FightClub in Norway

Mainittakoon tähän alkuun, että en ole tappelija. Siis fyysisesti. Sanansäilää saatan sitäkin enemmän heiluttaa, vaikka tokko olen siinä yhtään sen parempi kuin nyrkkienkään kanssa. Haluaisin ajatella, että kyse on kuitenkin enemmän kiihkeästä väittelystä kuin varsinaisesta tappelusta, mutta eihän sekään tietysti aina niin ole.

Nyt oli kuitenkin niin, että päästäkseen harjoitteluun norjalaiseen vankilaan, piti suoritaa itsepuolustuskurssi. Tämähän ei tietenkään ole mikään norjalainen erikoisuus, vaan pätee ko. ammatissa suurimmassa osassa maailmaa (en keksi, missä se ei pätisi, mutta voihan niinkin tietysti olla). Sinänsä siis tappelemisesta puhuminen on hiukan harhaan johtavaa, sillä kyse on itsepuolustuksesta jota säädellään lailla. Yksinkertaistaen: mikäli joku uhkaa yksilön henkeä ja terveyttä, on yksilöllä oikeus käyttää voimakeinoja (jopa rikoslaissa rikolliseksi toiminnaksi määriteltyja) päästäkseen pois uhkaavasta tilanteesta. Yksilön käyttämien voimakeinojen tulee olla suhteessa koettuun uhkaan. Oleellista on, että tarkoitus on päästä pois tilanteesta, ei jäädä tappelemaan.

Jä tätä sitten harjoittelin kaksi päivää mainittavalla menestyksellä mustelmien hankkimisessa.

Kädestä on pidetty kiinni ja koitettu raahata allekirjoittanutta.

Nämä mustelmat tulli "alleihin", en osaa sanoa miksi. Ehkä ne symppasi saman käden rannetta.

Itsepuolustus on tietysti hyvä taito osata. Eikä sitä voi kahden päivän pikakurssilla täydellisesti omaksua, kyse on kuitenkin tekniikoista jotka vaativat jatkuvaa ja pitkäaikaista harjoittelua. Tähän minulla ei tietenkään ollut mitään mahdollisuuksia, ja jos ihan suoraan sanon, niin ei myöskään jälkikäteen mitään mielenkiintoa jatkaa esimerkiksi jonkin vastaavan harrastuksen parissa. En ole tappelija. Olen kasvanut siihen ajatukseen, että en tarvitse fyysistä väkivaltaa elämässäni mihinkään, että pärjään kyllä muuten, eikä minun tarvitse turvautua nyrkkiin. Tiedän, että tämä on etuoikeus. Tiedän myös, että se ei silti välttämättä mene niin, vaikka kuinka ajattelisin. Joten on ihan hyödyllistä osata puolustaa itseään. Vaikkakin tekniikka ei ole ihan hallussa.

Ja lopulta, kuten minulle on monelta eri taholta painotettu; kyse on korvien välistä. Se että opettelee jonkin tekniikan, ei tarkoita etteikö vaikkapa kuristusotteesta voisi päästä irti jollain muullakin tavalla. Opeteltu tekniikka kuitenkin valmistaa ko. tilanteeseen ja jos sellaiseen joutuu, ei ehkä ihan niin todennäköisesti hätäänny ja jähmety, vaan toimii. Tekniikalla tai ilman. Siitähän siinä lopulta on kyse. Että yllättävässikin tilanteessa (mitä ne tietysti hyvinkin usein on, jos joku käy kimppuun) pystyy toimimaan ja pelastamaan itsensä. Toivottavasti.

Mutta ei se koulutus tietysti tähän päättynyt, vaan jatkoa seuraa: Parin viikon päästä pitää vielä opetella ottamaan porukalla aggressiivinen asiakas haltuun. Mitähän siitäkin tulee?