä missään. Minulla ei yleensä ole kiire ja hyppään siihen junaan mikä nyt ekana sattuu lähtemään silloin, kun satun asemalle saapumaan. Suurin ero näiden kahden junan välillä onkin se, että hitaammassa voi katsella maisemia, nopeempi ajaa lähes koko matkan tunnelissa, joten ikkunasta heijastuu vain oma naama.

Tällainen kartta on pelastus silloin, kun ei ole ihan varma mihin suuntaan menevään junaan pitäisi hypätä. Vielä kun se näyttäisi vyöhykkeet, niin olisi täydellistä.

Mutta mites sitten lippuasiat? Homma toimii samoin kuin PK-seudullakin, eli puhelimeen on saatavissa paikallisen HSLn ja VRn yhdistelmän VYn mobiililippu ja aplikaatio jolla voi etsiä matkoja tai linjoja. Tämän nimi on #ruter. Lippuja saa kertalippuina tai erilaisina pidempiaikaisina variaatioina, ihan kuten Suomessakin. Maksaminen tapahtuu pankkitunnuksilla tai PayPal- tilillä. MobilePay ei käy, vaikka Danske Bank täälläkin operoi.
Oslon seutu on jaettu vyöhykkeisiin ja matkaa ostaessa pitää tietää, millä vyöhykkeillä aikoo suhailla, jos katsoo ennen ostoa reitin pisteestä A pisteeseen B, niin se kertoo kyllä, mitä vyöhykkeitä siinä on ja monellekko se lippu tarvitaan.

Itse matkustan kahden vyöhykkeen lipulla ja ostin sen ensimmäisen kerran 30 päivälle, jatko-ostokset riippuvat siitä, miten harjoittelu asettuu. Vaan muistuttakaa minua, etten enää koskaan märise Suomen julkisen liikenteen lippujen hinnoista.
Yksi lippu kahdelle vyöhykkeelle 90min maksaa 6,4€. Halvemmaksi minulle tuli ostaa 30 päivän lippu joka aikuiselta on 144,3€. Mainittakoon että samat liput pk-seudulla on 2,80€ 80min ja 65,3€ 30 päivän lippu. Itsehän olen viimeajat maksellut tuosta 30 päivän lipusta 35,9€ koska saan siihen opiskelija-alennuksen. Tuli siis sellainen reilu 100% korotus pakollisiin matkustuskuluihin. Vaan minkäs teet. Siksi kävin tänäänkin juna-ajelulla. Kun on perkele maksettu omaisuus lipusta niin sitähän käytetään sitten joka päivä, vaikka ei mihinkään tarvitsisi mennäkään.

No nyt sitten joku ihmettelee, että miksi en ostanut opiskelijalippua. No, VYllä opiskelijahintaisen lipun saa 16-30 vuotiaat täysipäiväiset opiskelijat. Vaikka olenkin teoriassa monimuoto-opiskelija, olisi sen ehkä voinut vielä selittää, mutta kun on viikon päästä 40 vuotias, niin siitä ei oikeen kymmentä vuotta pysty hävittämään millään. Eli minunkin oli vain myönnettävä tosiasiat, ja ostettava aikuisten lippu. En tiedä, onko tämä aikuisena olo nyt sittenkään niin haskaa. Kallista se ainakin on.

Ehkä siksi nää kaikki ajaa omilla sähköautoilla. Pitäsköhän sittenkin vuokrata auto?

P.S. Taidan lähteä tutustumaan metroon eli paikallisittain Tubeen. Kun on nyt kerran tuo lippu hankittuna.

Tämä leidi Oslon kuninkaallisen linnan puistosta on mun idoli, hän selkeesti jakssaa kulkea kaikkialle jalan.


tiistai 8. helmikuuta 2022

FightClub in Norway

Mainittakoon tähän alkuun, että en ole tappelija. Siis fyysisesti. Sanansäilää saatan sitäkin enemmän heiluttaa, vaikka tokko olen siinä yhtään sen parempi kuin nyrkkienkään kanssa. Haluaisin ajatella, että kyse on kuitenkin enemmän kiihkeästä väittelystä kuin varsinaisesta tappelusta, mutta eihän sekään tietysti aina niin ole.

Nyt oli kuitenkin niin, että päästäkseen harjoitteluun norjalaiseen vankilaan, piti suoritaa itsepuolustuskurssi. Tämähän ei tietenkään ole mikään norjalainen erikoisuus, vaan pätee ko. ammatissa suurimmassa osassa maailmaa (en keksi, missä se ei pätisi, mutta voihan niinkin tietysti olla). Sinänsä siis tappelemisesta puhuminen on hiukan harhaan johtavaa, sillä kyse on itsepuolustuksesta jota säädellään lailla. Yksinkertaistaen: mikäli joku uhkaa yksilön henkeä ja terveyttä, on yksilöllä oikeus käyttää voimakeinoja (jopa rikoslaissa rikolliseksi toiminnaksi määriteltyja) päästäkseen pois uhkaavasta tilanteesta. Yksilön käyttämien voimakeinojen tulee olla suhteessa koettuun uhkaan. Oleellista on, että tarkoitus on päästä pois tilanteesta, ei jäädä tappelemaan.

Jä tätä sitten harjoittelin kaksi päivää mainittavalla menestyksellä mustelmien hankkimisessa.

Kädestä on pidetty kiinni ja koitettu raahata allekirjoittanutta.

Nämä mustelmat tulli "alleihin", en osaa sanoa miksi. Ehkä ne symppasi saman käden rannetta.

Itsepuolustus on tietysti hyvä taito osata. Eikä sitä voi kahden päivän pikakurssilla täydellisesti omaksua, kyse on kuitenkin tekniikoista jotka vaativat jatkuvaa ja pitkäaikaista harjoittelua. Tähän minulla ei tietenkään ollut mitään mahdollisuuksia, ja jos ihan suoraan sanon, niin ei myöskään jälkikäteen mitään mielenkiintoa jatkaa esimerkiksi jonkin vastaavan harrastuksen parissa. En ole tappelija. Olen kasvanut siihen ajatukseen, että en tarvitse fyysistä väkivaltaa elämässäni mihinkään, että pärjään kyllä muuten, eikä minun tarvitse turvautua nyrkkiin. Tiedän, että tämä on etuoikeus. Tiedän myös, että se ei silti välttämättä mene niin, vaikka kuinka ajattelisin. Joten on ihan hyödyllistä osata puolustaa itseään. Vaikkakin tekniikka ei ole ihan hallussa.

Ja lopulta, kuten minulle on monelta eri taholta painotettu; kyse on korvien välistä. Se että opettelee jonkin tekniikan, ei tarkoita etteikö vaikkapa kuristusotteesta voisi päästä irti jollain muullakin tavalla. Opeteltu tekniikka kuitenkin valmistaa ko. tilanteeseen ja jos sellaiseen joutuu, ei ehkä ihan niin todennäköisesti hätäänny ja jähmety, vaan toimii. Tekniikalla tai ilman. Siitähän siinä lopulta on kyse. Että yllättävässikin tilanteessa (mitä ne tietysti hyvinkin usein on, jos joku käy kimppuun) pystyy toimimaan ja pelastamaan itsensä. Toivottavasti.

Mutta ei se koulutus tietysti tähän päättynyt, vaan jatkoa seuraa: Parin viikon päästä pitää vielä opetella ottamaan porukalla aggressiivinen asiakas haltuun. Mitähän siitäkin tulee?


sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Rutiinit ne ihmisellä olla pitää!

Olen huomannut, että radikaali ympäristön muutos on oivallinen ajankohta tarkistella omia rutiineja ja kenties aloittaa uusien harjoittelu. Näin päätinkin siis Norjaan tuloni alkajaisiksi pistää päiväjärjestyksen uusiksi niin, että saisin siihen sisällytettyä enemmän asioita joita haluan tehdä ja vähän vähemmän television katselua. Pari viikkoa on tietysti aika lyhyt aika sanoa, mitkä tavat on tulleet jäädäkseen, mutta ainakin siinä ajassa oppii itsestään sen, miten asiat kannattaa suunnitella, että ne tulee tehdyksi.

Aloitetaan kuitenkin vakiintuneista rutiineista, eli jätteiden lajittelusta. Paljastettakoon, että kierrätysasiat on nyt selkeytyneet minulle, tähän auttoi ystävän kertomus siitä, miten nämä asiat on hoidettu mm. Ruotsin Eskilstunassa. Ja vierailu tämän asuinkuntani sivuilla.

Tässä vanhasta muistista organisoima kierrätyskeskus keittiössäni.

Mainitsemani kaksi roska-astiaa talon pihassa siis riittää, sillä lajittelu hoidetaan jätteidenkäsittelyfirman toimesta heidän laitoksissaan. Jotain täytyy myös roskaajan itse tehdä:

- Lasi ja metalli pitää viedä erillisiin kierrätyspisteisiin, joita kaupungilla on monien huoltoasemien ja kauppojen yhteydessä
- Biojätteet laitetaan erilliseen vihreään biojätepussiin (joita saa tilata roskistentyhjentäjältä tai ostaa      kaupasta). Nämä pussit laitetaan samaan astiaan kuin sekajätteet ja ne lajitellaan erikseen jätteidenkäsittelylaitoksella.
- Paperinkeräysastiaan laitetaan myös pahvit (pienet määrät) sekä kartongit. Nämäkin lajitellaan erikseen jätteidenkäsittelylaitoksella.
- Kaikki muut, eli sekajäte ja muovijäte laitetaan samaan roskapussiin ja ne avataan jätteidenkäsittelylaitoksella ja lajitellaan siellä jonkinlaisella linjastolla.
- Luonnollisesti ongelmajäte, elektroniikka, paristot, lamput ym. kerätään erikseen ja niille löytyy astiat ainakin kauppojen tuulikaapeista.

Ja kas! Kierrätysongelmani on ratkennut.

Myös Norjassa jalkakäytävät saattavat olla kuolettavia.

Ja sitten niihin uusiin rutiineihin jotka osittain tietysti hakevat vielä muotoaan ja muuttuvat viimeistään viikon päästä, kun työharjoittelu alkaa. Kimmoke näiden opetteluun tulee puhtaasti siitä, että jos en aikatauluta opiskeluani, teen kaiken viimeisenä iltana. Luonnollisesti tämä stressaa koko sen ajan kun on tekemättä niitä koulutehtäviä ja vielä huipentuu aikataulupaineeseen kun viimeinen palautuspäivä kallistuu kohti iltaa. Toinen tarve liittyy liikuntaan ja kesällä mielessä siintävään vaellukseen. Koska tähän asti olen lähtenyt vaeltamaan suoraan sohvalta, ja vaikka se onkin onnistunut ihan kohtalaisesti koen, että olisi mukavampaa jos olisi jonkinmoinen peruskunto alla. Sitä siis myös treenataan.

Aikatauluttamisesta ja aikaansaamisesta on jonkin verran keskusteltu myös kotimaan lehdistössä viime viikkoina. Jo sitä ennen, olen lukenut aiheesta aika monta kirjaa ja hahmotellut omaa tapaani saada asioita aikaan. Tai saada motivaatiota noin yleensä tehdä edes jotain. Silloin kun arjessa on struktuuri ja aikataulut (yleensä työn sanelemat), minulla ei varsinaisesti ole ongelmia saada asioita tehtyä. Ne tehdään silloin kun on aikaa ja yleensä ne on myös mukavaa vastapainoa työlle ja vaikkapa roskien lajittelulle. Vaan silloin kun aikaa on, kuten nyt on muutaman viikon ollut, mitään ei saa aloitettua eikä oikein huvitakaan tehdä mitään. Huomennahan on koko päivä aikaa! Tästä luonnollisesti seuraa se, että ne asiat jää siihen hetkeen kun deadline koputtelee ovelle.

Rakastan listoja ja siksi olen ajatellut, että rakastaisin myös tiukkaa aikataulua. Mutta näin ei ole. Suunnittelin itselleni ensin noin tunnin tarkkuudella päivän, johon sisältyy opiskelua ja liikuntaa sekä tietysti ruokatauot. Tämä ei kuitenkaan toimi. Olen jonkin asteinen perfektionisti ja osittainen alisuoriutuja, ja tämä tarkoittaa sitä, etten tee mitään jos en voi onnistua siinä. On tietysti sanomattakin selvää, ettei joka päivä ja koko ajan voi onnistua elämään tunnin tarkkuudella. Itse en onnistunut edes yhtä päivää. Tästä taas seuraa se, että kun joku kohta ei mene suunnitellusti, lopetan tekemisen kokonaan. Eihän siinä enää ole mitään järkeä, kun on kerran jo epäonnistuttu.

Tiedän kyllä, ettei tarvitse koko ajan onnistua. Tämä ei tarkoite, ettenkö inhoaisi epäonnistumista. Näinpä tein itselleni uuden aikataulun, jossa on otettu huomioon se, että harvoin onnistun saamaan asiat tapahtumaan minuutilleen (jos ei ole pakko) ja jossa kuitenkin saataisiin jotain sentään aikaiseksi, ilman että ahdistutaan sohvannurkassa siitä, että pitäisi mutta kun ei vaan pysty. Tämä toimii ainakin alkuun paremmin ja antaa kuitenkin vähän rakennetta arkeen, kun noin suurin piirtein tietää mitä tapahtuu tänään ja ehkä huomennakin. Tältä se suurin piirtein näyttää:

- Päivässä pitää syödä riittävästi, mutta ei ole niin väliä mihin aikaan ja missä järjestyksessä ateriat syö.
- Päivässä pitää keskittyä koulutehtäviin, sillä niitä ei opi, jos ei harjoittele. Heräämisen jälkeen opetellaan yhteä asiaa ja sitten päivän loppupuolella toista asiaa. Ihan fiiliksen mukaan voi valita neljästä eri kurssista.
- Koska haluan liikkua enemmän että jaksan vaeltaa paremmin, käyn joka päivä ennen aamiaista puolen tunnin lenkillä (paitsi jos ei huvita, niin sitten käyn aamiaisen jälkeen.) ja iltapäivällä ennen pimeän tuloa viiden kilometrin lenkin läheisellä luontopolulla (kuuntelen samalla Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu luentoja, koska ne on hauskoja ja sitten on mukavampi lähteä kävelemään). Kerran viikosta katson kartasta jonkun kivan kohoteen vähän kauempana ja kävelen sinne (mieluiten noin 10km), sinä päivänä ei tarvii tehdä muuta.
- Koska paikat menee kuitenkin jumiin kun urheilee, niin aina silloin kun muistaa, venytellään vähän.

Ja tärkein: Jos jonakin päivänä ei kiinnosta, ei haittaa. Huomenna on uusi päivä.

Seuraavaksi kuvia kuluneen viikon pitkältä kävelyltä, eli kaupunkivaellukselta.

Nebbursvollen Friluftsbad eli paikallinen vesipuisto.

Vähän isompi rantatuoli Nitelva- joen rannalla.

Sun Tree eli latauspiste aurinkopaneeleilla, jos vaikka kännykästä meinaa loppua akku.

Nitelva- joen rantalaiturilta aukee varmasti kauniit näkymät myös sulanmaan aikaan.


Lauantaina tein vielä tiedusteluretken kohti naapurikylää. Vaikka löytyikin minua kiehtova sillanalusmaailma ei matka oikeestaan ollut sen väärti; pelkkää ison tien vartta kävellessä ei kuule edes omia ajatuksia. Mutta jos haluaisi pyöräillä tai vaikkapa juosta, niin siihen se kahden kilometrin suora on kiva mittari.

Näyttäs olevan vaan 25km Osloon tästä.

Tykkään silloista ja joista. Tässä Leira- joki.

Ei vielä ehkä ihan veneilysäät.

 P.S. Piti opiskella. Kirjoitinkin blogia. Sellasta se joskus on.

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Terveiset Norjasta!

Aloitin opiskelun tammikuussa 2020 aikeena valmistua sosionomiksi Rikosseuraamusalalle. Jo ihan alkutaipaleella päätin, että haluan vaihtoon johonkin päin maailmaa ja selvitin mahdollisuuksiani lähteä. Kaksi vaihtoehtoa oli ylitse muiden: Venäjä tai Norja. Venäjä siksi että, no, se on Venäjä. Norja siksi, että oppilaitoksellani on yhteistyötä paikallisen ammattikorkeakoulun kanssa, joka kouluttaa mm. vanginvartijoita ja koska heillä oli tarjolla erittäin mielenkiintoine kurssi radikalisoitumisesta. No, kaikki tietää mitä keväällä 2020 tapahtui ja hautasin suunnitelmat vaihto-oppilaaksi lähtemisestä, kunnes alkukesästä 2021 tutor- opettaja vinkkasi, että mahdollisuus on kevääksi 2022 olemassa ja ehdottomasti sitä kannattaa nyt harkita.

Ja minähän harkitsin, hain ja pääsin, joten täällä sitä nyt ollaan, Norjassa. Venäjän hylkäsin heti alkuun, koska ajattelin, että vallitseva tilanne maailmassa voisi olla ehkä paremmin hallinnassa norjalaisilla.

Tarkoitus on suorittaa Radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin- kurssi sekä viimeinen opintoihin kuuluva harjoittelujakso norjalaisessa vankilassa. Jälkimmäistä varten suoritan myös voimankäyttö- koulutuksen, johon sisältyy itsepuolustusta ja henkilöön kohdistuvien pakkokeinojen opettelua.
Jotta ei menisi liian helpoksi, suoritan samaan aikaan pari mielenkiintoista kurssia myös Suomen päässä ja kirjoitan valmiiksi opinnäytetyön parini kanssa.

Edelleen vallitsevasta tilanteesta johtuen, tänne tulemiseen liittyy jännitysmomentteja, joilla en nyt teitä tylsistytä, sillä lopputulos lienee tärkein. Täällä sitä on nyt sitten ihmetelty norjalaista elämän menoa viikon verran. Seuraavassa vähän huomioita, joita olen tehnyt, siinä järjestyksessä, kun ne nyt mieleen tulee.

1. Norjassa ei ole kaupat auki sunnuntaisin. Tai meno on samanlaista kuin Suomessa ysärillä ja vuosituhannen alussa, jos muistatte ajan, jolloin kauppojen aukioloista oli olemassa jonkinlaiset säännöt ja asetukset. Toisin sanoen, ne sellaiset pikkukioskit, joissa myytiin tupakkaa, olutta, nuudeleita ja lottoa, saivat olla auki erikoisiin aikoihin ja näin on siis myös Norjassa. Toki kokemukseni on tämän pikkukaupungin kaupoista, mutta keskustelin vuokranantajan kanssa tänään, kun kävimme kävelyllä ja hän ainakin puhui siihen malliin, että tämä koskee koko valtiota. Virkistävää!

2. Minulle kerrottiin ennen saapumistani tänne, että norjalaiset ajaa kaikki Tesloilla. Tämä ei ihan pidä paikkaansa, mutta totta on se, että suurin osa autoista, joita olen nähnyt (ja ihan keskittynytkin siihen millaista autoa katselen) ovat joko sähköautoja tai hybridejä. Tähän lienee syynä lainsäädäntö ja hyvät etuudet, tai näin minulle on kerrottu. Bensan hinta silti puhuttaa täälläkin, se on suurin piirtein samoissa hinnoissa, kun Suomessa nyt alkuvuodesta 2022.

3. Norja on kallis maa. Tämä varmaankin on totta. Mutta toisaalta, hintataso lienee suhteessa siihen, mikä on ihmisten keskiansio vuodessa. Suomenkin lehdistössä on viime kuukausina kirjoiteltu hoitajien palkoista, ja verrattu niitä naapurimaihin. Norjassa hoitajana siis tienaa ihan kivasti enemmän kuin Suomessa, mutta elinkustannukset ovat vastaavasti korkeammat, joten lopullinen ero ei ole niin suuri (ehkä muutamissa sadoissa euroissa). Siitä huolimatta opiskelijakin täällä pärjää, kun vähän kaupassa katsoo mitä ostaa. Kuten kotimaassakin, jos ei ole merkkiuskollinen, suuntaa vähän suurempiin marketteihin ja valitsee kaupan omaa merkkiä, ei loppulasku ole kovin paljon suurempi kuin Suomessa kaupassa käydessä. Toki tämä vaatii vähän keskittymistä kaupan hyllyillä ja siksi onkin hyvä jos sattuu nauttimaan ulkomailla kaupassa käynnistä, kuten minä.

4. Maailmankielellä, eli englannilla pärjää Norjassa ihan hyvin. Ainakin täällä lähellä pääkaupunkia Osloa. Toki tavoitteena on oppia myös paikallista kieltä, joka itseasiassa on kieliopiltaan inasen helpompaa kuin ruotsi ja vastaavasti monet sanat on ymmärrettävissä ruotsin tai englannin kautta. Tämä siis silloin, kun saa mahdollisuuden lukea norjaksi. Puhe on niin nopeaa ja aksentit vahvoja, että ainakaan alkuun siitä ei saa mitään selvää.

5. Norjalainen jätteiden kierrätys on vielä minulle vähän epäselvää. Talojen pihoissa on yleensä kaksi jäteastiaa, toinen sekajätteelle, toinen paperille. Erään huoltoaseman pihasta bongasin kierrätysastian lasille ja metallille (molemmat tungetaan samaan astiaan) sekä vaatteille. Mysteeriksi on vielä jäänyt, mihin (jos minnekään) viedään pahvi/kartonki, muovijäte ja biojäte. Paristot ja pienelektroniikan voi viedä keräysastiaan lähikaupan tuulikaapissa. Tutkimukset tämän asian tiimoilla jatkuvat edelleen.

Tässä tärkeimmät huomiot ensimmäiseltä viikolta. Koska vietin kolme päivää etäkoulussa kellariasuntooni lukkiutuneena ja yhtenä päivänä harjoittelin itsepuolustusta niin, etten mustelmilta kehdannut liikkua kaupungilla, jäi varmaan paljon huomaamatta. Mutta aikaahan tässä on koko kevät.

Sorry, ei kuvia.