Tunnisteet

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Mitä tarvitaan matkalle Amerikkaan?

Välttämättömiä

Passista on hyvä lähteä liikkeelle.
Viime aikaisten tapahtumien valossa valtioilla tulee olemaan rajat vielä pitkälle tulevaisuudessakin, joten passi on kohtalaisen välttämätön.
Luulin ensin, että pitää olla joku biotunnistesiruhässäkkäpassi, mutta ei tarvitse; ihan normi kymmenen vuoden passi kelpaa, kunhan kuva on digitaalinen (mitä se yleensä kaikissa nykyään on) ja passi koneella luettava. Yhdysvaltain suurlähetystön sivut olivat oivana apuna tutkiessani passin kelpoisuutta.

ESTA-matkustuslupa (Electronic System for Travel Authorization).
Suomen kansalainen ei välttämättä tarvitse viisumia Yhdysvaltoihin, mutta ESTA-matkustuslupa pitää silti olla (ja se on maksullinen, 14$). Mikäli jostain syystä ESTA:a ei myönnetä täytyy turvautua vanhanaikaiseen viisumiin.


Ihan bränäri karttakirja, ajokortin USA-liite ja passi, kaikki tarvittava matkalle mukaan!




































Vapaaehtoisia

Lentoliput.
Vaikka voihan sinne mennä rahtilaivalla tai talvella jäätä pitkin Beringinsalmen yli, mutta meidän aikataulu ei nyt oikein antanut myöden sen kaltaiseen seikkailuun.
Yllättäen halvimmat liput eivät löytyneet minkään vertailevan sivuston kautta, vaan ihan rehdisti British Airways:in sivuilta. Voihan toki olla, että jostain olisi saanut vielä halvemmalla, mutta sitä paikkaa en ainakaan itse löytänyt.

Kansainvälinen ajokortti (jos aikoo ajaa autoa).
Tämä ei ole pakollinen ja me otimme vain käännöksen suomalaisesta ajokortista, autoliiton sivuilta löytyy nimellä USA-liite. Tätäkään ei kaikilla ole ollut mukana, vaan ovat ihan rehdisti suomalaisella kortilla ajelleet, mutta me päätimme nyt pelata kuitenkin varman päälle. Tarkistin vielä autovuokraamosta, että moinen käännösläpyskä nyt sitten varmasti kelpaa niissä osavaltioissa joissa aiomme ajella, pitäsi kuulemma kelvata.

Näillä päästään hyvin alkuun. Lisäksi toki tuli varattua hotelli ensimmäisille viidelle yölle Dallasissa ja harkitsen jo täältä kotikolosta varaavani myös kolmelle viimeiselle, paluulentoa edeltävälle päivälle hotellin. Auton vuokraus kävi näppärästi netissä ja sillä sitten huristelemme ympäriinsä ja yövymme siellä minne satumme mahtumaan.

Ja etukäteen varattiin myös ohjelma Grand Canyonille, R:n syntymäpäivälahja nimittäin..!

1 kommentti:

  1. No niin, nythän ei sitten puutu kuin hammasharja :) Hyvällä mallilla tuntuu matka olevan, joten turvallisin mielin uskaltaa teidät sinne päästää ;) Ehkä se hotelli kannattaa varata myös niille vimpoille päiville jo etukäteen - sehän piti olla se viiden tähden vähintään...

    Eija

    VastaaPoista