Joensuuhun

Palattuani Iivanansaarelta tienristeykseen jättämäni rinkan luo, oli tuumailun paikka. Suunnitelmani oli kävellä ainakin kahden laavun päähän yöksi ja sieltä seuraavana päivänä reitti loppuun ja tien n:o 14 varteen, josta pääsisin bussilla Parikkalan rautatieasemalle ja sieltä junalla Joensuuhun. Olin jo päättänyt skipata tämän välin kävelyn muutamastakin syystä. Ensinnäkin, se tulisi jälleen olemaan tien vartta pitkin raahustamista. Toisekseen, järkeviä yöpymispaikkoja ei oiken reitin varteen osunut muuten, kuin 50km välein. Se on minulle liian pitkä matka. 30km päivässä onnistuu, mutta 50km ei millään.

Nyt tilanne oli tien risteyksessä kuitenkin sen kaltainen, että jalkoihin sattui kohtalaisen kovasti. Vaikka sen päivän kävely oli rinkan kanssa vain kymmenisen kilometriä (kiitos paikallisen Markun) ja ilman rinkkaa 6km, en ollut ihan varma, selviäisinkö seuraavaa laavua pidemmälle. Sinänsähän minulla ei ole kiire päästä minnekään, mutta ei minulla toisaalta ole myöskään tarve kiduttaa itseäni määräänsä enempää. (2017 kävelin 100km 20 tunnissa, tiedän miltä tuntuu, kun jalat on niin kipeät, että niillä ei melkein voi kävellä. Tai ainakaan ei kannattaisi.)

Jalat nyt on tietysti ollet kipeänä joka ilta tällä reissulla. Ja nilkoista alaspäin turvoksissa kuin pullataikina. Osittain varmasti siksi, että on niin samperin kuuma enkä pysty juomaan siinä tahdissa nesteitä kuin olisi tarvis. Toisekseen varmasti siksi, että viisaat ja järkevät ihmiset harjoittelee ennen suoritusta. Minä taas lähden kylmiltään kokeilemaan että mitä kroppa kestää. Kun on puoli vuotta istunut autossa, niin tämä on nyt sitten se mitä saa, kun lähtee kokeilemaan.

Turvotus ei enää kuitenkaan laskenut yön aikana, mikä mielestäni oli vähän huolestuttava seikka. Lisäksi jalat kipeytyi jo ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen, kun alkuun niillä pääsi hyvin sen 20km ennen suurempia tuntemuksia.

Mikä siis neuvoksi?

Tulin siihen tulokseen, että mun jalat tarvii huilipäivän. Niinpä tartuin puhelimeen ja soitin jälleen taxin. Sain kyydin Parikkalan asemalle, ostin junalipun ja paria tuntia myöhemmin olin Joensuussa. Moukan tuurilla kaupungissa oli suuri urheilutapahtuma ja kaikki majoitukset varattuna. Vaan onnistuin kuitenkin löytämään vähän syrjästä hotellin, jossa saan pötköttää kaksi yötä. Lisäksi sinne pääsi paikallisbussilla ja sillä samalla bussilla pääsee myös seuraavan etappini alkuun, joka on Kolinpolku. Se ei ole kuin 63km, että luulisi onnistuvan, kun on levättykin.

Rajojen- reitti Rautjärven osalta oli vähän niin ja näin. Merkinnät oli pääosin ok, mutta metsäteiden sokkeloissa ilman karttaa olisi ollut hankalaa osua oikealle polulle. Välillä kartta tosin ohjasi umpimetsään, eikä reittimerkkejäkään näkynyt missään. Hiekkatietä oli jälleen paljon ja harmikseni metsäosuudet oli monesta kohtaa avohakattu ja polun tilalla oli metsäkoneen ura. Vasta vähän ennen Käpälämäen kievaria, sai kulkea muutaman kilometrin suolla ja metsässä. Mutta sitten kun metsään pääsi, niin olihan se nättiä ja rauhaisaa. Erilaisia merkittyjä nähtävyyksiä oli Rautjärvellä enemmän, samoin kuin laavuja.

Nyt pötköttelen hotellissa, postitan pari kiloa turhaa kamaa rinkasta kotiin, syön, juon ja saunon ja sitten olen valmis jatkamaan Kolin polulle.