Rutiinit ne ihmisellä olla pitää!

Olen huomannut, että radikaali ympäristön muutos on oivallinen ajankohta tarkistella omia rutiineja ja kenties aloittaa uusien harjoittelu. Näin päätinkin siis Norjaan tuloni alkajaisiksi pistää päiväjärjestyksen uusiksi niin, että saisin siihen sisällytettyä enemmän asioita joita haluan tehdä ja vähän vähemmän television katselua. Pari viikkoa on tietysti aika lyhyt aika sanoa, mitkä tavat on tulleet jäädäkseen, mutta ainakin siinä ajassa oppii itsestään sen, miten asiat kannattaa suunnitella, että ne tulee tehdyksi.

Aloitetaan kuitenkin vakiintuneista rutiineista, eli jätteiden lajittelusta. Paljastettakoon, että kierrätysasiat on nyt selkeytyneet minulle, tähän auttoi ystävän kertomus siitä, miten nämä asiat on hoidettu mm. Ruotsin Eskilstunassa. Ja vierailu tämän asuinkuntani sivuilla.

Tässä vanhasta muistista organisoima kierrätyskeskus keittiössäni.

Mainitsemani kaksi roska-astiaa talon pihassa siis riittää, sillä lajittelu hoidetaan jätteidenkäsittelyfirman toimesta heidän laitoksissaan. Jotain täytyy myös roskaajan itse tehdä:

- Lasi ja metalli pitää viedä erillisiin kierrätyspisteisiin, joita kaupungilla on monien huoltoasemien ja kauppojen yhteydessä
- Biojätteet laitetaan erilliseen vihreään biojätepussiin (joita saa tilata roskistentyhjentäjältä tai ostaa      kaupasta). Nämä pussit laitetaan samaan astiaan kuin sekajätteet ja ne lajitellaan erikseen jätteidenkäsittelylaitoksella.
- Paperinkeräysastiaan laitetaan myös pahvit (pienet määrät) sekä kartongit. Nämäkin lajitellaan erikseen jätteidenkäsittelylaitoksella.
- Kaikki muut, eli sekajäte ja muovijäte laitetaan samaan roskapussiin ja ne avataan jätteidenkäsittelylaitoksella ja lajitellaan siellä jonkinlaisella linjastolla.
- Luonnollisesti ongelmajäte, elektroniikka, paristot, lamput ym. kerätään erikseen ja niille löytyy astiat ainakin kauppojen tuulikaapeista.

Ja kas! Kierrätysongelmani on ratkennut.

Myös Norjassa jalkakäytävät saattavat olla kuolettavia.

Ja sitten niihin uusiin rutiineihin jotka osittain tietysti hakevat vielä muotoaan ja muuttuvat viimeistään viikon päästä, kun työharjoittelu alkaa. Kimmoke näiden opetteluun tulee puhtaasti siitä, että jos en aikatauluta opiskeluani, teen kaiken viimeisenä iltana. Luonnollisesti tämä stressaa koko sen ajan kun on tekemättä niitä koulutehtäviä ja vielä huipentuu aikataulupaineeseen kun viimeinen palautuspäivä kallistuu kohti iltaa. Toinen tarve liittyy liikuntaan ja kesällä mielessä siintävään vaellukseen. Koska tähän asti olen lähtenyt vaeltamaan suoraan sohvalta, ja vaikka se onkin onnistunut ihan kohtalaisesti koen, että olisi mukavampaa jos olisi jonkinmoinen peruskunto alla. Sitä siis myös treenataan.

Aikatauluttamisesta ja aikaansaamisesta on jonkin verran keskusteltu myös kotimaan lehdistössä viime viikkoina. Jo sitä ennen, olen lukenut aiheesta aika monta kirjaa ja hahmotellut omaa tapaani saada asioita aikaan. Tai saada motivaatiota noin yleensä tehdä edes jotain. Silloin kun arjessa on struktuuri ja aikataulut (yleensä työn sanelemat), minulla ei varsinaisesti ole ongelmia saada asioita tehtyä. Ne tehdään silloin kun on aikaa ja yleensä ne on myös mukavaa vastapainoa työlle ja vaikkapa roskien lajittelulle. Vaan silloin kun aikaa on, kuten nyt on muutaman viikon ollut, mitään ei saa aloitettua eikä oikein huvitakaan tehdä mitään. Huomennahan on koko päivä aikaa! Tästä luonnollisesti seuraa se, että ne asiat jää siihen hetkeen kun deadline koputtelee ovelle.

Rakastan listoja ja siksi olen ajatellut, että rakastaisin myös tiukkaa aikataulua. Mutta näin ei ole. Suunnittelin itselleni ensin noin tunnin tarkkuudella päivän, johon sisältyy opiskelua ja liikuntaa sekä tietysti ruokatauot. Tämä ei kuitenkaan toimi. Olen jonkin asteinen perfektionisti ja osittainen alisuoriutuja, ja tämä tarkoittaa sitä, etten tee mitään jos en voi onnistua siinä. On tietysti sanomattakin selvää, ettei joka päivä ja koko ajan voi onnistua elämään tunnin tarkkuudella. Itse en onnistunut edes yhtä päivää. Tästä taas seuraa se, että kun joku kohta ei mene suunnitellusti, lopetan tekemisen kokonaan. Eihän siinä enää ole mitään järkeä, kun on kerran jo epäonnistuttu.

Tiedän kyllä, ettei tarvitse koko ajan onnistua. Tämä ei tarkoite, ettenkö inhoaisi epäonnistumista. Näinpä tein itselleni uuden aikataulun, jossa on otettu huomioon se, että harvoin onnistun saamaan asiat tapahtumaan minuutilleen (jos ei ole pakko) ja jossa kuitenkin saataisiin jotain sentään aikaiseksi, ilman että ahdistutaan sohvannurkassa siitä, että pitäisi mutta kun ei vaan pysty. Tämä toimii ainakin alkuun paremmin ja antaa kuitenkin vähän rakennetta arkeen, kun noin suurin piirtein tietää mitä tapahtuu tänään ja ehkä huomennakin. Tältä se suurin piirtein näyttää:

- Päivässä pitää syödä riittävästi, mutta ei ole niin väliä mihin aikaan ja missä järjestyksessä ateriat syö.
- Päivässä pitää keskittyä koulutehtäviin, sillä niitä ei opi, jos ei harjoittele. Heräämisen jälkeen opetellaan yhteä asiaa ja sitten päivän loppupuolella toista asiaa. Ihan fiiliksen mukaan voi valita neljästä eri kurssista.
- Koska haluan liikkua enemmän että jaksan vaeltaa paremmin, käyn joka päivä ennen aamiaista puolen tunnin lenkillä (paitsi jos ei huvita, niin sitten käyn aamiaisen jälkeen.) ja iltapäivällä ennen pimeän tuloa viiden kilometrin lenkin läheisellä luontopolulla (kuuntelen samalla Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu luentoja, koska ne on hauskoja ja sitten on mukavampi lähteä kävelemään). Kerran viikosta katson kartasta jonkun kivan kohoteen vähän kauempana ja kävelen sinne (mieluiten noin 10km), sinä päivänä ei tarvii tehdä muuta.
- Koska paikat menee kuitenkin jumiin kun urheilee, niin aina silloin kun muistaa, venytellään vähän.

Ja tärkein: Jos jonakin päivänä ei kiinnosta, ei haittaa. Huomenna on uusi päivä.

Seuraavaksi kuvia kuluneen viikon pitkältä kävelyltä, eli kaupunkivaellukselta.

Nebbursvollen Friluftsbad eli paikallinen vesipuisto.

Vähän isompi rantatuoli Nitelva- joen rannalla.

Sun Tree eli latauspiste aurinkopaneeleilla, jos vaikka kännykästä meinaa loppua akku.

Nitelva- joen rantalaiturilta aukee varmasti kauniit näkymät myös sulanmaan aikaan.

Lauantaina tein vielä tiedusteluretken kohti naapurikylää. Vaikka löytyikin minua kiehtova sillanalusmaailma ei matka oikeestaan ollut sen väärti; pelkkää ison tien vartta kävellessä ei kuule edes omia ajatuksia. Mutta jos haluaisi pyöräillä tai vaikkapa juosta, niin siihen se kahden kilometrin suora on kiva mittari.

Näyttäs olevan vaan 25km Osloon tästä.

Tykkään silloista ja joista. Tässä Leira- joki.

Ei vielä ehkä ihan veneilysäät.

 P.S. Piti opiskella. Kirjoitinkin blogia. Sellasta se joskus on.