Hostikasta matka Imatralle taittui taxilla. 83km hiekkatietä lähes kolmenkympin helteissä ja huonolla kenkävalinnalla ei vaan kiinnostellut. Tienlaitaa riittää kuljettavaksi, nyt se tie kuljettiin autolla.
Imatralla majoituin kylpylään ja se oli oikeastaan aika kiva kokemus. En ole kylpylöissä kävijä, mutta nyt se tuntui hyvältä ajatukselta. Samaan rahaan kun sai tankattua myös ruokaa ja juomaa, niin miksipä ei.
Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Ruokolahtea, kuinkas muuten kuin tien laitaa taapertaen. Matkaa oli kuitenkin vain 15km ja Ruokolahdelta pääsi aloittamaan Rajojen- reitillä, joka kulkee Ravijoen kautta aina Parikkalaan saakka.
Ruokolahdella päiviä ympärillä kierryllyt ukonilma päätti rysäyttää voimansa maahan asti ja viimeiset 10km laavulle raahustettiin sateessa. Sade kuitenkin sopivasti loppui perille päästessä ja maisema lammen rannalla oli oikein mainio.
Laavu sen sijaan olikin kota, jonka katossa asui hämähäkkejä ja ties mitä mönkijäisiä. Katsoin yöunien laadun kannalta paremmaksi yöpyä ulkona mönkivien hyönteisten seurassa. Pihalla oli myös vähän ränsistynyt telttasauna, joka toimitti mainiosti eräkeittiön virkaa. Majapaikastani näki hyvin auringon laskun puiden latvojen taa ja usvan seilaamassa tyynen lammen pinnalla. Sammakot pitivät yöllistä konserttia ja linnut huutelivat kutsujaan. Ainoastaan käen tunnistin kukunnasta, muut jäivät mysteeriksi.
Kohtalaisesti nukutun yön jälkeen ohjelmassa oli latauspisteen löytäminen elektroniikkalaitteille. Joku unohti kylpylässä kelluessaan ladata virtapankin ja seuraavana päivänä pitäisi osallistua etänä tapaamiseen. Kartasta katsoin, että vajaan neljän kilsan päässä olisi Olkka Ranch, joka tarjoaa majoituspalvelua. Ehkä sieltä saisi latauspalveluakin.
Ja saihan sieltä. Itseasiassa niin hyvällä myyntipuheella, että löin rinkan maahan ja jäin yöksi. Mukavampi se on etäpalaveerata vanhasta tallista toimivan netin äärestä, kuin näreen nokasta huonoilla yhteyksillä. Ja ehtii sitä kävellä huomennakin. Suosittelen paikkaa lämpimästi.
Tallissa vietetyn yön jälkeen matka jatkui. Ensimmäisellä laavulla lueskelin reissuvihkoa ja huomasin, etten ole ainoa hullu, joka täällä on kulkenut. Muutama muukin on pitkää matkaa ollut tekemässä, yksi aikoi Jäämerelle saakka.
Seuraava laavu olikin jo Rautjärven puolella ja kaunilla paikalla sekin. Suopursu ja hilla kukkii muuten jo, samoin puolukka, mustikka ehti jo kukkia ja tekee kovaa vauhtia marjaa. Että kohta on metsissä noukittavaa niille, jotka siitä noukkimisesta tykkää.
Illalliselle olin päättänyt kävellä Kestikievari Käpälämäkeen ja sinne myös kävelin. Mainio paikka kertakaikkiaan! Tarjolla on lähes kaikkea mitä tarvita voi, majoitusta lukuunottamatta. Nautiskelin pizzaa ja kylmää juomaa, latasin puhelinta ja täytin vesipullot. Sadekuurokin meni sopivasti yli terassilla varjon alla istuessa.
Yöksi kävelin kolmen kilometrin päähän laavulle, joka sekin oli kota, mutta siistimpi kuin edellinen ja uskaltauduin nukkumaan sisätiloissa. Ja hyvin nukuinkin.
Seuraavan päivän tavoitteena oli Iivanansaari ja ehkä jopa Parikkalan puolelle saapuminen. Olin kävellyt hiekkatietä vartin, kun auto pysähtyi kohdalle ja tarjosi kyytiä parin kilometrin päähän. Kiitin ja kieltäydyin. Ja melkein heti perään kaduin! Kuumassa, pöllyävällä tiellä raahustaminen ei ole kivaa. Jalkoihinkin sattuu. Miksi en hypännyt kyytiin? Tulisipa joku toinen ja tarjoisi kyytiä. Edes kilometrin eteenpäin.
Tunnin sain kirota tyhmyyttäni, sitten pysähtyi seuraava auto. Paikallinen Markku ajoi minut lähelle Haukkavuoren risteystä ja kertoi matkalla kylän juorut. Mainitsi myös nähneensä aamulla lammen rannassa karhun. Muistutus oli hyvä, edellisenä päivänä paikallinen muori oli varoittanut emosta ja kahdesta pennusta. Todennäköisyys törmätä karhuun on toki pieni, se kuulee ja haistaa minut ensin ja väistää, mutta varuiksi juttelin kuitenkin itselleni ääneen.
Haukkavuorelle vievän tien risteykseen jemmasin rinkan ja lähdin vesipullon kanssa kohti näköalapaikan takana sijaitsevaa Kontaus järveä ja Iivanan saarta. Alla olevassa kuvassa syy, miksi sinne halusin mennä.
Yleltä löytyy tästä saaresta ja Jussista artikkeli, jonka pääset lukemaan tuosta .
Rajojen reitti Ruokolahden osalta oli oikeen kiva ja hyvin merkitty, ilman karttaakin olisi pärjännyt. Laavuja on vain kaksi (se missä olin ekan yön, ei kuulu reitistöön), ja niistäkin valitettavasti toinen palanut viime uutena vuotena. Taukopaikkoja on useampikin ja yöpymismahdollisuuksia toki maastossa omalla majoitteella. Paljon reitillä on tietä pitkin kulkemista, mutta enemmän mukavia metsäteitä kuin ikäviä sorateitä. Metsäpolkuja on ja ne kulkevat kivassa maastossa, vain yhdessä kohtaa oli polun tilalla metsätyökoneen jälki. Reitin voi kulkea ympyräreittinä joko Ruokolahden osan (n.15km) tai Ruokolahti-Ravijoki osan (n.40km).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti