Lähiseutumatkailuna olen pyörinyt ympäri pääkaupunkiseutua ihmettelemässä erilaisia asioita. Jo Rastilassa ollessa huomasin, että ensimmäisen maailmansodan ajalta on löydettävissä linnoitteita ja pitihän asiaan sitten perehtyä tarkemmin. Kyseessä on siis Viaporin maarintama.
Lähde:
Lagerstedt, John. Viaporin maarintama. Retkiopas ensimmäisen maailmansodan linnoitteille. Helsingin kaupunginmuseo 2014.
Kuvat on allekirjoittaneen itse näpsimiä.
Lyhyesti kyse on tästä:
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä 1914 Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa ja pääkaupunkina toimi Pietari. Tämän suojaksi oli rannikoille rakennettu erilaisia linnoituksia jo 1800-luvun puolella mutta sodan alettua 1914 kävi ilmi, että tokihan vihulainen voisi rantautua Pohjanlahden rannikolle ja viilettää halki Suomen suoraan Pietariin. Onneksi maassamme ei järin montaa kelvollista tietä vielä silloin ollut (rautatietkin saatiin suojattua nopeasti) ja nekin harvat kulkivat Helsingin kautta. Näin ollen pikapikaa alettiin rakentaa maarintamaa Helsingin ympärille, josta voitaisiin tarpeen tullen tehokkaasti estää luvattomat sotakaluston ja -miehistön siirrot valtakunnan pääkaupunkia kohti.
Rakentajina toimivat pääosin suomalaiset, sillä he eivät joutuneet suorittamaan asepalvelusta Venäjän armeijassa. Myös joitakin venäläisiä sotilaita palkattiin töihin ja työvoimapulan ollessa varsin kova, myös 2000-3000 kiinalaista rahdattiin rakennustöihin.
Työt vähenivät 1917 helmikuun vallankumouksen aikaan ja käytännössä loppuivat kokonaan samaisen vuoden lokakuun vallankumoukseen, jossa bolševikit ottivat vallan ja joka johti Neuvosto-Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton syntyyn. Jos nyt joltain on päässyt unohtumaan, niin tässä samaisessa myllerryksessä jo keväällä 1917 Suomi päätti itsenäistymispyrkimyksistään, 6.12.1917 itsenäisyysjulistus hyväksyttiin Suomen eduskunnassa ja 31.12.1917, muutama minuutti ennen puolta yötä Neuvosto-Venäjän kansankomissaarien neuvosto, yhtenä allekirjoittajana Lenin, antoi tunnustuksensa itsenäisyydelle.
Vallankumouksen jälkeinen sekava tilanne josta seurasi rahan arvon romahtaminen, työttömyys ja elintarvikepula roihautti lopulta tammikuussa 1918 Suomen sisällissodan. Tämä ei nyt kuitenkaan enää kuulu näihin linnoitusrakennelmiin, vaikka niitä tässäkin sodassa käytettiin. Omasta mielestäni vuoden 1918 tapahtumat ovat myös eräänlainen kansallinen trauma, jota ei ole riittävästi käsitelty ja siksi sitä ei kannata lyhyesti sivuuttaa, (enkä siitä edes riittävästi tiedäkään) joten palataan siihen mahdollisesti joskus toiste, toisenlaisten maamerkkien yhteydessä.
 |
| Tukikohta XVIII Helsinki. Paloheinä. |
Tämä kuva on Helsingin keskuspuistosta Paloheinän puolelta. Kyseessä on aika laajasti säilynyt tukikohta ja sen löytää kohtalaisen helposti seuraamalla polkuja. Toki tämä tarkoittaa myös sitä, että polut, niin kävely- kuin maastopyöräilypolut kulkevat paikoitellen hyvinkin liki linnoitteita ja näinhän ei tietysti olisi hyvä olla, ajatellen rakenteiden säilymistä. Tämän alueen linnoitteiden rakentaminen on aloitettu 1915 ja sen taisteluhautoja on tuettu muuratuilla kivillä, betonilla ja hirsirakenteilla. Hirret purettiin myöhemmin pois ja käytettiin uudestaan johonkin muuhun tarkoitukseen. Rakennusaikaan alue oli metsää ja niittyä ja aika samanlaiselta se nytkin näyttää, joskin tiet ja polut ovat syntyneet myöhemmin.
Tämä edelleen keskuspuistossa sijaitseva, mutta Maununnevan puolella, katettu kahden tykin sivustatuliasema, eli kaponieeri, oli aika jännä ilmestys keskellä metsää. Sinnekin löytää helposti polkuja pitkin ja roskan sekä nuotioiden määrästä päätellen siellä on aikaa vietettykin. Tässä on ollut kattoa tukevat teräspalkit, mutta ne on räjäytetty joskus aikanaan romumetallin keräyksen yhteydessä pois. Betonikatto kuitenkin jököttää paikallaan ihan tukevan oloisena. En mennyt sisään, koska tavoilleni ominaisesti olin liikkeellä kevyissä kengissä ja ilman kunnollista taskulamppua. Kun en tiedä millaista porukkaa siellä on majaillut, ajattelin että vierailu saa odottaa parempaa varustusta.
 |
| Tukikohta XXIII Helsinki. Maununneva, Pirkkola |
 |
| Tukikohta XXIII Helsinki. Maununneva, Pirkkola. |
Nämä kaksi kuvaa ovat tuolta samaiselta Maununnevan tukikohdalta, mutta noin viiden minuutin kävelyn päästä kaponieerilta, aivan Maununnevan lumenkippauspaikan vieressä. Tämä on hyvin säilynyt ja selvät polut kiertelevät tukikohdan ympärillä, myös muutama ylityskohta löytyy, ettei tarvitse hyppiä kaivantojen puolelta toiselle, mikä ei tietysti sekään ole suositeltavaa turvallisuussyistä.
Tämä Maununnevan tukikohdan alue on ensimmäisen maailmansodan aikaan ollut vielä suon laidalla olevaa metsää, nykyään keskuspuiston tieverkosto kulkee alueen ympärillä ja tukikohdan nähtävyyksille johtaa tosiaan hyvin maastossa erottuvat polut. Mitään virallisia kylttejä en itse ainakaan huomannut, mutta eräs suosittu karttaohjelma tuntee nämä nähtävyydet ja sen perusteella on sokkeloisessa keskuspuistossakin helppo löytää kohteeseen.
 |
| Varhaiskeskiaikaisen mäkilinnan valli, Vartiokylän Linnavuori. |
 |
| Tukikohta V Helsinki. Vartiokylä. |
 |
| Tukikohta V Helsinki. Vartiokylä. |
Nämä kuvat ovat huhtikuiselta reissultani Rastilan leirintäalueelta lahden toiselle puolelle sijaitsevalle Vartiokylän linnavuorelle. Linnavuoren huippua kiertää varhaiskeskiaikaisen mäkilinnan vallit (ensimmäinen kuva) jotka on rakennettu 1200- tai 1300- luvulla. Ensimmäisen maailmansodan linnoitteet ovat tämän linnavuoren pohjoispuolella (kaksi viimeistä kuvaa) ja niiden rakentaminen aloitettiin 1915. Alkujaan Viaporin maarintaman itänen rintamaosa päättyi Linnavuoreen. Vuonna 1916 kun maarintaman ulompi linja valmistui Länsimäen ja Vuosaaren seudulle, Linnavuoren tukikohta jäi sisempään linjaan. Linnavuorella on myös luola, joka tosin on suljettu nyttemmin kalterein, mutta sinne pääsee kurkistelemaan kaltereiden välistä.
Vartiokylän tukikohdasta ei myöskään ole pitkä matka Vuosaaren Mustavuorelle, jossa sijaitsee tukikohta I ja sen ehkä kuuluisin nähtävyys, Mustavuoren luola, noin 30m pitkä miehistösuojaksi louhittu tunneli. Olen käynyt siellä itse joitakin vuosia sitten, enkä silloin vielä tiennyt mistä on kyse ja miksi moinen keskellä metsää on. Ehkä sinne olisi nyt syytä matkata uudestaan paremmilla tiedoilla ihmettelemään.
Nämä maarintaman kohteet on kaikki helposti saavutettavissa julkisen liikenteen tai vaikkapa polkupyörän kanssa ja mielestäni käymisen arvoisia, kuten Suomenlinna ja Vartiosaarikin. Vaikka nämä ovat museoviraston muinaismuistolailla suojelemia kohteita, niissä on valitettavasti paljon roskaa ja töhryjä, luultavasti osittain siksi, että moni ei ehkä tiedä mitä nämä rakennelmat ovat. Jonkinlainen kyltitys voisi siis olla paikallaan. Jos kävijä on reippaalla tuulella, voi ottaa mukaan roskankerääjän ja pussin, samalla tulee koluttua kohteita varmasti vähän tarkemminkin.